Persujen tekopyhyys

Mistä persut syyttävät muita	Mitä persut itse tekevät
Venäjän myötäileminen	Nato- ja EU-jäsenyyden vastustaminen, koska he pitävät kyseisiä järjestöjä Venäjän vihollisina ja jäsenyyttä niissä Venäjän provosointina. Venäjän ydinaseilla uhkaaminen ja Suomen puolustusmahdollisuuksien vähätteleminen (Laura Huhtasaaren puheet siitä, kuinka Venäjä murskaa Suomen kertaheitolla parilla ydinpommilla). Idänkaupan isoista rahoista haaveileminen. Esiintyminen Venäjän länsivastaisissa propagandalähetyksissä (Jussi Halla-aho jo vuonna 2009)
Maanpuolustuksen vesittäminen	Ks. yllä. Monet puolueen näkyvät toimijat aseistakieltäytyjiä Jussi Halla-ahosta alkaen.
Rikollisten suosiminen	Rikollisten (parittajat, raiskaajat, huumerikolliset ym.) hyväksyminen puolueen jäseniksi ja vaaliehdokkaiksi. Poseeraaminen samoissa kuvissa tunnettujen ammattirikollisten kanssa. Pärinäpoikajengien huumeilutiloissa juhliminen.
Kristinuskon pilkkaaminen	Kirkon toimijoiden solvaaminen, uhkailu ja pelottelu. Jeesuksen ydinopetuksiin perustuvan toiminnan leimaaminen vasemmistolaisuudeksi ja jopa kommunismiksi.
Elitismi	Tavallisten ihmisten solvaaminen ”palkkarengeiksi” ja syyttäminen röyhkeydestä siksi, että nämä uskaltavat esittää persukansanedustajalle täysin asiallisia kysymyksiä.
Suomalaisen kulttuurin väheksyminen	Suomalaisen kulttuurin tekijöiden ajaminen maalittamalla ulos medioista. Tietämättömyys klassisesta suomalaisesta kirjallisuudesta ja kulttuurista.

Läpeensä pahat persut, vai läpeensä paha suomenkielinen media? De alltigenom onda sannfinnarna, elle de alltigenom onda finska medierna? (uusinta/repris)

 Näin alkajaisiksi katsotaan kertauksen vuoksi tällainen kooste persujen Venäjä-munauksista:

Låt oss börja med en titt på den här kompilationen om hur sannfinnarna står i maskopi med Ryssland:

Laura Huhtasaari: "Förhoppningsvis gör Trump slut med sanktionerna mot Ryssland"

"Ledaren för Sverigedemokraterna förvånar sig över hur sannfinnarna förbrödrar sig med Rysslands vänner: 'Jag är besviken'"

"Dans, spionage och valfinansiering: Så här påverkar Ryssland extremhögern i Europa. EU-parlamentet konstaterade redan år 2015 att Ryssland finansierar radikala och extremistiska rörelser i EU-medlemsstater."

"En del av sannfinnarna rättar sig lydigt efter Rysslands ställningstaganden. En del av de sannfinska eurokandidaterna och riksdagsledamöterna kan ses som direkt Rysslandssinnade."

"Sannfinnarna bytte ut en duva mot en hök - Mika Niikko var tvungen att ta avsked som ordförande för utrikesutskottet - Jussi Halla-aho representerar den motsatta extremiteten"

"Kommentar: Också sannfinnarna utmålades som undfallna gentemot Ryssland på slutrakan i EU-valkampen"

"Huhtasaari tweetade en bild som visar henne i omfamning med en populistledare som beskyllts för att kollaborera med Ryssland - 'Ryssland är inget problem'"

"'Som en före detta europarlamentsledamot vet Halla-aho mycket väl vad det är för en grupp han vill ansluta sitt parti till. Gruppen består till stor del av partier vars stöd Ryssland säkrat för sig bl a genom att finansiera dem. Sådana där nyttiga idioter står att finna både till höger och till vänster', konstaterar Virkkunen. Enligt Virkkunen är det inte bara Rysslandsvänligheten utan också populismen som förenar partierna."

"Halla-aho besvarar sverigedemokraten Åkessons kritik: 'Vi fattar våra beslut oberoende av svenskarna'"

"Sannf och andra nationalistiska partier vill ha en ny grupp i europarlamentet - Huhtasaari med på ett evenemang som organiseras av Rysslandvännen Salvini."

Voidaan pitää objektiivisesti todistettuna, että Venäjä on koko ajan ohjannut persuja ja käyttänyt heitä suomalaisen demokratian ja sananvapauden horjuttamiseen. Sen, että esimerkiksi ruotsin kielen vastaisuus - joka oli suomalaisen äärioikeiston vetonaula ennen maahanmuuttovastaisuuteen turvautumista - on Venäjän vaikutusta suomalaisessa äärioikeistossa, minä olen tiennyt jo noin vuosituhannen vaihteesta saakka.

Det kan sägas vara objektivt bevisat att Ryssland hela tiden styrt sannfinnarna och utnyttjat dem till att sätta demokratin i gungning i Finland och åsamka vår yttrandefrihet allvarlig skada. Att t ex fientligheten mot svenska språket - som var den finska extremhögerns favoritdragplåster innan de fick för sig att satsa på invandrarfientligheten - beror på ryska influenser på finsk extremhöger har jag vetat sedan millennieskiftet.

Ja senhän on myöntänyt Halla-ahokin, että Venäjä on äärioikeistomme takana:

Och det är självaste führern som sett sig tvungen att medge att Ryssland står bakom vår extremhöger:

Jussi Halla-aho: "Jag är av samma åsikt som Anni [Sinnemäki] och förundrar mig över de Rysslandvänliga åsikter som en del folk jag hittills uppskattat har yttrat. Jag ska i dag lägga in ett skriftligt spörsmål om det här."

