Se siitä Suomen maabrändistä sitten

 

Mitäs minä sanoin - taas kerran. Vad var det jag sa - hur många gånger redan?

Tällä kertaa lehdet raportoivat, että kaksosveljekset, jotka tunnetaan Tunnelisotaveljeksinä (oikea nimi on helppo selvittää, joten en rupea sitä itse levittelemään), ovat joutuneet tutkintavankeuteen. Rikosepäily koskee maanpetosluonteista rötöstä, tarkemmin sanoen turvallisuussalaisuuden paljastamista.

Nu rapporterar blaskorna att tvillingbröderna som är tillräckligt lätta att identifiera om jag bara kallar dem Tunnelkrigarna befinner sig i utredningshäkte. De är misstänkta för ett landsförräderibrott, nämligen röjande av statshemligheter. 

Turvallisuussalaisuuden paljastaminen tarkoittaa käytännössä, että hankitaan Suomen kansallisen turvallisuuden kannalta arkaluonteista tietoa ja levitellään sitä tieten tahtoen koko maailmalle. Tunnelisotaveljekset tunnetaan tarttuvien virnistystensä lisäksi siitä, että he uskovat salaliittoteorioihin, joiden mukaan maailmansalaliitto olisi rakentanut joka paikkaan tunneleita harrastaakseen niissä pedofiliaa tai muita ikäviä asioita. Netissä he ovat sitten esitelleet löytämiään tai kuvittelemiaan salaliiton salatunneleita, joissa lapsia oletettavasti salaa raiskataan tai heistä uutetaan salaliiton salalaboratorioissa salaista lääkettä, josta salaliittolaiset saavat salaa ikuisen elämän. Salaperäistä meininkiä on, sano. Nämä salatunnelit, joita nämä veljekset-kuin-ilvekset ovat paljastelleet, ovat kuitenkin eräiltä osin oikeastikin salaisia, ja siitä hyvästä pojille on heilahtamassa häkki.

Röjande av statshemligheter innebär att man skaffar sig information som är känslig utifrån den nationella säkerhetens synvinkel och medvetet och avsiktligt sprider ut den till hela världen. Tunnelkrigstvillingarna är inte bara kända för sitt smittosamma flin, utan också för att tro på konspirationsteorier, enligt vilka den världsomspännande sammansvärjningen byggt tunnlar här och var för att i dem ägna sig åt pedofili och värre saker. På webben har killarna sen avslöjat för alla de hemliga sammansvärjningstunnlar de hittat eller fantiserat att de hittat. Antagligen ägnar sig de sammansvurna åt att smygvåldta barn, eller kanske de i sina hemliga laboratorier kokar hemlig livselixir på ungarna för att sen i smyg leva ett evigt liv. Det är hemlisar på hemlisar, alltså. En del av de hemliga tunnlar som de såta stallbröderna avslöjat är dock på riktigt hemliga, vilket innebär att det vankas fängelsestraff för killarna.

Vakavasti puhuen, tämä on taas esimerkki siitä, miten äärioikeiston tapa kutsua milloin ketäkin toista mieltä olevaa maanpetturiksi on heikentänyt heikäläisten omaa lainkuuliaisuutta. Kun petturuudesta rutiininomaisesti syytellään vihreitä, homoja, sivareita ym. (tosin se sivareiden syyttely taisi loppua siihen kun äärioikeistolaiset huusivat aseistakieltäytyjä Halla-ahon jumalakseen), pääsee unohtumaan, miten maanpetosrikokset oikeasti onkaan määritelty pahanteon kaaressa. Ja tässä päädytään sitten sellaiseen tilanteeseen, jossa itsensä oletettavasti hyvinkin isänmaallisiksi kokevat hörhöt syyllistyvät maanpetosrikokseen puhtaasti hölmöyksissään.

Allvarligt talat är det här ett exempel till på hur extremhögerns slentrianmässiga sätt att kalla för fosterlandsförrädare vem som helst som de inte enas med har försvagat deras egen laglydighet. Beskyller man rutinerat både de gröna, bögar, civiltjänstgörare osv. för fosterlandsförräderi (låt vara att de där beskyllningarna mot vapenvägrare abrupt slutade när extremhögern utropade vapenvägraren Halla-aho till sin avgud) glömmer man bort hur landsförräderi egentligen definierats i illgärningsbalken. Och det slutar med att tokstollar som uppfattar sig som stora fosterlandsvänner begår ett riktigt förräderibrott bara därför att de är för korkade för att inse vad de håller på med.

On tietysti hyvä, että esivalta on lopultakin alkanut valvoa turvanamme ja panna käpälälautaan äärioikeistolaisia häiriköitä, pellejä ja terroristeja. Mutta nyt kun minullakin on kohta käsillä kymmenvuotistaiteilemattomuusjuhlat, esitän taas kerran paheksuntani siitä, miten hitaasti tähän on herätty. Käytännössä äärioikeisto on saanut vuosikymmenen ajan harjoittaa millaista rikollisuutta ja terrorismia tahansa, media on silitellyt myötäkarvaan ja jakanut kirjoittajille potkuja ja pannaanjulistuksia äärioikeiston käskystä, ja tulos on, että viidennes kansasta äänestää äärioikeistolaista puoluetta, joka vetää puoleensa ihan oikeita rikollisia ja johon liittyy terroristinen alakulttuuri.

Visst är det bra att veta att överheten äntligen tagit sig i kragen och börjat sätta dit högerextrema bråkstakar, clowner och terrorister. Men nu, när jag snart ska fira mitt tioårsjubileum som nedtystad skribent i finska medier, vill jag än en gång framföra mitt ogillande av hur långsamt man vaknat upp till det här. I praktiken har extremhögern i ett helt årtionde fått ägna sig åt hurdan brottslighet och terrorism som helst, medierna har strukit den medhårs, och har extremhögern inte tyckt om någon skribent har medierna medgörligt gett vederbörande sparken och rekryteringsförbud, och resultatet är att en femtedel av folket röstar på ett högerextremt parti som tilldrar sig riktiga brottslingar och som dessutom omges av en kriminell subkultur.

Klassikkouusinta vuodelta 2019: Catzo, maan=moucka, Herraasi Junesta - En klassiker i repris från år 2019: Se här, thin bondtölp, din Herre Junes

 Kun aloin kirjoittaa tätä blogimerkintää, käytiin juuri käräjiä siitä, oliko "natsipelle" loukkaus Junes Lokan kunniaa kohtaan. Kunnianloukkaus on paikkaansa pitämättömän väitteen esittäminen toisesta ihmisestä halventavassa tarkoituksessa. Asiaa sietää pohtia.

När jag började skriva på det här blogginlägget, pågick en rättegång om huruvida det var en ärekränkning mot Junes Lokka att kalla honom för en "nazistisk pellejöns". Ärekränkning är att säga någonting osant om en annan människa i förnedrande syfte. Det är värt mödan att reflektera över denna fråga.

Ensinnäkin tuo natsi. Natsi tarkoittaa yleisessä tietoisuudessa lähinnä kurinalaista, univormupukuista äärioikeistolaista, joka marssii muodostelmassa toisten samanlaisten kanssa. On vaikea kuvitellakaan Junes Lokkaa sellaiseksi. Eri asia on sitten, että sotilaallisesti järjestäytynyttä uusnatsismia tyyliltään ja mentaliteetiltaan koko lailla lähelle tuleva Vastarintaliike on kuulemma hiljattain julistanut tukeaan Lokalle lähinnä taktisen liittolaisuuden näkökulmasta. Mutta itse Junes ei ole natsi.

Sedan det där med nazist. En nazist är, som man i allmänhet uppfattar det, en väldisciplinerad, uniformerad högerextremist som marscherar i formation med sina gelikar. Det är svårt att alls föreställa sig Junes Lokka som en sådan. En helt annan sak är att Motståndsrörelsen, som kommer rätt nära militäriskt disciplinerad nynazism vad gäller stil och mentalitet, nyligen lär ha förkunnat stöd till Lokka mest av taktiska skäl. Men Junes själv är inte någon nazist i egentlig betydelse.

Catzo, maanmoucka, Herraasi Junesta, sillä hänet on JUMALA totisesti ylendänyt Cuningax ja Keisarix sinun ylitzeis - ja JUMALA anda Swomalaijsele sellasen Herran, quin Swomalainen ansaitzepi.

Þin bondtölp! Se här þin Herre Junes, som GUD sannerligen upphöjdt till Conung och Keijsare öfwer þig - och GUD setter öfwer Finnen bara såådhana Herrar, som Finnen förtjenar. Amen.

Toiseksi sitten pelle. Pelle tarkoittaa hullunkurisia asioita touhuavaa henkilöä, jolle ei voi olla nauramatta. Monet niistä asioista, joita Junes Lokka tekee, herättäisivät toisissa oloissa suurta huvittuneisuutta. Mutta kuten useampi kuin yksi suurten totalitarismien aikalainen on kertonut, totalitarismiin kuuluu oleellisesti se, että ilmiselvälle naurettavuudelle ei uskalleta nauraa. Pelleily ei enää ole pelleilyä, se on otettava vakavasti eikä siitä saa huvittua.

Sen det där om pellejöns. En pellejöns håller på med löjliga saker så man måste skratta åt honom. Mycket av det som Junes Lokka gör skulle under andra omständigheter väcka obegränsat åtlöje. Men som många av de som var samtida med de stora totalitära diktaturerna på 1900-talet har rapporterat var det en viktig aspekt av totalitarismen att folk inte vågade skratta åt uppenbara löjligheter. Fasoner som förr i världen var typiska för pellejönsar är inte längre roliga. I dag måste de tas på blodigt allvar.

Junes Lokka ei siis ole natsipelle. Päin vastoin: hän on meitä muita paremman rälssisäädyn edustaja, aatelinen, jolle meidän on kumarrettava syvään ja jota meidän velvollisuutemme on elättää. Hän ehkä käyttää huumeita, mutta paremmalla ihmisellä on siihen oikeus; hän on ehkä laiminlyönyt opiskelunsa ja koulutuksensa, mutta se on hänen aatelisen etuoikeutensa; hän ehkä välttelee työtä, mutta parempana ihmisenä häntä ei millään raadannalla kuulukaan raskauttaa; hän ehkä huorittelee suomalaisia naisia, mutta rälssimiehellä on siihen oikeus, tiedä vaikka hänellä olisi ensi yön oikeus kaikkiin nuoriin naisiin. 