Jari Leino: "Där sade Halla-aho nånting uppseendeväckande: 'jag är av samma åsikt som Anni'". [Anni Sinnemäki är en grön politiker]"

Jussi Halla-aho: "Det är nämligen något deprimerande att märka, att de beskyllningar om de nationalistiskt sinnades Rysslandvänlighet som Höglund et consortes på sin tid framförde ändå inte var helt ur luften gripna."

Ottaen huomioon että Halla-aho on vuonna 2009 esiintynyt Venäjän surullisen kuuluisalla Russia Today -propagandakanavalla (nykyään nimeltään häveliäästi vain RT) kertomassa tarinoitaan Suomen "maahanmuuttajagetoista, jotka syttyvät liekkeihin", hänellä ei pitäisi olla mitään asiaa ihmetellä sitä, kuinka hänen vielä vähän aikaa sitten virallisestikin johtamassaan puolueessa (jossa hän edelleenkin on de facto mahtimiehen asemassa - muodollinen puheenjohtaja Riikka Purra ei todellisuudessa johda sen enempää puhetta kuin puoluettakaan) ollaan putinisteja ja nöyristellään Venäjää.

Med tanke på att Halla-aho år 2009 uppträtt på Rysslands ökända propagandatelevision Russia Today (i dag kallar den sig skamset bara för RT) och berättat sina vanliga sagor om hur Finland har "invandrargetton som håller på att gå upp i lågor", borde han inte förundra sig över att det parti han helt nyligen också officiellt ledde (och där han fortfarande är de facto starkare än pro forma ordföranden Riikka Purra, som varken för ordet eller leder partiet) består av putinister med en oförskämt servil attityd gentemot Ryssland.

Halla-ahon Russia Today -esiintymisen perusteella ei ole mitään mieltä pitää häntä varsinaisena periaatteen miehenä Venäjä-kriittisyyden osalta. Mutta siinäkin tapauksessa, että Russia Today -tapausta ei olisi ollut, on selvää, että häntä ei oikeasti kiinnosta minkään Venäjän-vastaisen puoluekurin ylläpitäminen. Hänelle kelpaa kyllä sellainenkin poliittinen valta, jonka hän saa haalittua johtamalla pitkälti Venäjän tukemiseen keskittynyttä puoluetta, vaikka hän kuinka haluaa kokea itsensä Venäjä-kriittisenä henkilönä.

Efter Halla-ahos uppträdande på Russia Today är det inte lönt att inbilla sig att han är en man av princip vad gäller Ryssland. Men även om episoden med Russia Today aldrig ägt rum, är det klart att han inte är intresserad av att upprätthålla någon Rysslandkritisk partidisciplin. Han är helt nöjd med att ha politisk makt, också sådan makt han kan få genom att leda ett parti som till stor del ägnar sig åt att främja Rysslands sak i vårt land, hur mycket han än vill uppfatta sig själv som Rysslandkritiker.

Samanlaista periaatteettomuutta ilmentää, että hän aloitti valtakunnantrollin uransa fantasioilla tappavasta väkivallasta "kiviä heittäviä vasemmistohuligaaneja" vastaan, jotka siihen aikaan, joskus vuosituhannen vaihteen jälkeen, olivat globalisaatiokriittisen Attac-liikkeen jäseniä. Nyt hän itse on yksi maamme äänekkäimmistä "globalisaation kriitikoista". Mutta kai se sitten on sellaista parempaa globalisaatiokritiikkiä, josta ei tapetakaan.

Liknande principlöshet syns i att han inledde sin karriär som rikstroll genom att fantisera om dödligt våld mot "vänsterhuliganer som kastar sten". Dessa vänsterhuliganer var då, vid millennieskiftet, medlemmar i den globaliseringskritiska rörelsen Attac. I dag är Halla-aho en av de mest högljudda "kritikerna av globalisering" i vårt land. Men det är säkert bättre globaliseringskritik. Sådan man inte döms till döden för.

Leikki leikkinä: todellisuudessa kyse on siitä ja vain siitä, että Halla-ahon koko politiikka on reaktiivista kiukuttelua. Hän vastustaa sitä, minkä milloinkin kokee "vasemmistolaisuudeksi", ja kun vasemmistolaisuuden sisällöt muuttuvat, hän kääntää vaivatta kelkkaa. Jos suomenkieliset lehtineekerit osaisivat ammattinsa, he olisivat jo aikoja sitten todenneet tämän ja punninneet Halla-ahon poliittisen pakaasin tuiki köykäiseksi.

Skämt åsido: i verkligheten handlar Halla-ahos politiska engagemang bara om att gnälligt reagera på ett och annat. Han bekämpar allt han uppfattar som "vänster", och när vänstern byter åsikt vänder han kappan efter vinden. Om vi hade yrkeskunniga murvlar i finskspråkiga medier hade de för länge sen konstaterat att Halla-aho i politiken reser med synnerligen lätt bagage.

Mutta siihenhän he eivät kykene. Nykyisellään suomenkieliset lehdet, silloin kun ne eivät ole julistautuneen vasemmistolaisia, keskittyvät lähinnä äärioikeiston myötäilyyn. Suosittelen taas katsomaan tätä:

Men det är vad de definitivt inte klarar av. Nuförtiden koncentrerar sig de finskspråkiga tidningarna på att stryka extremhögern medhårs. Jag rekommenderar en titt på följande skärmdump:

Olli Herrala: "Om det här får man också gärna vara av annan åsikt, men det retar verkligen gallfeber på mig att jag hela tiden måste lyssna till hur man mal på om hatspråk och extremhögerns uppgång. Det är som om man lyssnade på en högtalare som glömts i folkparken. Extremhögern si och extremhögern så!"

Siinä meillä on nimeään myöten herraskainen herra julistamassa, että on niin vää-ää-ää-äärin kun ihmiset julkeavatkin puhua äärioikeiston noususta. Kuitenkin huolensa äärioikeiston terroriuhasta islamisteihin verrattavana ongelmana on jo ilmaissut Suojelupoliisikin, ja kun Suojelupoliisi on vain hitaammanpuoleisesti tajunnut esimerkiksi sen, että äärioikeisto on liitossa Venäjän kanssa, sen varoitus (toki lähes vuosikymmenen myöhässä tullut varoitus) on kaikki maailman syy ottaa vakavasti.

Där har vi en stor herre med en stor herres namn som förkunnar att det är så feeeeel när folk vågar ta upp extremhögerns uppgång. Ändå har också Skyddspolisen yttrat sin oro över det högerextrema terrorhotet som ett problem i skala med islamisterna, och när också Skyddspolisen, låt vara efter tio års försening, insett att extremhögern står i maskopi med Ryssland, bör dess varning tas på allvar. 

Suomenkieliset mediat eivät kuitenkaan ota. Porvarilliset tai ns. puolueettomat mediat eivät voi hyväksyä, että Halla-aho, jota heikäläiset ovat hyysänneet ja hyvitelleet ja myötäkarvanneet vuosikaudet, olisikin oikeasti yhteiskunnalle haitallinen riidankylväjä ja että hänen puolueensa olisi Venäjän trolliorkesteri. Vasemmistomedialle taas Supo on lähtökohtaisesti jonkinlainen fasistigestapo, josta ei vasemmistouskonnon tabujen vuoksi hyvää sanaa voi sanoa.

Det kan de finskspråkiga medierna dock inte göra. De borgerliga eller opolitiska (kantänka!) medierna kan inte acceptera att Halla-aho, som de i åratal strukit medhärs, faktiskt kunde vara en samhällsfarlig bråkmakare och att hans parti vore en trollorkester i Rysslands tjänst. För vänstermedierna är Skypo i princip någon sorts fascistisk gestapo som det av ideologiska skäl är tabu att vara enig med om någonting.

Suomenkielinen media on käytännössä pelkkä äärioikeiston hyysäys- ja ymmärtämiskeskus eikä mitään muuta. Ei se ole mikään vallan vahtikoira eikä demokratian tukipilari. Lähinnä se keskittyy ylläpitämään naiivia sananvapauskäsitystä, jossa ollaan kovin huolissaan äärioikeiston ja Venäjän propagandistien sananvapaudesta. Meidän äärioikeiston vaientamien sananvapaudesta siinä ei välitetä pätkääkään.

De finskspråkiga medierna kan bara skämma bort och stryka medhårs extremhögern och det är det enda de är kapabla till. De "kritiserar inte makthavarna" och ännu mindre upprätthåller de demokratin. Främst oroar de sig naivt över huruvida extremhögern och ryska propagandister har yttrandefrihet. Vad gäller oss, som extremhögern tystat ned, skiter medierna i vår yttrandefrihet.

Taas yksi proputinistitypologia - Ännu en typologisk översikt över proputinister

 Tällainen kuva on ollut liikkeellä somessa:

En sådan här bild sågs nyligen i sociala nätverk:

Tulkitsenpa sen molemmille kotimaisllemme. Kyseessä ovat siis eri tyyppiset Putinin ystävät ja Ukrainan kansanmurhan hyvittelijät ja vähättelijät.

Här tolkar jag texterna till våra båda inhemska språk. Det här handlar alltså om olika sorter av Putinvänner som slätar över folkmordet i Ukraina.

1) KOMMUNISTI. Tämä tyyppi on menettänyt täysin kosketuksensa nykytodellisuuteen ja näkee edelleenkin Venäjän jonkinlaisena vaihtoehtona tai vastapainona maailmankapitalismille.

1) KOMMUNISTEN. Den här typen har helt förlorat kontakten med verkligheten och uppfattar alltjämt Ryssland som en motpol eller ett alternativ till världskapitalismen.

2) VASEMMISTOLAINEN NS. ANTIFASISTI. Usein kommunisti hänkin. Tämä tyyppi uskoo lapsellisesti Venäjän propagandaan, jonka mukaan Ukraina on fasistinen. Häntä ei kiinnosta se, että Venäjä on todistettavasti paljon pahemmin fasistinen ja tukee muiden maiden fasisteja. Kokee olevansa suurikin intellektuelli.

2) EN VÄNSTERVRIDEN S K ANTIFASCIST. Gränsen till typ 1 är ofta suddig. Den här typen tror naivt på rysk propaganda om Ukraina som en fascistisk stat. Inte intresserad av att Ryssland bevisligen är mycket mera fascistiskt och stöder fascister i andra länder. Uppfattar sig själv som stor intellektuell.

3) ÄÄRIOIKEISTOLAINEN. Suomen olosuhteissa lähinnä persu (vaikka persut ovat kuulemma viime aikoina alkaneet puhdistaa rivejään kaikkein ilmeisimmistä ja noloimmista Venäjän hännystelijöistä, joten äärioikeistolaiset Putinin ystävät ovat keskittymässä katuhulinointiin ja perustamaan uusia sirpalepuolueita). Äärioikeistolaiset Venäjän ystävät ihailevat Putinin väkivaltaisuutta ja armottomuutta miehekkyytenä, samaan tapaan kuin he ihailevat SS-miehiä, tai ainakin ennen vanhaan ihailivat. Molemmissa tapauksessa ihailun kohteet olivat ja ovat siviilejä murhaavia raakalaisia, joiden sotilaallinen urheus voidaan vahvoin argumentein kyseenalaistaa.