Junes Lokka är sålunda ingen nazistisk pellejöns. Han är raka motsatsen: han representerar ett frälsestånd som är förmer än vi andra, en adelsman som vi bugar djupt för och som det är vår plikt att garantera uppehälle för. Han tar kanske droger, men det är bättre folks privilegium; han har kanske försummat sina studier och sin utbildning, men det är en adelsmans privilegium; han är kanske arbetsskygg, men han är en bättre människa som inte bör belastas med arbete; han kallar kanske finska kvinnor för horor, men han är en man av frälse som bör få göra så, kanske han t o m har droit de seigneur att ligga med alla unga kvinnor.

Junes Lokka ei ole vain synnynnäisesti meitä parempi, hän on hellä rakastaja, jonka ritarillisuus suhteessa naisiin herättää yleistä ihastusta ja kunnioitusta. Kuvassa maestron tyylinäyte. Junes Lokka är inte bara mer högboren än alla vi andra, han är också en öm älskare, vars chevalereska tag gentemot kvinnor väcker allmän beundran och vördnad. Bilden visar ett stilprov av maestron.

Junes Lokka on maahanmuuttajataustainen, mutta suomalaisten rasistien alakulttuuri on hyväksynyt hänet sankarikseen. Tämä jos mikä osoittaa, että hän on epätavallinen, meitä muita parempi mies. Hän tekee jatkuvasti sellaisia asioita, jotka jonkun muun maahanmuuttajataustaisen miehen tekeminä olisivat maahanmuuttokriitikoiden mielestä hyvin paheksuttavia. Mutta hänellä on oikeus. Erioikeus. Säätyerioikeus. Hän on yksinkertaisesti parempaa säätyä, siniverinen, rälssiä, aatelinen, supermies, yli-ihminen.

Junes Lokka är av invandrarbakgrund, men finska rasisters subkultur har accepterat honom som sin hjälte. Detta om något visar att han är en ovanlig man, överlägsen oss vanliga dödliga. Det han håller på med är saker som invandringskritikerna hos någon annan man av invandrarbakgrund skulle ogilla skarpt. Men han har företrädesrätt, ensamrätt, privilegium. Han är av bättre stånd, av blått blod, frälse, adel. Han är en superman, en övermänniska.

Nuori, joka etsit suuntaa elämällesi. Kouluttaudu ammattiin. Hanki työtä. Näin pääset rahoittamaan Junes Lokkaa ja muita parempia ihmisiä. Tämä on sinulle suuri kunnia, sillä parempi on parempi, aatelinen on aatelinen ja rahvas - kuten sinä - on rahvasta. Tyydy osaasi Junes Lokan palvelijana. Ja jos satut olemaan naishenkilö, jota Junes suuressa armollisuudessaan suvaitsee kutsua huoraksi, ole siitä kiitollinen. Hänhän on sentään Junes, maahanmuuttokriittisyytensä armosta kaikkia rahvaanomaisia työtätekeviä parempi mies.

Du unga människa som söker en sak att leva för: Skaffa dig utbildning och arbete. Då får du vara med om att finansiera livet för Junes Lokka och liknande bättre folk. Det här är en stor ära för dig, ty bättre är bättre, adel och adel och pöbel - som du - är pöbel. Förlika dig med din lott som en av Junes Lokkas tjänare. Och är du en kvinna som Junes Lokka nådigt behagar kalla en hora, var tacksam. Han är ju Junes, tack vare sin invandringskritiska inställning förmer än alla vulgära tölpar som har arbete.

Äärioikeiston kuulu isänmaallisuus - Extremhögerns berömda fosterländskhet

Esimerkkinä äärioikeiston kuulusta isänmaallisuudesta sallikaa minun esitellä teille tämä Ano Turtiaisen tyylinäyte:

Tillåt mig att presentera för er det här stilprovet av Ano Turtiainen som ett exempel på extremhögerns berömda fosterländskhet:

"Jag appellerar nu till Ryssland! Ryssland har nu anledning till inblandning i Finlands inre angelägenheter. Riksdagsveteranen Turtiainen talar nu rakt på sak bl a om resultatet i riksdagsvalen."

Turtiainen tunnetaan muutenkin äärimmäisistä tempuistaan, missä ei sinänsä mitään ihmettelemistä olekaan: hän on entinen voimanostaja, ja voimanostoon lajina hormonien käyttö kuuluu oleellisena osana. Tämä ei ole panettelua - onhan Turtiaisellakin kontollaan yksi kahden vuoden kilpailukielto kiellettyjen aineiden vuoksi. Toki pitää mainita myös islantilainen Jón Páll Sigmarsson, lajin legenda, joka menehtyi sydänvikaan vain vähän päälle kolmekymppisenä - vaikka hänellä oli perinnöllistä alttiutta moiseen, anabolisten steroidien uskotaan myötävaikuttaneen asiaan. Varsin surullinen tapaus kaikkinensa, sillä Jón Pállin kuolema jätti pienen pojan isättömäksi.

Turtiainen är över huvud taget känd för sina ytterligheter, vilket i och för sig inte är att undra på: han är en före detta styrkelyftare, och hormoner står i nära sammanhang med denna idrottsgren. Det här är ingen baktalning - Turtiainen fick faktiskt i ett skede två års tävlingsförbud när han åkt fast för doping. Visst måste man också komma ihåg islänningen Jón Páll Sigmarsson, en legendarisk styrkelyftare, som dog av hjärtskada när han inte var mycket äldre än trettio - han led av någon sorts ärftlig belastning som gjorde honom känslig för hjärtåkommor, men det anses i allmänhet att anabola steroider hade någon roll i det skedda. Det var i sin helhet en sorglig historia, ty Jón Pálls lille son fick aldrig lära känna sin pappa.

Runsas hormonien käyttö aiheuttaa tunnetusti väkivaltaisuutta ja arvaamattomuutta, ja Turtiaisen luonne on ilmeisesti kehittynyt pysyvästi huonoon suuntaan anabolisten aineiden vaikutuksesta. Tietysti on syytä todeta, että voimamiehen pitääkin olla pelottava, se kuuluu ikään kuin homman luonteeseen. Mutta joka tapauksessa Turtiainen päätyi käyttäytymään uhkaavasti myös puoluetovereitaan kohtaan, ja tämä ilmeisestikin on pääsyy siihen, että hän joutui eristäytymään omaan eduskuntaryhmäänsä.

Missbruk av manshormoner kan leda till våldsamt och otillräkneligt uppförande, och Turtiainen har uppenbarligen använt så mycket steroider att det lämnat outplånliga spår i hans sinnelag. Visst är det skäl att konstatera att en kraftkarl bör göra ett skrämmande intryck, det hör liksom till jobbet. Men hur det än förhåller sig så betedde sig Turtiainen hotfullt också mot partikamrater och detta förefaller vara det huvudsakliga skälet till att han var tvungen att starta egen riksdagsgrupp.

Toki muodollinen peruste Turtiaisen erottamiselle Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä oli se, että hän jakeli somessa törkeän pilkkaavaa kuvaa amerikkalaisesta mustasta miehestä, jonka valkoiset poliisit pahoinpitelivät kuoliaaksi. Mutta tämä oli pelkkä tekosyy. Jokseenkin yhtä törkeää tavaraa on jaeltu Jussi Halla-ahon kannattajien somesivuilla gurun itsensä avoimella hyväksynnällä, ja tästä varmaan Turtiainenkin oli tietoinen. Hänellä oli moraalinen oikeus olla vihainen persuille ja pitää heitä epäreiluina, tekopyhinä ja kaksinaamaisina. Tämän voi myöntää hyväksymättä sen enempää persujen kuin Turtiaisenkaan rasismia.

Det formella skälet till att avskeda Turtiainen från riksdagsgruppen var att han på sociala medier delade en bild som visade den amerikanske svarte man som för ett par år sen misshandlades till döds av vita poliskonstaplar, försedd med ytterst hånfulla kommentarer. Men det här var ett rent svepskäl. Precis lika kränkande bilder har förekommit på de sidor som Jussi Halla-ahos dyrkare upprätthåller på sociala medier med guruns öppna godkännande, och jag är säker att Turtiainen var medveten om detta. Om han är arg på sannfinnarna är det helt berättigat: de har bemött honom på ett orättvist, skenheligt och svekfullt sätt, vilket man kan medge utan att godkänna vare sig Turtiainens eller sannfinnarnas rasism.

Mutta tässä kirjoituksessa esittämäni kuva viittaa Turtiaisen venäläismielisyyteen ja Nato-vastaisuuteen. Jouduttuaan pellolle Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä hän tunnetusti perusti oman ryhmänsä, joka sai nimekseen Valta kuuluu kansalle. Kansan suussa tämä vääntyi nopeasti muotoon Valta kuuluu Kremlille, koska Turtiainen profiloitui erillisryhmänsä toiminnan alusta saakka Putinin asian innokkaana ajajana Suomessa.

Men bilden här överst anspelar på Turtiainens rysksinnade och Natofientliga attityd. När han väl fått sparken från sannfinska riksdagsgruppen grundade han som bekant egen grupp som fick namnet Makten tillhör folket. I folkmunnen kom denna grupp att heta Makten tillhör Kreml, ty från första början av den egna splittergruppen profilerade sig Turtiainen som en ivrig Putinförespråkare i Finland.

Persut ovat salavihkaa flirttailleet Putinin kanssa, ja esimerkiksi Halla-aho on euroedustajana äänestellyt sellaisia julkilausumia vastaan, joissa on toivottu EU:lle parempia työkaluja infosodan ja hybridisodan vastustamiseen. On ymmärrettävää, ettei hän halua hybridisotaa rajoitettavan: se kampanja, jolla Halla-aho aikoinaan sai minut ajettua mäkeen mediasta, oli täysin käsikirjan mukaista hybridisotaa, ja niin ovat olleet myös persujen ja Halla-ahon ja kumppanien myöhemmät yritykset hiostaa esimerkiksi Jessikka Aroa, joka tunnetusti on Suomen ansioitunein Venäjän hybridisodan paljastaja ja samalla sen tunnetuin uhri.

Sannfinnarna har redan länge ägnat sig åt att smygflörta med Putin, och under sin period som europarlamentariker har Halla-aho vanligen röstat emot resolutioner som handlat om att beväpna EU med bättre verktyg mot informations- och hybridkrig. Det är fullt förståeligt att han inte vill se hybridkriget på något sätt begränsas: den kampanj som Halla-aho på sin tid satte igång för att utesluta mig ur medierna var hybridkrig helt enligt handboken, och det har också Halla-ahos och consortes' senare försök att idka påtryckning bl a mot Jessikka Aro, som bekant Finlands mest meriterade avslöjare av rysk hybridkrigföring och samtidigt dess mest välkända offer.

Persut ovat kuitenkin onnistuneet hämärtämään näkyvistä venäläismielisyytensä - tai pikemminkin he ovat markkinoineet sen eräänlaisena "parempana venäläismielisyytenä", aivan kuten keskustalaiset aikoinaan. Kepuhan toisaalta kannatti vahvaa aseellista maanpuolustusta (tiedätte hyvin ketä vastaan), mutta toisaalta sitten vilkasta idänkauppaa siihen liittyvine YYA-retoriikkoineen, koska maaseutu täytyi pitää elävänä rakentamalla kostamuksia rajan pintaan. Merkittävä osa persuista ja heidän kannattajistaan on vanhoja maalaiskepulaisia, tai ajattelee Venäjästä vanhan maalaiskepulaisen tapaan: he uskovat, että Venäjällä on suo täynnä kultaharkkoja, jotka saa ilmatteeksi kantaa Suomeen, jos jaksaa ja jos osaa venäjäksi pyytää.

Sannfinnarna har dock lyckats grumla till sin rysksinnade attityd - eller snarare har de marknadsfört den som någon sorts "bättre ryskvänlighet", precis som centerpartisterna på sin tid. Å ena sidan var centerpartisterna för starkt väpnat försvar (och alla vet vem det gällde att försvara fosterlandet emot), men å andra sidan ville de också ha livlig östhandel med därtillhörande vsb-retorik, ty det var viktigt att hålla landsbygden vid liv genom byggnationsprojekt i stil med Kostamuksja. En betydande del av sannfinnarna ser på Ryssland som gammaldags lantliga centerpartister på sin tid såg på Sovjetunionen: de tycker att Ryssland är en sumpmark som ligger full med guldtackor som man får ta och bära med sig till Finland gratis, om man bara orkar och kan be om det på ryska.

Puolueen riveissä riitti kuitenkin sellaista porukkaa kuin Ano, joka ilmeisesti alusta saakka halusi mennä Venäjän puolelle avoimesti ja ilman kommervenkkejä. Kuten Homma-foorumilta tiedämme, ns. "maahanmuuttokriittisessä" äärioikeistossa on aina ollut paljon Venäjää myötäilevää väkeä, jonka viha homoseksuaaleja ja tummaihoisia suvaitsevaa länsimaista demokratiaa kohtaan on niin sysimusta, että se kesti eheänä myös Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan.

Inom partiet fanns det ändå massor av sådana som tydligen från början öppet och utan om och men ville ta parti för Ryssland. Som vi vet från diskussionsforumet Homma har det aldrig varit brist på Rysslandvänner i den "invandrarkritiska" extremhögern. Deras hat mot den västerländska demokratin med dess tolerans för homosexuella och mörkhyade är så fanatiskt att det överlevt också Rysslands invasion av Ukraina.

I demand that my freedom of expression in my native Finnish language be reinstated

In Spring 2006, I was recruited to produce content for a major Finnish web portal, the name of which I will not mention here - those familiar with the story will recognize it. As this blog entry shows, I am of the opinion that my troubles are indicative of more general problems in all Finnish-language media, and consequently, it would be unfair to stigmatize just one media company.

The producer of the site, while recruiting me, didn't spare the compliments lauding my "original" and "talented" use of the Finnish language in this blog. I was obviously happy to be thus extolled, but I was even happier that she promised me eight hundred euro per month for writing commentary for the site. Back then it felt like big money.

I imagined that this money could make it possible for me to go on working on my doctoral thesis, which had been stalling for some years, at least partly because I could not afford relevant scholarly literature. In practice though, I rather lost the last chance to pursue a career in academia, because I had a real job in addition to blogging - I did not have enough time.

In the recruitment interview, the producer of the site told me that she wanted me to write in a polemical vein about stuff that could provoke ferocious debate. As befits a loyal worker, I tried to do as she wanted, but at the same time I understood that having been given a visible position in the media, I had much more responsibility than a mere nameless blogger.

Back in the heady days of the blog culture and the Usenet I had acquired a certain notoriety with my exaggerated provocations, but now I became a more serious character and started, not even noticing it, to embrace an attitude of civic reconciliation. One aspect of this was an attempt to reconcile the "whites" and the "reds", as this confrontation - a legacy of the Finnish Civil War in 1918 - still characterizes Finnish culture and mentality too much. My goal was to combine the best parts of both the "white" and the "red" traditions.

To start with, this attempt was welcomed by many. One example were the mass graves at Huhtiniemi. In Huhtiniemi (a part of the City of Lappeenranta in Eastern Finland), a mass grave was found, and the identification of the dead became a heated topic of discussion back in the day. Some left-leaning debaters suggested that the dead were Finnish soldiers that had been shot by their own as a desperate attempt to stop the chaotic retreat when the front collapsed toward the end of the Second World War. (In reality, it turned out that the graves were older, and the dead were Imperial Russian soldiers who in the 19th century, when Finland was yet part of the Russian Empire, succumbed to some epidemic.) In an attempt to pour oil on troubled waters, I wrote a reconciliatory text in the spirit of the Winter War (in the national mythology of Finland, the Winter War in 1939 is seen as the reconciliation between the Whites and the Reds of the Finnish Civil War in 1918), and for this I was praised even by old school militaristic patriots who said it was an exception from the common media atmosphere. Here I want to point out that I wasn't making any concessions to these extremists either, but only condemning the exploitation of past to political ends, whether left or right, and emphasizing truthseeking and truth as a value in itself.

In the beginning of the new millennium, I had happened to have several quite matter-of-fact and productive online discussions with gentlemen representing old-school Finnish patriotism. In many ways they were quite right-wing in matters of national defense and the history of Finland, but when it turned out that I had made some serious study of the culture and history of both the Soviet Union and its dependencies, and that my idea of those countries did not differ that much of theirs, we were able to discover substantial common ground, even though I self-identified as left wing, back then.

The way I interpreted this was, that many of the seemingly irreconcilable conflicts that too long had characterized Finnish political life could now, after the demise of the Soviet Union, be buried. The column mentioned was indeed lauded for its fair and balanced "with malice toward none" approach, even by such eristic patriots who until then had tended to call everybody a Stalinist for not agreeing with them.

Back when I had acquired some notoriety as an online provocateur, I was perceived to be the official misogynist of Finland. Accordingly, online feminists, both real and supposed ones, demanded the company to sack me. My superiors staunchly defended me against such demands, and I could write on undeterred. But everything changed when extreme rightists started to target me, for then the bosses accused me and told me "not to provoke them", although the right-wing propagandists were shouting abuse even in the comments section of completely innocent and apolitical texts, for instance ones about domestic TV shows rerun for the sake of nostalgia. Occupational safety vanished into thin air.

In theory I could exclude troublemakers from commenting my writings, at least if they had registered on the site. My superiors pointed out, though, that the registration and blocking happened through some master site in the United States, so that the visitors I blocked also lost their access to certain important web resources outside Finland. The consequence of all this was, that I could do nothing to defend myself against online trolls.

The first time ever I criticized self-styled "critics of immigration", abuse filled the comments box so rapidly that I soon saw it necessary to stop further comments. But even after that, there was one troll who was able to add his inanities. This can hardly be interpreted in any other way than that the racist extremists had been able to infiltrate the very management of the site.

I find it indeed at least thinkable that some of the troublemakers in the comments section were neither Russian trolls nor spontaneously acting right wing extremists, but that they had been recruited by the employer. Originally, I had been allowed to write about whatever I wanted, if it was somehow relatable to topical events. But exactly when I found myself on a collision course with extreme rightists, this freedom of expression immediately started to crumble.

I have this theory that the management of the media company really wanted to give extreme rightists more visibility and acceptability in Finnish-language political debate and that I had only been recruited, because my anti-feminist provocations during the first decade of the new millennium could be interpreted as indicative of an extreme rightist outlook. Thus, they expected me to make right-wing extremism intellectually legitimate.

When I wasn't willing to play this role, they tried to force me to, and the outcome was that I was sacked, with the proviso though that the company waited for a plausible economic excuse to end my blogging stint. When the bosses did not defend me against the comments-box troublemakers but rather accused me of provoking them, it is obvious that my writings deteriorated and that readers got tired.

Since then I have not been able to get as much as one word in Finnish published anywhere in Finland, and I have practically disappeared from all Finnish-language media. While I am quite probably the only Finnish person publishing literature in Irish, I am not mentioned even in Finnish-language articles about the Irish language.

Soon after my sacking I was contacted by a freelance journalist, who had visited Ireland and met there young, enthusiastic readers of my Irish-language books. He wanted to write an article about me as an Irish-language writer from Finland, and I answered all his questions and sent him all background materials I could. He could never publish the article, though.

Something similar happened when a left-wing oriented paper - thus hardly sympathetic to any right-wing extremists - published an article about the revitalization of the Irish language. The reader can probably already guess that I was neither mentioned in the article nor interviewed or consulted for additional information, although it is common knowledge that I have participated in Irish language activism for more than twenty years and that I moreover have written fiction in the language.

After my columnist years I have several times been asked or proposed to write in Finnish about stuff I have expert knowledge of. These proposals have never led to anything tangible, because the other party has always inexplicably stopped answering my e-mails before any contract has been signed. This suggests that my name is heading some unofficial black list.

The publisher of my Irish-language books has now started to print Finnish-language stuff I have written, such as collections of my old online columns, but do you think that Finnish-language books printed in a small publishing house in Scotland can influence public debate in the old country as much as they would if they were printed by a renowned media company in Finland itself?

Now, think about this. Without having any previous experience of journalistic work, I was recruited as a writer of commentary as if I was a great star and natural talent, I pursued this career for seven years, and now I have been excluded from any journalistic or media work for another seven years. It is practically prohibited to even mention my name in Finnish-language media, even more impossible for me to get another job as a blogger or columnist, although I have amply demonstrated that it is a line of work I can manage, as far as it is possible to rely on the employer and the boss to provide occupational safety. There are only two explanations.

Either I am - as I above suspected - a lousy writer, and was only recruited because it was erroneously thought that I was a right-wing extremist myself and that I would contribute to the acceptability of that ideology (I am quite willing to consider the possibility that my Finnish-language columns were nothing to write home about). Or I am indeed a talented writer, but all the media are afraid to publish anything written by me, because they are afraid of being pestered by massive amounts of right-wing extremist trolls. (This obviously only applies to the Finnish-language publications - I have never had any difficulties to have my essays on, for instance, Russian literature or the Irish language published in Swedish.)

Both alternatives entail that Finnish media and Finnish press are conducting self-censorship to the benefit of right-wing extremists. It is anybody’s guess if this is due to all Finnish-language media, with the exception of the ones that are not openly left-wing, being programmatically in favour of right-wing extremism, or if said media are too cowardly and unsure to resist the online hatred campaigns of the extreme right.