3) HÖGEREXTREMIST. I Finlands förhållanden är det här i praktiken samma sak som sannfinne (låt vara att sannfinnarna lär ha börjat kasta de värsta Rysslandälskarna åt sidan, så Putins högerextrema vänner koncentrerar sig nu på att väsnas på gatumöten och grunda nya splitterpartier). Högerextrema Rysslandvänner beundrar Putins våldsamma och obarmhärtiga "manlighet", precis som de åtminstone förr i världen brukade idealisera SS. I bägge fallen är föremålen för denna beundran barbarer som mördar civila och vars militära tapperhet kan ifrågasättas.

4) VASTARANNANKIISKI. Tämä on niitä tyyppejä, jotka sanovat tutkivansa asioita itse ja pitävät kaikkia "valtavirtamediaan" uskovia typerinä lampaina. Tällaiset tyypit ovat usein syvällä salaliittoteorioiden suossa ja uskovat esimerkiksi rokotevastaiseen propagandaan. 

4) MOTSTRÖMSSIMMAREN. En sådan figur som anser sig alltid veta bättre eftersom de "företar egna forskningar". Alla som tror "gammelmedier" är givetvis dumma får och lättstyrda lämlar. Den här typen sitter djupt i konspirationsträsket - dess representanter brukar också vara "kritiskt" inställda mot Covid-vaccineringarna.

5) KILTTI RAUHANAKTIVISTI. Tällaiset tyypit uskovat että sota jollain käsittämättömällä tavalla on Naton vika. Ukrainan pitäisi luovuttaa osia itsestään vastineena rauhasta, he uskovat.

5) DEN SNÄLLE FREDSAKTIVISTEN. Den här typen tror att det på något obegripligt sätt är Nato som givit upphov till kriget i Ukraina. Ukraina borde avträda områden till Ryssland så det blev fred, tycker den snälle fredsaktivisten.

Tästä vierasperäisestä kaaviokuvasta puuttuu toki se suomalainen proputinisti, joka kannattaa edelleen YYA-aikakauden vakiintunutta ulkopoliittista viisautta ja kauhistelee sitä, miten kauheaksi maailman meno on mennyt kun ollaan liittymässä Natoon ja syyllistymässä muutenkin pyhäinhäväistykseen.

Det är en typ som saknas i det här schemat, eftersom det är en särfinländsk typ: vsb-veteranen som alltjämt omhuldar den vedertagna utrikespolitiska visdomen från Kekkonentiden och är förskräckt över alla de helgerån man nu begår, inte minst Natoanslutningen. 

Vaientamisen kulttuuri ja poliittinen valveutuneisuus (pikauusinta)

 Eräs nettikaveri tuossa juuri irvaili sille, että persut pystyivät mahduttamaan yhteen ja samaan Twitter-viestiin kaksi äärioikeistolaista iskusanaa suoraan Amerikan ihmemaasta: "cancel-kulttuuri" ja "woke", ja totesi tämän taas kerran todistavan, miten tyhjiä ja merkityksettömiä persujen puheet jostain kansallisen kulttuurin vaalimisesta olivat. Rahat tulevat itärajan takaa ja kieli amerikkalaiselta äärioikeistolta, joka sekin saa ainakin moraalista tukea Putinilta.

Ei olisi mitenkään mahdotonta kääntää noita kahta termiä suomeksi. "Cancel-kulttuurista" saadaan näppärästi vaientamisen kulttuuria, ja "woke" kääntyy poliittisesti valveutuneeksi (ironisesti toki, mutta tällaista ironista ilkkumiskieltä äärioikeisto on Suomessakin käyttänyt siitä saakka kun "poliittinen korrektius" tuli käyttöön Luumäelläkin). Mutta persut, niin paljon kuin he uskottelevatkin ajavansa suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin asiaa, eivät edes tuon vertaa vaivaudu. Oikea kulttuuri-isänmaallisuus tarkoittaa sitä, että vaivaudutaan, tällaistenkin asioiden takia.

Toki on itsestään selvää, että persuilla ei ole yhtään mitään tekemistä minkään kansallisen kulttuurin tai sivistyshankkeen kanssa. Kannattaa miettiä, mitä persut itse ovat saaneet aikaan kulttuurin saralla. Tyypillinen kulttuurintekijäpersu on rämpyti-rämpyti-rämpyn-rämpyn-yhtyeen "muusikko", ja luultavasti hänen rämppäpumppunsakin keskittyy "bänditreeneissään" enemmän välikaljan maisteluun, lennokkiliiman haisteluun ja kannabiksen sauhutteluun kuin mihinkään kunnianhimoisiin taiteellisiin päämääriin. Ai niin, muistetaan nyt vielä Juho Eerolaa, joka onnistui saamaan aikaan todella mainion rokkivideon kokaiininniistämisineen ja väsyneen näköisine strippareineen, joista yksi junttasi videon kohokohdassa valtavan mustan tekosiittimen itsensä päätähden (peräpäätähden?) peräsuoleen.