It is difficult to even fathom the possibility that all the Finnish-language media should be so cowardly as to give in to the alt-right. In any Western society, media wield a considerable power: can you imagine media moguls being afraid of a handful of online troublemakers? The thought of media giants consciously aiding and abetting the extreme right wing does not sound very plausible either, but unfortunately enough it is the more probable alternative.

I was one of the first media voices in Finland who dared to openly state that the new extremist right was cooperating with Russia. This made a lot of people quite angry, and in the comments box I was gaslighted big-time, having the audacity to blatantly denigrate a) Russia (old commies take it as a personal insult when somebody calls Russia fascist) and b) the extreme right (right-wing extremists take it as a personal insult if you accuse them of treason).

Even today both media and authorities in Finland have difficulties admitting that the extreme right in our country cooperates with Russia. Our security police insisted for a long time in their reports that the Russia-friendly attitude so typical of the extreme right in other countries could not spread to Finland, a country where extreme rightists traditionally used to be anti-Russia. The security police continued their insistence even when it already was common on the extreme rightist web forum Homma to welcome the possibility of a Russian occupation, as this would – according to the forum members’ speculations – lead to a massacre of Swedish-speaking Finns and immigrants.

Obviously, if I was excluded from the media because of suspecting cooperation between Russia and the Finnish extremist right before such speculations became generally accepted, it is understandable – you must not be right before it is politic to be right, or as the Polish aphorist Stanisław Jerzy Lec said, those who are ahead of their time often have to wait for it in uncomfortable quarters. When nobody else shared my idea, it was easy to ward off me as a lunatic. But today, when it isn’t possible to ignore the Russian contacts of the extreme right anymore, I think it is discrimination and censorship to continue to treat me as a lunatic or as a persona non grata.

Unlike all those extreme rightist provocateurs who have no difficulty making themselves heard in society, I have all the reasons in the world to suggest that my situation is the same af that of Soviet dissidents in the last decades of the Communist dictatorship (now I am not thinking of the Stalin years – back then you could be shot in the head for the flimsiest pretexts). To be excluded from being published for seven years was quite a typical punishment meted out to a writer in conflict with authorities. And in today’s Finland, mass media respect the alt right more than they respect authorities.

Only one year after I had been silenced, the journalist Jessikka Aro published a major reportage about how Russian agents and collaborators were provoking and intimidating people in the Finnish Internet. This led to her being attacked online in a coordinated campaign of hatred much worse than anything I had experienced. And it is my impression that the support she has been given by her colleagues and the media sector has been quite limited. Even many journalist colleagues are poking fun at her, belittle her suffering, ridicule her and torment her with all kinds of ungrounded allegations.

It is worth pointing out, too, that it was at that time, more or less, that Russia invaded Ukraine and occupied Crimea. Back when I hadn’t yet been ostracized, I had made it quite clear to my readers that I was able to understand Ukrainian and make use of Ukrainian-language news outlets (having studied Polish and Russian on university level as a young man, you could hardly not understand Ukrainain), and as a columnist I had shown I could write in a popularized, readable way about complicated stuff. I almost expected to be called back to work, to write about the crisis in Ukraine. But that didn’t happen, probably because my merits weren’t recruitable merits anymore.

I am not saying that I’d want to be recruited as a Finnish-language columnist anymore. Actually, it was the biggest mistake in my whole life to give in to that stomach-turningly sugary flattery and to accept the suggestion to write commentary for that web portal. This whole wretched episode has convinced me that both the Finnish language and Finnish-language culture is just smoke and mirrors. You can be as much of a polyglot you want, you can be as universally educated as you want, you can be as good at writing in Finnish as you want, all that means zilch, nothing, nada if you want to make as much as a widow’s mite writing in Finnish. Political expediency is all that counts.

Here in Finland, we are hearing all the time that we have the best freedom of expression in all the world. To put it mildly, such suggestions lack in plausibility, when you are only allowed to hold an opinion and to publicize it if it is part of a common opinion complex. You are not supposed to challenge the prejudices of those complexes. I was not allowed to criticize feminism and Russia while simultaneously fighting racism, because someone who is critical of feminism and Russia is supposed to be right-wing and to make light of racism. And in a left-wing publication it would be impossible to be pro-armed forces and pro-Nato, or openly anti-Russia, even though anti-racism were accepted.

On the other hand, in the Swedish language it has always been more possible to speak your mind in Finland. It is so today, too, and it will be, even from now on. This is exactly why both the extremist right and Russia want to abolish the official status of the Swedish language in Finland. This is exactly why all who love freedom in Finland love the Swedish language. Finnish is a prison, Swedish is the key to freedom. And as Thomas Simonsson put it (very much in the Swedish language!), freedom is the best thing you can look for in the whole world.

This is why I am requesting you not to touch anything printed in Finnish. If Finnish-language media and publishing houses are consciously aiming at limiting freedom of expression and moving the Overton window towards the extremist right, you should boycott them. Do not read Finnish-language newspapers, do not read books in Finnish. Don’t give Finnish-language media any interviews, don’t translate either newspaper articles or books into Finnish or from Finnish.

Vasemmistolaisesta putinismista - Om vänstersinnad putinism (uusinta vuodelta/repris fr år 2018)

On vaikea sanoa, onko vasemmistolaisesti inspiroitunut putinismi enää kovin merkittävää pienten kommunistipuolueiden ulkopuolella. Mutta koska sitä vielä esiintyy, laitan nyt uusintajakeluun ensimmäistä kertaa vuonna 2018 julkaisemani kirjoituksen.

Det är svårt att säga, om vänsterinspirerad putinism ännu spelar någon viktig roll utanför små kommunistpartier. Men eftersom man ännu ibland ser vänsterputinistiska yttringar, ger jag här ut på nytt min gamla bloggdrapa från år 2018.

Joustamattoman kapitalismivastainen tai USA-vastainen maailmanpolitiikan tulkitsemistapa. Periaatteessa vasemmistolaisista, jopa marxilaisista lähtökohdista käsin tulisi olla mahdollista pitää USA:n edustamaa kapitalismia edistyksellisempänä ja siis pienempänä pahana kuin Venäjän taantumuksellista diktatuuria. Vasemmistolaiseen maailmankuvaan kuuluu kuitenkin käsitys imperialistisesta maailmankapitalismista kaikkein pahimpana sortajana. Tämän salaliiton johdossa on tietenkin Yhdysvallat, johon suhtaudutaan näkemättä nyansseja ja jonka yhteiskuntaa tarkastellaan mahdollisimman neliskanttisen ja käsikirjasta kopsatun marxilaisen analyysin valossa. 

En inflexibelt antikapitalistisk eller antiamerikansk tolkningsram för världspolitiken. I princip kunde det vara möjligt att även ur en vänstersinnad, t o m marxistisk synvinkel se amerikansk kapitalism som någonting mera framstegsvänligt, och sålunda ett mindre ont, än den reaktionära diktaturen i Ryssland. Den vänstersinnade världsbilden går dock ut på att utmåla den imperialistiska världskapitalismen som världens värsta förtryckare. Den här konspirationen leds givetvis av Förenta Staterna, som betraktas på onyanserat sätt och vars samhälle observeras genom en fyrkantig och utantillpluggad marxistisk analys.

Seuraus tästä on, että Yhdysvallat nähdään eräänlaisena mafiapomona ja kapitalismi järjestäytyneenä rikollisuutena, kun taas Venäjä on ikään kuin yksittäinen myymälävaras, ja taisteltaessa maailman suurinta roistoa (kapitalismia) vastaan ei pidä haaskata aikaa myymälävarkaisiin. Sitä paitsi niin myymälävaras kuin Venäjä ilmentävät Yhdysvaltoja vihaavan vasemmistolaisen mielestä oikeutettua ja aiheellista, vaikkakin ehkä aatteellisesti naiivia ja alkeellista kapinallisuutta kapitalistista riistoa vastaan.

Följden är att Förenta Staterna uppfattas som en maffiaboss och kapitalismen som organiserad brottslighet, medan Ryssland bara framstår som en individuell snattare. Bekämpar man världens störste bov (kapitalismen) så slösar man inte tid på snattare. Dessutom står både snattaren och Ryssland i vänstermänniskans ögon för berättigat och motiverat, låt vara ideologiskt naivt och primitivt uppror mot kapitalistisk exploatering. 

Putinismin ymmärtäminen rasisminvastaisuudeksi. Vasemmisto haluaa mielellään vastustaa kaikenlaista ihonväriin ja etniseen taustaan perustuvaa syrjintää, ja hyvällä syyllä: viime kädessä rasismi on ristiriidassa jo porvarillisen demokratiankin periaatteiden kanssa. Venäläisiin kohdistuvaa syrjintää on olemassa, ja se on väärin: kyllä ihmisillä tulee olla oikeus vaikka puhua venäjää julkisella paikalla öykkäreiden häiritsemättä.

Putinism tolkas som antirasism. Vänstern vill gärna bekämpa allehanda diskriminering på grund av hudfärg och etnisk bakgrund, och det med goda skäl: när allt kommer omkring står rasism i oförsonlig konflikt med demokratiska (även borgerligt demokratiska) principer. Det finns även diskriminering mot ryssar, och det är fel: folk bör få t ex prata ryska på stan utan att trakasseras av råskinn.

Rasismia vastustava vasemmistolainen haluaa siis puolustaa sorrettua ja syrjittyä venäläistä suomalaisten junttien törkeyksiltä. Tämä on tiettyyn rajaan asti suotavaakin. Epäsuotavaksi se muuttuu siinä vaiheessa kun aletaan ymmärtää ja silittää myötäkarvaan myös Putinia ja Putinin diktatuuria, koska sen arvosteleminen mielletään rasismiksi.


En vänstermänniska som vill bekämpa rasism vill sålunda ta den förtryckte och diskriminerade ryssen i försvar mot finska tölpar. Till en viss grad är det här helt önskvärt och tillrådligt. Mindre önskvärt blir det när man börjar visa förståelse för Putins diktatur och stryka den medhårs, eftersom man uppfattar det som rasism att alls kritisera den.

Sivumennen sanoen, Venäjällä ja venäläisten keskuudessa hyvinkin karkea rasismi on aika tavallista. Tähän on useitakin syitä, mutta näistä nostaisin erityisesti esille eräiden venäläisten siirtolaisten pyrkimyksen erottautua tummaihoisemmista maahanmuuttajaryhmistä korostamalla valkoihoisuuttaan "paremmuuden" merkkinä. Suomeen muuttaneiden venäläisten keskuudessa venäläisnationalismi tuntuu merkittävästi korreloivan rasismin kanssa. Tämä on yksi syistä, miksi pidän nykyistä rasismiaaltoa Venäjän ohjailemana.