Ja tässä kohtaa joku varmaankin heittää, ettei persuilta voida tuon kummempaa odottaakaan. Ei niin. Mutta tässä maassa on vielä aika paljon minunkaltaisiani ihmisiä, jotka ottavat sekä kulttuuri- että muunkin isänmaallisuuden vakavasti. Kun rallienglantia solkkaavien ja Venäjän ja Kiinan kanssa juonivien retkujen puolue esiintyy suomen kielen ja perinteisen isänmaallisuuden puolustajana, siitä on voitava huomauttaa. Kuitenkin suomenkieliset valtavirtaviestimet pysyvät hiljaa kuin huopatossutehtaan hautuumaa tästä persujen valheellisuudesta ja esittävät, että heidän "kansallismielisyydessään" olisi jotain asiantynkääkin.

Kankaanpään persut kauppaavat maata venäläisille - Sannfinnarna i Kankaanpää säljer land till ryssar

Persujen hätkähdyttävä tekopyhyys saavutti juuri uuden huippukohdan, kun Riikka Purra alkoi itkeskellä siitä, kuinka Kankaanpäässä on menty myymään venäläisille iso rakennuskompleksi aivan Niinisalon varuskunnan vierestä. Purra varmaankin arveli voivansa käyttää tapausta "vihervasemmiston" vastaiseen loanheittoon. Mutta, mutta...

Sannfinnarnas oerhörda skenhelighet slog nya rekord när partiordförande Riikka Purra började jämra sig över att man i Kankaanpää hade gått och sålt ett stort byggnadskomplex nästintill Niinisalo garnison till ryska köpare. Purra inbillade sig visst att hon kunde utnyttja detta i sin pajkastning mot "gröna vänstern". Men, men...

Siinä on sellainen mutta, että Kankaanpään kunnanvaltuustossa on persuenemmistö. Toisin sanoen tästä idänkaupasta ovat vastuussa juuri persut itse.

Men Kankaanpää kommunfullmäktige har sannfinsk majoritet. Den här "östhandeln" är det sålunda sannfinnarna själva som svarar för.

Äärioikeisto ja Hugenbergit yhteisellä pahalla asialla (uusinta) - Extremhögern och Hugenbergmedierna gör gemensam sak för det onda (repris)

 Nyt kun Svenska Litteratursällskapet i Finland on saattanut ulottuvillemme uudet alkuperäiskieliset painokset Zacharias Topeliuksen Välskärin kertomuksista ja Lukemisista lapsille, on taas kerran aika muistuttaa siitä, että äärioikeistollemme on luonteenomaista nimenomaan jumalattomuus ja isänmaattomuus. Kuten oma kokemukseni todistaa, se asia jota äärioikeisto vihaa kaikkein eniten on vilpitön kiinnostus niin evankeliumiin kuin isänmaallisiin klassikoihimme. Ja sen viha ruotsin kieltä kohtaan on tästä yksi todiste.

I dag, då Svenska Litteratursällskapet i Finland erbjuder oss Zacharias Topelius' Fältskärns berättelser och Läsning för barn i nytryck på originalspråket, är det återigen dags att påminna om att vår extremhögern utmärks av gudlöshet och ofosterländskhet. Som min egen erfarenhet visar, är få saker så förhatliga för extremhögern som uppriktigt intresse för både evangeliet och våra fosterländska klassiker. Och dess hat mot svenska språket är bara ett bevis på detta.

Tosiasia on, että ruotsin kieli on Suomen alkuperäinen isänmaallinen kieli. Ruotsiksi esitettiin ensimmäisen kerran vaatimus Suomen itsenäistymisestä. Suomen kieltä ei millään tavalla "sorrettu" Ruotsin vallan aikana; kokonaan eri asia on, että sitä ei hirveän merkittävästi edistettykään, koska vallanpitäjät kuitenkin olivat Suomen ulkopuolella, Tukholmassa. Mutta kuninkaan käskykirjeet käännettiin suomeksi, samoin Ruotsin valtakunnan laki. Muistutan taas kerran siitä, että siellä missä todellista sortoa oli - Irlannissa - tällainen ei olisi tullut kyseeseenkään.

Faktum kvarstår att svenskan är Finlands ursprungliga fosterländska språk. Kravet på självständighet för Finland framfördes på svenska till att börja med. Finska språket "förtrycktes" inte på något sätt under svenska väldet - det är en helt annan historia att det inte heller främjades i någon större utsträckning, eftersom makthavarna satt och styrde utanför Finland, i Stockholm. Men konungens reskript översattes till finska, Sveriges rikes lag likaså. Jag vill en gång till påminna om att någonting liknande aldrig hade kunnat ske på Irland, där det fanns verkligt förtryck.

Eurooppalaisessa aikalaishistoriassa poikkeuksellisen julmaa sisällissotaamme seurasi vankileirihelvetti, johon internoitujen nirri oli pahasti katkolla, kun nälän ja tautien tahallisesti sallittiin rehottaa. Kuten olemme kaikki lukeneet Jaakko Paavolaisen ja Oiva Ketosen teoksista, hulluus saatiin loppumaan, kun tieto leirikurjuudesta levisi Ruotsin lehtiin. Avainasemassa oli lääkäri Robert Tigerstedt, yksi Suomen historian suurimmista tiedemiehistä, joka sai nähdäkseen Tammisaaren leirin tilanteen ja joka ei pelännyt tehdä tilannetta tiettäväksi - isänmaamme paremmalla virallisella kielellä.

Vårt inbördeskrig, som var ovanligt grymt även i jämförelse med liknande samtida konflikter, åtföljdes av ett fånglägerhelvete, där de internerade svävade i akut livsfara, när svälten och sjukdomarna tilläts grassera. Som vi alla läst i Jaakko Paavolainens och Oiva Ketonens skrifter, blev det slut med galenskapen först när svenska tidningar började rapportera om vad som pågick i Finland. Nyckelställningen i detta innehades av läkaren Robert Tigerstedt, en av de största männen i finländsk vetenskapshistoria, som fick insyn i situationen på fånglägret i Ekenäs och som inte var rädd att informera utomstående om det - på vårt fosterlands bättre officiella språk.

Kun tieto vankileirien oloista levisi ruotsiksi Ruotsiin, sikäläisissä lehdissä alkoi sellainen meteli, että Suomen viranomaisten oli pakko korjata tilannetta asiallisemmaksi. Tämä tapaus on syvästi symbolinen, mitä tulee siihen rooliin, joka suomen ja ruotsin kielillä on Suomen kulttuurissa. Monet vuosikymmenet sisällissotamme jälkeen Suomessa eli ihmisiä, joiden oli kiittäminen ruotsin kieltä elämästään. Suomen kieli on kuoleman kieli, ruotsin kieli elämän. Näin on aina ollut ja näin on aina oleva. Suomen kieli on sen kahleen helskettä, josta kiskoen kalašnikovilla viuhtova piippalakki davaita huutaen kiskoo meitä jalkapatikassa ikuiseen Siperian vankeuteen. Suomen kieli on vankila, ruotsin kieli on salainen tunnussana, joka avaa tien vapauteen.

När vetskapen om förhållandena i fånglägren spred sig på svenska till Sverige, blev det ett himla ståhej i rikssvenska tidningar, och resultatet var, att de finska myndigheterna såg sig nödda att göra någonting åt saken. I årtionden efter vårt inbördeskrig fanns det en massa människor i Finland som hade svenska språket att tacka för sitt liv. Finska språket är dödens språk, svenskan är livets. Så har det alltid varit och så ska det vara för all framtid. Finskan är rasslet från de kedjor som den ryske soldaten, viftandes med ett kalasjnikovgevär, rycker i när han, med ropet "davaj!" på sina läppar, driver oss till fots till den eviga fångenskapen i Sibirien. Finska språket är ett fängelse, svenskan ett hemligt lösenord som öppnar grindarna till friheten.

Niiltä osin kuin suomen kieli 1700-luvulla väistyi ruotsin tieltä, kyseessä ei ollut mikään "sorto", vaan kaikkien hyväksymä asiaintila, kun kenenkään mieleen ei ollut juolahtanutkaan, että siinä olisi jotain pahaa. Suomenkielinen rahvas ei valittanut siitä, että suomen kieltä olisi muka jotenkin sorrettu - korkeintaan se valitti siitä, ettei sillä ollut riittävästi tilaisuuksia oppia ruotsia. Ruotsin kielen oppimiseen oli olemassa objektiivinen paine, taloudellisten välttämättömyyksien aiheuttama. Ja taloudelliset välttämättömyydethän ovat se mistä oikeistomme aina on innoissaan. Suomen kielen nostaminen kirja- ja virkakieleksi väkisin kansalta varaaaastetulla verorahalla olisi nykyoikeiston näkökulmasta suoranaista kommunismia, jos se tapahtuisi tänään.

Om finskan under sjuttonhundratalet gav vika för svenskan, berodde detta icke på något "förtryck", det var den av alla accepterade objektiva verkligheten, och det föll ingen människa in att se detta som orättvisa. Den finska pöbeln, jag menar allmogen, klagade inte över att finska språket på något sätt förtrycktes, utan över att det inte fanns tillräckligt med möjligheter att lära sig svenska. Det fanns ett av ekonomisk nödvändighet förorsakat tryck att lära sig svenska. Och ekonomisk nödvändighet är någonting som alltid väcker entusiasm hos vår höger. Att upphöja finskan till bok- och ämbetsspråk med skattepengar, dvs pengar som statsmakten med våld plundrat hyggligt folk på, skulle ur modern högersynvinkel framstå som rena rama kommunismen, om det skedde i dag.

Suomenkielisen "kulttuurin" arvostamista, niiltä osin kuin sitä oli arvostettavaksi asti, mikään sensuuri ei Ruotsin vallan aikana estänyt. Lukuun ottamatta "maahanmuuttokriittistä" äärioikeistoa, joka keskittyi koulun historiantunnilla lähinnä vatkaamaan kyrpäänsä, kaikki tietävät hyvin että suomenkielistä kansanrunoutta tutki jo 1700-luvulla Henrik Gabriel Porthan. Mitään sortoa ei ollut: suomen kieli oli yhteiskunnassa sille kuuluvalla paikalla kansankielenä, joka soveltui kansanrunouden esittämiseen.

Det fanns ingen censur under svenska väldet för att förbjuda att uttrycka uppskattning för finsk kultur - problemet var att det helt enkelt inte fanns någon finsk kultur. Med undantag av den "invandringskritiska" extremhögern, som på historietimmarna i skolan koncentrerade sig på att masturbera, vet alla mycket väl att Henrik Gabriel Porthan redan på 1700-talet forskade i finsk folkdiktning. Något förtryck fanns det inte: finska språket var på sin rätta plats i samhället, det var språket att deklamera folkpoesi på.

Silloin kun Suomi vielä oli olemassa yhtenäisenä kulttuuriyksikkönä, kirjallisuus- ja kulttuurikielemme oli ruotsi. Mitä suomen kielellä on saatu aikaan? Tässä on muutamia esimerkkejä.

När Finland ännu fanns till som en enhetlig kulturhelhet, var svenskan vårt litteratur- och kulturspråk. Vad har man åstadkommit på finska? Här är ett par exempel.