Förresten vill jag här påpeka att mycket brutal rasism är vanligt i Ryssland och bland ryssar. Det finns flera skäl till det här, men helst skulle jag påpeka att vissa ryska invandrare särskilt vill framhäva att de är vita och sålunda bättre invandrare än de mörkhyade. Bland ryska invandrare i Finland förefaller rysk nationalism starkt korrelera med rasism, vilket är ett av skälen varför jag ser rysk styrning bakom den nuvarande rasistiska vågen.

Yksinkertainen provinsialismi. Vasemmisto esiintyy mielellään kansainvälisenä ja yleismaailmallisia etuja ajattelevana poliittisena suuntauksena, mutta esimerkiksi Merja Kyllösen ulkopoliittinen ajattelu on täysin sidoksissa hänen kotimaakuntaansa. Tämä johtuu siitä, että hän on enemmänkin kainuulainen kuin vasemmistolainen.

Ren provinsialism. Vänstern uppträder gärna som en politisk strömning med internationell orientering, inriktad på hela världens intressen, men t ex Merja Kyllönens utrikespolitiska tänkande är helt sammanflätat med hennes bakgrund i Kajanaland. Hon är snarare en kajanalänning än en vänstermänniska.

Äitini opetti joitakin vuosia ruotsia ja englantia kainuulaisille koululaisille, kun olin pikkupoika. Hänen aikanaan yya-sopimus ja kaikenlainen taloudellinen vuorovaikutus Neuvostoliiton kanssa olivat täydessä vauhdissa ja työläiset lauloivat lauluja siitä, kuinka Svetogorskista tai Kostamuksesta kohta taas tarjotaan töitä. Kainuussa Venäjä herättää muistoja työtilaisuuksista, jotka pitivät syrjäisiä kyläyhteisöjä elossa.

När jag var en liten gosse undervisade min mor kajanaländska skolbarn i svenska och engelska. På hennes tid var vsb-pakten och allehanda ekonomisk växelverkan med Sovjetunionen i full fart, och arbetare sjöng sånger om hur man snart får nytt arbete i Svetogorsk eller Kostamuksja. I Kajanaland väcker ordet Ryssland minnen om arbetstillfällen som höll avlägsna byar levande.

Kyllönen siis ajaa lähinnä kainuulaisten kyläyhteisöjen asiaa sellaisena kuin hän vanhasta muistista sen näkee eikä vaivaudu ajattelemaan maailmanpolitiikkaa sen syvemmälle (jollei sitten ajattele sitä USA-vastaisessa viitekehyksessä, joka tietysti selittää kaiken valmiiksi).

Kyllönen främjar alltså kajanaländska byars intressen som hon av gammalt minne föreställer sig dem och bryr sig inte om att betrakta världspolitiken i en bredare kontext (om hon alltså inte ser den i en antiamerikansk referensram som naturligtvis har färdiga förklaringar för allting).

Rasistinen ylimielisyys ja omahyväisyys. Ei ole tietenkään yksinomaan vasemmistolle tyypillistä puhua rasistisesti erilaisista kehittymättömiksi mielletyistä maista, mutta juuri vasemmistolta, joka on aina syystäkin arvostellut esimerkiksi kehitysmaiden ongelmien pelkistämistä älyttömien luonnonluomien välisiksi primitiivisiksi tabukonflikteiksi, tulisi odottaa jotain parempaa kuin moittimiltaan. Kuitenkin juuri vasemmistolaisten kirjoittajien näkee yhtenään esittävän Ukrainan etnisten ristiriitojen repimänä maana (eivät sentään kehtaa puhua heimoristiriidoista), jota Venäjällä on oikeus mennä rauhoittamaan.

Rasistisk förmätenhet och högfärd. Det är givetvis inte bara inom vänstern som man talar rasistiskt om vad man uppfattar som outvecklade länder, men det är precis av vänstern, som alltid kommit med berättigad kritik när någon annan reducerat problemen i u-länderna till primitiva tabukonflikter mellan förnuftslösa kreatur, man får vänta sig ett bättre tillvägagångssätt. Ändå är det precis vänstersinnade skribenter som ofta utmålar Ukraina som ett land sönderrivet av etniska motsättningar (tacka vet vi gud att de ändå inte täcks tala om stamkonflikter!) och Ryssland som en välkommen skilje- och fredsdomare. 

Samat tyypit ovat ensimmäisinä rääkymässä pilkkahuutoja, kun USA:n sotaseikkailuja muslimimaissa puolustellaan viittaamalla hyökkäyksen kohteiksi joutuneiden maiden etniseen hajanaisuuteen. Nämä rikkiviisaat ovat kyllä innokkaita valistamaan, että siinä taas käytetään sitä vanhaa kunnon "valkoisen miehen taakka" -argumenttia, jolla imperialismin raakuuksia aikoinaan oikeutettiin. Kumma kyllä sama argumentti menee monille vasemmistolaisille täydestä "venäläisen miehen taakkana".

Det är precis samma gäng som främst skriker burop när någon försvarar Förenta Staternas krigsäventyr i muslimska länder med en hänvisning till den etniska splittringen i landet ifråga. Dessa ljushuvuden upplyser oss genast om att det här är samma argument om "den vite mannens börda" som förr i världen användes till att motivera imperialistiska grymheter. Konstigt nog är många vänstermänniskor villiga att använda ett helt analogiskt argument om "den ryske mannens börda".

Yhtä lailla vasemmistolainen on valmis ymmärtämään Venäjän "legitiimejä turvallisuusetuja", samalla kun Yhdysvaltain huoli omien kansalaistensa turvallisuudesta (johon kieltämättä oli kaksoistornien kaatamisen jälkeen jonkin verran asiallista aihetta) leimataan taas kerran pilkaten imperialismin tekosyyksi huseerata ulkomailla. Venäjä ilmeisesti ei voi olla imperialistinen, eivätkä sen "legitiimit turvallisuusedut" voi olla imperialismin tekosyy - vai mitä?

På ett liknande sätt är många vänstermänniskor villiga att visa förståelse för Rysslands "legitima säkerhetsintressen", medan Förenta Staternas oro om dess medborgares säkerhet - oro som onekligen var sakligt motiverad när de två tornen väl fallit - framställs som ett svepskäl för imperialistiska utlandsäventyr. Ryssland kan tydligen inte vara imperialistiskt, och dess "legitima säkerhetsintressen" kan inte heller vara ett svepskäl för imperialistiska erövringar, eller?

Aika monet rasistiset mielipiteet saavat muuten alkunsa yrityksenä provosoida poliittista vastapuolta. Itse asiassa äärioikeiston rasismissakin on pitkälti kyse siitä, että saadaan kieroutunutta tyydytystä kun sanotaan "neekeri" ja vasemmistolaiset älähtävät. Vasemmalla taas esimerkiksi ukrainalaisten rasistinen mollaaminen tuntuu olevan samanlainen tapa hankkia perverssiä mielihyvää.

Många rasistiska åsikter börjar förresten som ett försök att provocera den politiske motståndaren. Även extremhögerns rasism beror till stor del på den perverterade njutning som man får när vänstern förargar sig över att man sagt "neger". Inom vänstern får man liknande njutning av att rasistiskt tala illa om ukrainarna. 

Rasistiseen ylimielisyyteen kuuluu tietysti myös vallan tunne ja sen aiheuttama nautinto. Vasemmistolainen, joka esimerkiksi sanoo: "Minusta krimiläisten on parempi olla Venäjän osana", pääsee olemaan voittajan puolella ja kokee hallitsevansa suurta joukkoa ihmisiä (Krimin asukkaita) lausuessaan mielipiteensä heidän kohtalostaan. Siinä siirtomaaherra, suuri valkoinen bwana, pääsee tietämään neekereitä paremmin, mitä heidän rauhaansa kuuluu.

Rasistisk högdragenhet handlar givetvis också om makt. Det är skönt att vara på samma sida med makten. När en vänstermänniska säger: "Jag tycker att krimborna har det bättre i Ryssland", får hon vara på samma sida med segraren och har känslan att härska över en stor skara människor (Krimbor) när hon uttrycker sin åsikt om deras öde. Det är som när en kolonialherre, en stor vit bwana, vet bättre än negrerna vad som är bäst för dem.

Valitsimme vapauden - Vi valde friheten - Wir haben die Freiheit gewählt - Is í an tSaoirse ár rogha - We Chose Freedom - Wybraliśmy wolność

 

Hell hath no fury like a Halla-aho scorned

Siihen aikaan kun Halla-ahon tahdottomat raajat eli poliittisesti korrektimmin sanoen kannattajat täyttivät silloisen blogini (jonka kirjoittamisesta minulle maksettiin ihan riihikuivaa) kommenttiosaston töryllä, minua ihmetytti, miksi he olivat valinneet kohteekseen juuri minut, kun olin ihan rääväsuisuuteen asti kriittinen esimerkiksi feministejä kohtaan - olisi luullut heidän kohdistavan järeimmät tykkinsä vasemmistolaisiin. Useilla sivustoilla esitettiin myös toiveita tai haaveita, että solmisin jonkinlaisen yhteistyösuhteen Halla-ahon kanssa, koska muka olin samoilla linjoilla. Kun en tähän suostunut, se synnytti käsittämättömiä raivokohtauksia.

Koska en ole tunnettu mistään psykologisesta näkemyksestä eikä minulla ollut eikä ole kaksista "mielen teoriaa" - joku kommentoijani kirjoitti vanhaan blogiini täysin oikeutetun ja aiheellisen moitteen, että "Panu istuu psykologisen silmänsä päällä" - minulta meni vuosia tajuta, mistä siinä touhussa oikeastaan oli kyse. Tähän ymmärrykseen päästäkseni jouduin pohtimaan ja pähkäilemään omia epäonnisia heteroseksuaalisia rakkausjuttujani.

Yksi suurista erehdyksistäni oli luoda itselleni mielikuva sellaisesta tytöstä, jonka kuuluisi pitää minusta, ja sitten kun tällainen (tai sellaisena esiintyvä) neito ilmaantui hollille, sotkin asiat juuri tuolla "sinä kuulut minulle" -asenteella. Yksi tärkeä aspekti tästä oli, että asianomaisen piti olla kiinnostunut samoista asioista kuin minun (puolan ja iirin kielet). No, parikin pimatsua väitti olevansa, ja minä tietysti innostuin heistä kybällä. Siitä ei tietenkään tullut mitään, koska asianomaiset eivät sitten kuitenkaan olleet halukkaita rakkaussuhteen pystyyn panemiseen. Ja ensimmäisessä tapauksessa itkeskelin tytön perään vuosikaudet ihmetellen, mitä olin sanonut väärin tai mitä hän oli käsittänyt väärin.

No niin, silloin aikoinaan Halla-aho ja varsinkin hänen tahdottomat raajansa olivat aivan raivoissaan, kun kielsin olevani missään mielessä samoilla linjoilla hänen kanssaan. Minulla puolestani oli Halla-ahon ja hänen kaveriensa kosiskeluyrityksistä aina käsittämättömän epämukava olo. Kun avioliittoni myötä rauhoituin naisvihastani ja katkeruudestani, aloin kuunnella ymmärtäväisemmällä korvalla naisväen kokemusta epätoivotuista lähestymisyrityksistä ja ihan lamppu syttyi päälaen yllä: Halla-aho ja hänen kannattajansa käyttäytyivät minua kohtaan juuri tuolla tavalla! Ainakin kannattajamassat katsoivat, että koska vastasin heidän mielikuvaansa Halla-ahon ihannepartnerista, minulla oli jonkinlainen moraalinen velvollisuus alkaa hänen poliittiseksi poikaystäväkseen.

Tästä tunnetusti alkoi sellainen rumba, että heikkopäisempiä hirvittää. Vielä vuosikaudet sen jälkeen kun olin saanut mediasta potkut, äärioikeisto mm. loi nimissäni sähköpostiosoitteita erinäisille hämärille alustoille ja lähetti niistä mm. uhkauskirjeitä poliitikoille, mikä sitten toi poliisinkin tervehdyskäynnille kämpilleni. Samalla he tietysti uhkailivat anonyymeistä osoitteista minuakin ihan avoimesti tappamisella. Näyttää tosiaan siltä, että osuin paljaaseen hermoon - tai sitten he tosissaan pelkäsivät, että voisin katkaista äärioikeiston nousun, jos saisin jatkaa kirjoittamista laajalevikkisellä alustalla. Jotain olen tehnyt oikein, jos tuo roskaväki pitää minua niin vaarallisena vielä kymmenen vuotta sen jälkeen kun minut on suomenkielisessä mediassa vaiennettu.

Tietenkään en ole väittämässä, että Halla-aho tai hänen kannattajansa, joilla ei ollut eikä ole Mestaristaan eroavaa älyllistä, emotionaalista eikä varmaan seksuaalistakaan eksistenssiä, olisivat homoseksuaalisesti ihastuneet minuun. Homovihaajaoikeiston selittäminen itseään vihaaviksi estoisiksi homoiksi on jo liian vanha ja väsynyt läppä, vaikka siinä perää olisikin. On kuitenkin mielenkiintoista, että miesporukoiden poliittiset suuret tunteet ja intohimot vaikuttaivat usein järjestyvän tavoilla, jotka muistuttavat seksuaalisia pakkomielteitä.

Kun Halla-aho oli ensimmäisen kerran oikeudessa vihaa lietsovasta kirjoittelustaan, kuulijakunta koostui kokonaan hänen kannattajistaan, jopa siinä määrin että Halla-ahon vaimolle ei jäänyt istumapaikkaa salissa. Kun kuulijoita - nuoria miehiä - haastateltiin, he eivät osanneet muotoilla Halla-ahon palvontansa syitä sen kummemmin kuin jotain rokkikukkoa jumaloivat pikkutytöt: se nyt vaan on niin iiiiihana (ei ehkä ihan näillä sanoilla, mutta ei paljon puuttunutkaan). 

Halla-ahon "iiiihanuudessa" oli kyse siitä, että hänen nettikirjoittelullaan oli sadistis-seksuaalinen leima. Maahanmuuttajat olivat tietysti hänen kirjoissaan raiskaajia, mutta samalla hän mässäili sillä, miten hienoa olisi, jos maahanmuuttajat raiskaisivat vihreitä naisia. Päälle päätteeksi - ja tämä on ehkä merkittävintä - hän kirjoitti sen blogijutun, jossa hän esiintyi "pelkuruuden apostolina", kuten Jussi Jalonen ilmaisi asian.

Halla-aho, joka toisissa kirjoituksissaan oli esiintynyt pelottavana ja vaarallisena aseenkäyttäjänä ja miettinyt, olisiko häntä kadulla viettelymielessä puhutelleen "Tehtaanpuiston homon" murhaaminen ampuma-aseella ollut vankilatuomiosta seuraavan harmituksen arvoinen, julisti tässä kyseisessä blogijutussaan, että hän ei nyt ainakaan mene kenenkään naisen avuksi, jota ollaan raiskaamassa, siinähän voisi käydä hänelle itselleenkin huonosti - puhumattakaan siitä, että sitten kun raiskaaja kuitenkin nostaisi häntä vastaan oikeusjutun ja voittaisi sen, hän ei oikeutetussa närkästyksessään voisi olla surmaamatta tuomaria. (Tuossa kirjoituksessa muuten Halla-aho kutsui kuviteltua raiskaajaa "Afrikan sarven ihmissaastaksi" - se mahdollisuus ei hänen päänsä sisäisessä maailmassa tietenkään tullut käsittelyynkään, että "ihmissaasta" olisi ollut valkoihoinen.)

Siis vielä kerran: Halla-aho kehitteli mutkikkaan ja yksityiskohtaisen fantasian siitä, kuinka hänelle kävisi köpelösti, jos hän tekisi moraalisesti oikein, joten hän ylpeästi ja röyhkeästi julisti tekevänsä moraalisesti väärin, jos valintatilanne sattuu kohdalle. Nuoret eettisesti kypsymättömät miehet, jotka hakivat esikuvia elämäänsä, olivat epäilemättä iloissaan siitä, että löysivät aikuisen ja oppineen miehen, jonka moraaliopetus oli olla auttamatta heikkoa uhria, vaikka tämän uhkaaja olisikin sellainen kauhea ja vihattava tummaihoinen.

Jos Halla-aho olisi ollut heille hyvä esikuva, hän olisi julistanut, että hän ainakin menee aina raiskattavan avuksi, vaikka raiskaaja sitten voikin surmata tai oikeusmurhata hänet - koska aina pitää tehdä se mikä on oikein, vaikka siihen liittyy tällaisia riskejä. Aika moni ei välttämättä menisi sen raiskattavan avuksi (jos kohta sen voisi tehdä myös fyysisesti vaarattomalla tavalla, kuten soittamalla kännykällä poliisille ja huutamalla samalla, että poliisi tulee nyt), ja syynä olisi tietysti pelko; mutta normaali ihminen olisi kuitenkin valmis myöntämään, että tämä on pelkuruutta. (Omalta kohdaltani totean, että edellä mainitun psykologisen persesilmäisyyteni vuoksi en välttämättä osaisi edes lukea tilannetta oikein enkä tajuaisi, että siinä on nyt raiskaus käynnissä. Mutta en minä siitä ylpeä ole, enkä liioin suosittelisi uhrin hylkäämistä kellekään muulle - varsinkin kun sekin luultavasti on rikos.)

Fasismiin kuuluu oleellisesti se, että pyhä Johtaja vapauttaa fasistisen rivisotilaan (kuten Halla-ahon nuoren kannattajan) seuraamaan sadistisia impulssejaan ja nauttimaan niiden seuraamisesta koituvasta mielihyvästä. Tästä kuitenkin saattaa jopa nuorella testosteroniohjautuvalla miehellä syntyä omantunnon tuskia, koska eihän kukaan oikeasti halua olla moraaliton roisto eikä pelkuri. Siksi tarvitaan Halla-ahon kaltaista hahmoa, joka opettaa, että väärintekeminen on oikeastaan oikein ja viisautta.

Minua ei kiinnostanut minkään nuorten miesten armeijan värvääminen, vaan pohjimmiltani halusin auttaa nuorukaisia siinä seurustelukumppanin löytämisessä. Toki oman ikäluokkani kokemuksen yleistäminen nuorempiin on riskialtista. Sen jälkeen kun netti tuli, se vanhojen pahojen aikojen parisuhdekulttuuri viinanjuontipakkoineen oli mennyttä. Myös nörttiharrastukset ovat tänään paljon hyväksytympiä kuin kasarivuosina - nuori poika, joka harrastaa Tolkienin kirjoja, ei joudu enää sairaalakuntoon pahoinpidellyksi, vaan juuri tämä harraste voi jopa tuoda hänelle sen tyttöystävän.

Suurelle joukolle nykyisistä inceleistä se naisen kanssa yhdyntään pääseminen ei ole läheskään niin tärkeää kuin omassa naisvihassa rypeminen ja piehtaroiminen, mielellään naisia vihaavassa miesporukassa tietenkin. Ellei kyseessä ole itsensä kiistävä homoseksuaalisuus, niin valitettavasti ainakin avoin homososiaalisuus. Silloin kaksi vuosikymmentä sitten sanoin, että kun feministit puhuvat miesten homososiaalisuudesta, se on vain yläastepihan homottelua vähän hienommalla sanalla. Nyt sitä vastoin alkaa näyttää siltä, että feministien puheissa oli oikeasti jotain ituakin.

Silloin kun minä kirjoittelin misogyynisiä juttuja, puolustin ns. "alempitasoisia miehiä", eli kilttejä nörttimiehiä, jotka puuttuvien sosiaalisten taitojen vuoksi jäivät vaille tyttöystävää ja joita kohdeltiin ylimielisesti ja ilkeästi. Naisvihajutuissa oli kyse siitä, että halusin opettaa nämä kiltit pojat olemaan vihaisia naisille silloin kun aihetta oli - suuttumaan silloin kun heitä kohdeltiin ilmiselvästi epäoikeudenmukaisesti. Ennen kuin halla-aholaiset alkoivat tosissaan tukahduttaa kirjoitteluani, kommenttiosastolla oli ihan oikeasti hyödyllistä vertaistukikeskustelua näistä asioista.

Nykyään yksinäisiksi inceleiksi eivät kuitenkaan päädy kahden vuosikymmenen takaisten "alempitasoisten miesten" kaltaiset, koska sinkkumaailma ei ole enää samanlainen kuin ennen vanhaan. Uudet incelit ovat aivan toista kuin vanhat "alempitasoiset miehet". Inceleille äärioikeistolaisen hörhögurun, kuten Jordan Petersonin, Halla-ahon, Donald Trumpin tai Andrew Taten seuraaminen on identiteettikysymys ja tärkeämpää kuin sen naisen saamisen. Se, että he saavat tytöiltä rukkaset, on heille vain merkki siitä, että guru on oikeassa.