• Topelius-plagiaatteja. Topelius itse oli syvältä eurooppalaisen historiallisen romaanin perinteestä ponnistava taiteilija. Sitä vastoin suomenkielisellä puolella on tarjottavanaan vain sellaisia tekijöitä kuin Aarno Karimo ja hänen surullisenkuuluisa tekeleensä Kumpujen yöstä. Kaikki ne myönteiset arvot, myös myönteiset kristilliset arvot, jotka luonnehtivat Topeliusta, loistavat toki Karimolla poissaolollaan, sitä vastoin hänen tekeleensä on täynnä sadomasokistista väkivallan ihailua ja makaaberia kuolemanpalvontaa./Topelius-plagiat. Topelius själv var en konstnär vars produktion återgick till den europeiska historiska romanens djupa traditioner. Däremot erbjöd den finskspråkiga litteraturen bara sådana alster som Aarno Karimos beryktade alster Kumpujen yöstä ("Ur kumlarnas mörker"). Alla de positiva värden - också kristliga sådana - som karaktäriserade Topelius lyste med sin frånvaro hos Karimo, däremot är hans s k roman fullspäckad med sadomasokistisk idealisering av våld och makaber dödsdyrkan. 
• Stalinistista ja muuta kommunistista propagandaa. Aika suuri osa siitä suomenkielisestä kirjallisuudesta, jota kirjoitettiin 70-luvulla, on täysin lukukelvotonta roskaa neuvostonöyristelyineen. Toki samansuuntaiset olivat aatteet ruotsinkieliselläkin puolella, mutta jotenkin siellä osattiin nousta pois siitä alhosta. Mutta parempi on parempaa ja suomenkielinen on huonompaa./Stalinistisk och annan kommunistisk propaganda. En mycket stor del av den finskspråkiga litteratur som skrevs på sjuttiotalet var helt oläsbar trams med sin genanta prosovjetism. Naturligtvis förekom dylika tendenser på svenska sidan, men på något sätt fann de finlandssvenska författarna en väg ut ur denna dödsskuggans dal. Men bättre är bättre och finskt är sämre.
• Lievemmin vasemmistolaista ja neuvostomyötäilevää kirjallisuutta. Viime aikoina oikeistotahoilla on pyritty leimaamaan Väinö Linnaa taistolaiseksi. Tämä on tietysti hölynpölyä, koska Linna oli toisen tasavallan valtavirtakirjailija jos joku, mutta arvostelijat ovat sikäli oikeilla jäljillä, että se kansallisen sovun tarina, jota Linna kertoo, on hyvin vahvasti kiinni Kekkosen ajan poliittisissa ja kansainvälisissä asetelmissa./Lindrigare vänstersinnad och prosovjetiskt lagd litteratur. På sistone har det på högerhåll förekommit försök att utmåla Väinö Linna som taistoit. Det här är naturligtvis rena rama rappakaljan, ty Linna om någon representerade andra republikens mainstreamtänkande, men kritikerna är såtillvida på rätt spår, att det narrativ om nationell sämja som Linna berättar sitter fast i de politiska och internationella konstellationer som präglade Kekkoneneran.
• Äärioikeistolaista paskaa. Timo Hännikäinen. Enempää ei tarvitse sanoa./Högerextrem skit. Jag ger bara ett namn: Timo Hännikäinen.

Se itsenäinen Suomi, joka vuosien 1917-1918 tuloksena luotiin, ei oikeastaan ollut Suomi. Suomen sisällissota oli ennen kaikkea osa Venäjän sisällissotaa. Suomen sisällissodan punaisten näkökulmasta Neuvosto-Venäjä oli se osa vanhaa emämaata, jossa punaiset - "omat" - olivat päässeet voitolle. Vielä sisällissodan jälkeen Suomi oli siis punaisten ja valkoisten taistelutanner, ainakin henkisellä tasolla. Eikä Neuvostoliitto ollut vieras maa, vaan osapuoli Suomen sisäpolitiikassa - ei vain sekaantumalla siihen, vaan pelkästään olemalla olemassa.

Det självständiga Finland, som skapades 1917-18, var egentligen inget Finland. Det finska inbördeskriget var framför allt en del av det ryska. Ur de finska rödas synvinkel var Sovjetryssland den del av det gamla moderlandet där de röda, "de egna", hade segrat. Ännu efter inbördeskriget var Finland ett slagfält där de vita och de röda bekämpade varandra, åtminstone på andlig nivå. Och Sovjet var inte ett främmande land, utan en part i finländsk inrikespolitik - inte bara genom att ingripa i den, utan genom att överhuvudtaget existera.

Pyhät puheet kansallisesta sovusta kuulostavat monellakin tapaa ontolta, koska merkittävä osa siitä "sovusta" oli itse asiassa Neuvostoliiton ikeeseen alistumista. Punainen osapuoli maltillistui toki vuosien myöntä - ei vähiten talvisodan ansiosta - mutta silti se toimi pitkälti Neuvostoliiton asian ajajana, tai Neuvostoliiton kanssa aatehistoriallisesti yhteiseltä pohjalta ponnistajana, suomalaisessa politiikassa.

Allt prat om nationell sämja låter på många sätt ihåligt, eftersom en stor del av "sämjan" bara handlade om att underkasta sig det sovjetiska oket. Visst blev den röda parten mindre radikal med tiden - inte minst tack vare vinterkriget - men ändå representerade den länge Sovjets intresse, eller snarare var det det politiska läger i finsk politik som idéhistoriskt delade samma grundval som Sovjet.