Ja on merkillepantavaa, että siinä missä "alempitasoisten miesten" katkeruus kohdistui naisten lisäksi "ylempitasoisiin miehiin" - röyhkeisiin ja usein rikollisiin korstoihin, joilla ainakin alempitasoisten miesten oman mytologian mukaan riitti tyttöjä haaremeiksi asti - incelit valitsevat gurukseen nimenomaan tällaisia ylempitasoisia miehiä. Esimerkiksi Andrew Tate on suorastaan kliseenmukainen ylempitasoinen mies seksuaalirikoksineen. Mutta hänellä on valtavasti incel-kannattajia, jotka tietenkin näkevät hänet pahojen femakoiden vainoamana sankarina.

Antisemitististä väkivaltaa, uhrina tällä kertaa Ben Zyskowicz - Antisemitiskt vålld, den här gången mot Ben Zyskowicz

Tällä kertaa äärioikeiston väkivallan ja terrorismin kohteeksi joutui Kokoomuksen veteraanipoliitikko Ben Zyskowicz. Oletettavasti Homma-foorumilla ja muilla tavallisilla tahoilla arveltiin, että tekijä olisi ollut vasemmistolainen tai kiihkomuslimi. Sinänsä en olisi näitäkään mahdollisuuksia pitänyt kaukaa haettuina, sillä antisionismi ryöpsähtelee aika ajoin antisemitismin puolelle. Nykyisten väliaikatietojen mukaan väkivallantekijä on kuitenkin äärioikeistolainen, joka on sekä ollut persujen vaaliehdokkaana että pyöriskellyt sitäkin kovempien poikien joukossa.

Den här gången var det Ben Zyskowicz, veteranpolitiker från Samlingspartiet, som råkade ut för högerextremt våld och terrorism. Jag kan föreställa mig att terroristen på det högerextrema diskussionsforumet Homma och på liknande håll utmålades som vänstermänniska eller islamist. Inte för att dessa möjligheter är särskilt långsökta heller, för det är inte alltid lätt att skilja på antisionism och antisemitism. För närvarande förefaller det att våldsverkaren varit en högerextremist som både kandiderat i något val i sannfinnarnas led och umgåtts med ännu tuffare killar.

Tässä yhteydessä minun pitää ehdottomasti siteerata Tuukka Kurua, äärioikeistolaisen ja aika avoimesti fasistisenkin Sinimustan liikkeen puoluejohtajaa. Kuru sanoi jota kuinkin niin, että hänen puljunsa sanoo ja tekee avoimesti kaiken sen, mitä persut eivät uskalla myöntää haluavansa sanoa ja tehdä. Harvoin joutuu olemaan samaa mieltä kovan luokan äärioikeistolaisen kanssa, mutta Kuru oli tässä aivan oikeassa ja osoittaa sellaista rehellisyyttä ja näkemyksellisyyttä, jota äärioikealla harvoin näkee.

I det här sammanhanget måste jag absolut citera Tuukka Kuru, som är ordförande för det högerextrema och rätt öppet fascistiska partiet Blåsvarta rörelsen. Kuru sade ungefär att hans parti säger och gör öppet allt det sannfinnarna inte vågar medge de vill säga och göra. Det är sällan man måste vara enig med en hårdkokt högerextremist, men Kuru hade här alldeles rätt och utmärkte sig med en ärlighet och insikt sällan skådad i de där kretsarna.

Ben Zyskowicz, kuten tiedämme, on omassa puolueessaan oikeistosiipeä, jos kohta hänen poliittisessa toiminnassaan on paljonkin kiitoksen arvoista. Hän on sopivasti oikeistopopulistisia äännähdyksiä päästämällä osannut suututtaa vasemmiston ja luoda näin itselleen ja puolueelleen oikeistouskottavuutta sellaisissa piireissä, jotka notkuvat kovan äärioikeiston rajalla. Samalla hän on mm. värvännyt paljonpuhuttuun "Benin talliin" maahanmuuttajataustaisia nuoria naisia poliitikoiksi. Kaikki, jotka edistävät maahanmuuttajataustaisten ihmisten nousua valtavirtapuolueisiin (jollaiseksi en persuja tietenkään laske), tekevät demokratialle palveluksen.

Ben Zyskowicz, som vi vet, representerar högerflygeln i sitt parti, men i hans politiska verksamhet är det mycket man kan lovorda. Genom att ge ifrån sig lämpligt högerpopulistiska ljud förstår han sig på att gå vänstern på nerverna och på det här sättet skapa för sig själv och sitt parti högerkredibilitet i de kretsar som inte ännu är hård ytterhöger. Samtidigt har han bl a rekryterat unga kvinnor med invandrarbakgrund till "Bens stall". Nya politiker av invandrarbakgrund i mainstreampartier (alltså inte i Sannfinnarna) innebär ett nyttigt bidrag till demokratins livskraft.

Olen ennenkin sanonut, että tämä on ollut sekä Zyskowiczin että ylipäätään Kokoomuksen parasta poliittista osaamista jo vuosikymmenet. Tällä taidolla hyvinkin karkealla tavalla nationalistiset oikeistolaiset on onnistuttu sitomaan Kokoomuksen ja sillä tavalla maltillisen liikemiesliberalismin tueksi. Ja se on osaltaan pitänyt Suomen yhteiskuntarauhan koossa viime aikoihin asti.

Jag har redan förr konstaterat att det här sedan årtionden tillbaka varit den bästa politiska knowhow både Zyskowicz och hans parti har kunnat erbjuda. På det här sättet har även mycket brutala högermänniskor lockats till att stöda Samlingspartiet och moderat affärsmannaliberalism. Och det har hjälpt till att upprätthålla samhällsfreden i Finland ända fram till de senaste åren.

Olen myös sanonut, että Kokoomus voi nyt olla häviämässä tämän uhkapelin, koska oikeistolaiset ääri-"nationalistit" ovat tulleet tietoisiksi itsestään ja siitä, että heidän keskeiset arvonsa ovat ristiriidassa Kokoomuksen tavoitteiden kanssa. EU- ja Nato-jäsenyys, joita Kokoomus lähtökohtaisesti kannattaa, ovat "kansallismieliselle" äärioikeistolle paheksuttavaa kansainvälistä yhteistyötä, puhumattakaan siitä että yhteistyö fasistisen Venäjän kanssa houkuttaa sitä yhä enemmän.

Jag har också sagt att Samlingspartiet nu kan hålla på att förlora det här hasardspelet, ty de extrema höger-"nationalisterna" har nu blivit medvetna om sig själva som en separat idégruppering vars centrala värden och värderingar är oförenliga med Samlingspartiets. Medlemskapet i EU och NATO, som Samlingspartiet i princip omhuldar, är för den "nationalistiska" extremhögern internationellt samarbete, som den ogillar - den skulle ju föredra samarbete med det fascistiska Ryssland.

Juutalaisvastaisuus kuuluu tähän "kansallismieliseen" äärioikeistoon kuin nyrkki maahanmuuttokriitikon silmään. Kaivan taas koipussista esiin vanhan iskulauseeni "aatehistorian pitkästä vipuvarresta", joka vääntää äärioikeiston antisemitistiseksi sellaisessakin maassa kuin Suomessa, vaikka meillä ei oikeastaan ole kovin syvää eikä pitkää juutalaisvihamielisyyden perinnettä. Lisäksi perinteisesti äärimmäisen antisemitistisen Venäjän ketunhäntä vilahtaa tässäkin.

Det är naturligt att den här "nationalistiska" extremhögern också utmärker sig med judefientlighet. Jag vill åter citera mig själv och hänvisa till "idéhistoriens långa hävstång" som tvingar extremhögern till antisemitism också i Finland, trots att vi egentligen saknar en djupt inrotad tradition av judefientlighet. Dessutom spelar det traditionellt extremt antisemitiska Rysslands propaganda en roll.

Minulla on vähän sellainen epäilys, että kokoomuslaisilla, joilla on erittäin pitkä ja hyvä rutiini kansallismielisen oikeiston kesyttämiseen, voi olla vaikeuksia ymmärtää, kuinka perinteinen isänmaallisuus on Suomessa korvautunut kansainvälisten propagandatehtaiden levittämällä pseudo-"kansallismielisyydellä". Ennen vanhaan meillä oli Suomen omasta historiasta kumpuavaa äärioikeistolaisuutta, jonka taustalla oli ymmärrettävä Neuvostoliiton (sittemmin Venäjän) pelko. Pohjimmainen vaikutin siis oli vilpitön huoli isänmaasta, niin kieroutuneita muotoja kuin se pahimmillaan saikin jonkun Seppo Lehdon tai Olavi Mäenpään julistuksessa. Nykyiselle äärioikeistolle rotuhöpinät (kuten antisemitismi) ovat tärkeämpiä, joten se on halukas liittämään Suomen vaikka osaksi Venäjää, jota se pitää valkoisen rodun viimeisenä toivona. Kokoomus on kuitenkin julistanut haluaan mennä samaan hallitukseen juuri tätä oikeistolaisuutta edustavien Perussuomalaisten kanssa.

Jag misstänker att samlingspartisterna med sin långa och goda rutin i att tämja nationalistiska högerradikaler har svårt att inse hur traditionell fosterländskhet i Finland gett vika för den pseudo-"nationalism" som internationella propagandafabriker nu sprider. Förr i världen hade vi en extremhöger med rötter i Finlands egen historia, motiverad av en förståelig antisovjetism och rysskräck. Den grundläggande bevekelsegrunden var en uppriktig sorg om fosterlandet, hur vrickade former den än fick i t ex Seppo Lehtos eller Olavi Mäenpääs förkunnelse. För den nuvarande extremhögern är rasgriller viktigare, vilket innebär att den är beredd att t o m ansluta Finland till Ryssland, som den ser som den vita rasens sista hopp. Samlingspartiet har dock förkunnat sig vara beredd att ingå i samma regering med Sannfinnarna, som representerar precis denna höger. 

Mika "Ni Hao" Niikko taas otsikoissa - Mika "Ni Hao" Niikko ådrog sig oönskad uppmärksamhet - igen

Hurskaana (muttei vanhurskaana) kristittynä esiintyvä perussuomalainen poliitikko Mika Niikko, joka tiiviiden Kiinan-yhteyksiensä vuoksi tunnetaan myös "Ni Hao" Niikkona, on nyt jäänyt kiinni köyhille jaettavan ruoan käytöstä vaalikampanjakojulla. Tällainen ei sinänsä ole mitään uutta, sillä "Ni Hao" Niikko on ollut otsikoissa samantyyppisistä touhuista aikaisemminkin.

Mika Niikko, en sannfinsk politiker som uppträder som en from (men inte rättvis) kristen och som p g a sina livliga kontakter med Kina också är känd som "Ni Hao" Niikko, har just ådragit sig mindre vänlig uppmärksamhet när det visat sig att han på sitt kampanjstånd delat ut överloppsmat som var avsedd till fattiga. Det här är i och för sig ingenting nytt, ty "Ni Hao" Niikko har också tidigare blivit känd för liknande.

"Ni Hao" Niikko on nuorukaisena harrastellut pikkurikoksia, jotka hän väittää lopettaneensa tultuaan uskoon. Uskonratkaisun myötä hän löysi myös nykyisen vaimonsa ja saattoi perustaa perheen. Sen lisäksi hänellä on lapsi aikaisemmasta suhteesta, mutta tiedämme, että noissa piireissä sellainen kuuluu asiaan - onhan epäjumalana palvotulla Jussi Halla-ahollakin lehtolapsi, ja persuista sinisiin siirtynyt Simon Elo, kiltti uskovainen hänkin, petti vaimoaan kun tämä oli raskaana. Eli arvostetussa seurassa on "Ni Hao" Niikko tässäkin suhteessa.

Som yngling ägnade sig "Ni Hao" Niikko åt småbrott, som han påstår sig ha slutat med när han blev religiös (när fan blev gammal...). Efter sin omvändelse lärde han känna sin nuvarande fru och kunde bilda familj. Dessutom har han ett barn från ett tidigare förhållande, men det är vad man förutsätts ha i de där kretsarna - den som gud tillbedde Halla-aho har också ett utomäktenskapligt barn, och Simon Elo, som övergick från sannfinnarna till blåsipporna vid partisplittringen, bedrog sin fru när hon var gravid, så snäll och troende han var. "Ni Hao" Niikko är sålunda sina kamrater lik också här.

"Ni Hao" Niikon niin sanottua hyväntekeväisyyttä on kyseenalaistettu ja arvosteltu ennenkin. Muutama vuosi sitten hän nosti suuren metakan siitä, kun hänen tuttaviaan oli pidätetty Malesiassa käännytystyön tekemisestä. Ilmeisesti kyse oli ihmisistä, jotka tyrkyttivät paikallisille jotain raamatunlausetrakuja osaamatta sanaakaan malaijin kieltä ja englantiakin vain heikosti. Oli vaikea olla saamatta vaikutelmaa, että porukka oli mennyt Malesiaan vain aurinkolomailemaan ja harrastellut "lähetystyötä" vain näon vuoksi. Kiinnostaisi kovasti tietää, kenen rahoilla siellä oltiin - ettei vain naiivien uskovaisten rahoittajien? Jos niin oli, en hirveästi ole pahoillani tämän porukan (sittemmin varsin lyhyeksi ja ohimeneväksi osoittautuneesta) tutustumiskäynnistä Malesian vankilalaitokseen.

"Ni Hao" Niikkos så kallade välgörenhet har ifrågasatts och kritiserats också tidigare. För ett par år sen gjorde han ett stort ståhej i medierna när ett par bekanta till honom arresterades i Malaysia för olovlig kristlig missionärsverksamhet. Uppenbarligen försökte dessa personer pracka traktat med bibelcitat på lokala utan att själva behärska malajiska och uppenbarligen utan att ha särskilt klara begrepp om engelska språket heller. Det intryck man fick var att det här gänget främst bara solade sig och semestrade i Malaysia och uppträdde som "missionärer" bara för syns skull. Jag skulle gärna veta, vem som betalat resan - var det månne naiva kristna som donerat pengar? Om det var så, är jag inte hemskt upprörd över att gänget fick se det malaysiska fångvårdsverket inifrån, låt vara att det inte blev någon långvarig vistelse.

Edellä olevaa ei sitten pidä tulkita siten, että pitäisin kristillistä lähetystyötä jotenkin lähtökohtaisesti paheksuttavana tai haitallisena. John Allen Chau, joka yritti saarnata kristinuskoa Sentinelin vihamielisille alkuasukkaille ja pääsi siten hengestään, oli sikäli Niikon kavereita arvostettavampi, että hän pani henkensä likoon, mutta hänen kuolemansa oli toki turha, koska hän hybriksessään kuvitteli amatöörinä onnistuvansa siinä, missä lukuisat - myös ammattinsa osaavat oikeat lähetyssaarnaajat (ja lähetystyö on oikea ammatti!) . olivat epäonnistuneet ennen häntä.

Det föregående bör inte tolkas så att jag helt ogillar allt vad kristligt missionärsarbete heter. John Allen Chau, som försökte predika kristen tro för de fientligt sinnade urinvånarna i Sentinelöarna och dödades av dem kan man såtillvida uppskatta mera än Niikkos kompisar, eftersom han inte var rädd att riskera sitt liv, men hans död var givetvis helt förgäves, eftersom han i sin hybris inbillade sig att han som amatör kunde lyckas i vad så många andra - inklusive yrkeskunniga riktiga missionärer (och missionsarbetet är ett rikitgt yrke!) - tidigare hade misslyckats med.

Merkillistä kyllä Chau oli maininnut innoittajiensa joukossa Bruce Olsonin, joka oli huomattavasti fiksumpi ja nöyrempi käännytysmies ja eli vuosikymmenet käännytettäviensä joukossa - motiloniheimon, joka asuu jossain Kolumbian suunnalla. Hän myös opetteli motilonien kielen. Chau sitä vastoin yritti puhua sentineliläisille kieltä, joka ei voinut olla mitään sukua näiden omalle puheenparrelle - muistaakseni xhosaa, joka on eteläafrikkalainen bantukieli. On vaikea välttää vaikutelmaa, että Chaulla oli ylimielinen "ulkomaalaiset ymmärtävät ulkomaan kieltä" -asenne.

Märkligt nog hade Chau bland sina förebilder nämnt Bruce Olson, som var betydligt klokare och ödmjukare än Chau och som också levde i många årtionden bland motilonerna, den indianstam han predikade för. Han lärde sig givetvis också motilonernas språk. Chau tilltalade däremot sentinelfolket på ett språk som under inga omständigheter kunde vara släkt med vad sentinelborna talade - om jag rätt minns var Chaus språk xhosa, som är ett bantuspråk från Sydafrika. Det är svårt att undvika intrycket att Chau helt enkelt såg sentinelfolket som "utlänningar som säkert förstår utländska".

Toinen lähetyssaarnaaja, jota opin pikkupoikana arvostamaan, oli Don Richardson, Richardson matkusti nuorena miehenä tuoreen vaimonsa Carol Soderstromin kanssa Uuteen Guineaan käännyttämään sawi-heimoa, jolloin hän joutui opettelemaan heimon kielen - muistelmissaan hän korosti kielen vaikeutta ja pikkutarkkuutta ja tähdensi, ettei se ollut millään tavalla "alkukantainen". Richardson pähkäili pitkään yrittäessään saada sawit ymmärtämään Jeesuksen sovituskuoleman merkityksen. 

En annan missionär som jag i mina unga år lärde mig uppskatta var Don Richardson. Som ung man reste Richardson med sin nygifta fru Carol Soderstrom till Nya Guinea för att omvända sawifolket, varvid han också fick lära sig sawispråket - i sina memoarer framhävde att sawi var ett svårt och exakt språk och inte "primitivt" i någon bemärkelse. Richardson fick länge grubbla över hur han kunde göra Kristi försoningsdöd förståelig för sawistammen.

Kun hän kertoi Jeesuksesta ja Juudaksen petoksesta, he ihastelivat Juudasta tarinan sankarina, koska sawien keskuudessa oli kulttuurikäsite tuwi asonai, ystävyydellä lihottaminen teurastusta varten. Monella sawimiehellä oli pääkallo muistona vanhasta ystävästä, jonka hän oli ystävyyden lopuksi tappanut ja syönyt.  Se, että Juudas saattoi pettää vanhan ystävän, oli sawien näkökulmasta sankarillista luonteenlujuutta.  Tämä tietysti sai Richardsonin järkyttymään: voisiko tuollaista kansaa koskaan saada ymmärtämään kristinuskoa?

När han berättade om Jesus och om Judas' svek, såg åhörarna Judas som hjälten. I deras kultur existerade nämligen begreppet tuwi asonai, att göda upp en person med vänskap för att sedan slakta honom. Det var inte ovanligt att en man av sawistammen hade en dödsskalle som sista minnet av en vänskap som han krönt med att slå ihjäl och äta upp vännen. Att Judas kunde svika en gammal vän var ur sawiperspektivet hjältemodig karaktärsstyrka. Det här upprörde Richardson givetvis djupt: kunde det alls vara möjligt att göra kristen tro förståelig för ett sådant där folk?

Osoittautui, että se oli mahdollista. Tutustuessaan sawien kulttuuriin Richardson oppi, että heillä oli käsite "rauhan lapsi", tarop tim. Antamalla lapsi, "rauhan lapsi", toisen perheen kasvatettavaksi luodaan perheiden välille rikkumaton ystävyys. Rauhan lapsen surmaaminen on pahin mahdollinen rikos sawien keskuudessa. Kun Richardson kuuli rauhan lapsesta, hän tietysti oivalsi, että tämä olisi se vipu, josta kääntämällä hän saisi sawit ymmärtämään, mikä Jeesus oli ja mistä Hänessä oli kyse. Ja Jeesuksesta, rauhanruhtinaasta, tuli saweille ikuinen rauhan lapsi taivaassa.

Det visade sig att det ändå var möjligt. När han blev mer och mer förtrogen med sawikulturen kom Richardson underfund med att stammen också hade någonting som hette "fredsbarn", tarop tim. När en familj adopterar bort ett barn, ett "fredsbarn", till en annan släkt, innebär det en obruten vänskap: att döda ett fredsbarn är det värsta möjliga brottet bland sawifolket. För Richardson var fredsbarnet naturligtvis nyckeln till att förklara för sawistammen vad Jesus var för något. Och sålunda blev Fredsfursten för sawifolket det eviga fredsbarnet i himmelen.

Richardsonin ponnistelut vieraan kulttuurin ymmärtämiseksi ovat omiaan herättämään kunnioitusta sellaisissa ihmisissä, jotka eivät kristillistä lähetystyötä sinänsä hyväksyisikään. Mutta Ni-Hao Niikon kavereiden touhut Malesiassa olivat pelkkää kristillisen lähetystyön esittämistä, ja se hirveä marttyyrishow jonka Ni-Hao Niikko esitti heidän jouduttuaan pariksi päiväksi malesialaiseen putkaan oli juuri sitä - marttyyrishowta.

Richardsons ansträngningar för att förstå en främmande kultur är ägnade att väcka beundran också hos sådana människor som i och för sig ifrågasätter det vettiga med kristligt missionsarbete. Men det som Ni Hao Niikkos vänner höll på med i Malaysia var inte något genuint missionsarbete, de spelade bara teater. Och när Ni Hao Niikko ställde upp en jäkla martyrshow när vännerna blivit arresterade för ett par dagar spelade han också bara teater.