Toisaalta valkoiset alistuivat sovintoon lähinnä Neuvostoliiton pelossaan, eikä heillä ollut mitään erityistä halua luoda yhtä yhtenäistä kansakuntaa saati kohdata punaista osapuolta tasaveroisena kumppanina. Kaikesta väinölinnalaisesta retoriikasta huolimatta Suomi pysyi punaisten ja valkoisten vastakkainasettelun leimaamana, ja tämän kansallisen kaksintaistelun moottorina toimi viime kädessä Neuvostoliitto. Tämänhän näki esimerkiksi urheiluelämästä, kun "työläisurheilijat" ja "valkoiset urheilijat" eivät mahtuneet edes samoihin liittoihin.

Å andra sidan gick de vita med på försoningen främst därför att de var rädda för Sovjetunionen, och de var inte särskilt intresserade av att tillsammans med motståndarna bygga upp en enhetlig, gemensam nation eller möta den röda sidan som en jämlik partner. Trots all Väinö Linnaretorik förblev Finland präglat av den röd-vita motsättningen, och det var i sista hand Sovjetunionen som höll den här nationsomfattande duellen i gång. Det såg man till exempel i idrottslivet, där "arbetaridrottarna" och de "vita idrottarna" inte rymdes ens i samma idrottsförbund.

Silloin kun itse aloin kirjoittaa sellaisesta eheytyneen kansan näkökulmasta, jossa sekä punainen että valkoinen Suomi olivat visusti menneisyyttä mutta jossa molemmat traditiot sisälsivät arvostettavaa yhteissuomalaista kulttuuria, onnistuin närkästyttämään sekä "punaisen" että "valkoisen" Suomen muistelijayhdistykset. Kun yritin elvyttää perinteistä isänmaallisuutta - sekä topeliaanista, runebergiläistä että talvisodanhenkistä - vasemmisto leimasi minut fasistiksi.

När jag började skriva utifrån ett helat folks perspektiv - ett perspektiv där både det röda och det vita Finland var definitivt en del av det förflutna men där bägge traditionerna innehöll kultur som man kunde uppskatta som en del av det gemensamma finska arvet, lyckades jag bara irritera både det "röda" och det "vita" Finlands traditionsföreningar. När jag försökte återuppliva traditionell fosterländskhet - både topeliansk, runebergsk och vinterkrigstida - utmålade vänstern mig som fascist.

Mitä sitten äärioikeistoon tulee, siellä tapahtui mielenkiintoinen jako kahteen. Eräskin kaveri, jonka kotisivut notkuivat kaikenlaisia nationalistisia symboleita, pääkalloanimaatioita ym., reagoi hyvin positiivisesti ja innostuneesti juttuihini, eikä siksi, että olisin kannattanut äärioikeistoa, vaan siksi, että hän koki minun puhutelleen häntä isänmaasta vilpittömästi huolissaan olevana maanpuolustuksen ystävänä.

Vad sedan gäller extremhögern, skedde det en intressant tudelning på det hållet. En kille vars hemsidor var alldeles fullastade med nationalistiska symboler, animerade kranier osv., reagerade på mina skriverier mycket positivt och entusiastiskt - inte för att jag hade tagit ställning för den extremhöger han representerade, ty det hade jag minsann inte gjort, utan därför att han kände sig tilltalad av mig som den försvarsvän med genuin oro över fosterlandet han var.

Sitä vastoin ns. vaihtoehtoinen oikeisto oli niin raivoissaan, että se tunnetusti savusti minut pellolle koko mediasta. Vaikka tämä porukka on saanut vaikutteita kansainvälisiltä aateveljiltä, se on viime kädessä perinneyhdistys sekin, nimittäin sosialisminvastaisen sodan perinneyhdistys. "Sosialismi" ei tosin tarkoita sen kielenkäytössä enää yhtään mitään - "sosialismiksi" leimataan milloin mikäkin asia, täysin historiasta piittaamatta.

Däremot blev den så kallade alternativhögern så rasande att den som bekant rökte ut mig ur medierna. Det här gänget har visserligen tagit emot influenser från internationella idéfränder, men också det är en traditionsförening när allt kommer omkring - den omhuldar "kriget mot socialismen" och försöker hålla det i gång. Visserligen betyder "socialismen" ingenting konkret längre i dess språkbruk - vad som helst kan vara "socialism", helt oberoende av historien.

Jos nyt esimerkiksi ajatellaan ns. maahanmuuttokritiikkiä, Suomen ensimmäiset maahanmuuttokriitikot ja pakolaisten vastustajat seitsemän-kahdeksankymmenluvun taitteessa olivat nimenomaan laitavasemmistolaisia, koska silloinen ns. venepakolaisten aalto tuli Vietnamista, kommunistisesta diktatuurista, jota vasemmisto oli tukenut naiivimmin kuin mitään maata sitä ennen tai sen jälkeen. Jos äärioikeisto tietäisi mitään isänmaan historiasta, edes aikalaishistoriasta, se voisi vaikka paneutua kiusoittelemaan laitavasemmistoa tekopyhyydestä viittaamalla noihin vanhoihin synteihin.

Om man nu t ex reflekterar över invandringskritik, så var de första invandringskritikerna och flyktingmotståndarna i Finland i slutet på sjuttio- och i början av åttiotalet främst vänstermänniskor av den mera radikala sorten, eftersom de flyktingar som slussarna då öppnades för kom från Vietnam, en kommunistisk diktatur som vänstern stött mera naivt än något annat land tidigare eller senare. Skulle vår extremhöger veta någonting om fosterlandets historia, ens samtidshistoria, så kunde den t ex ägna sig åt att reta vänstern med hänvisningar till de där gamla synderna.

Mutta eihän se tiedä eikä sitä kiinnosta. Se ylläpitää retorista sisällissotaa itsetarkoituksena, ja sitä motivoi järjetön, pohjimmaiselta innoitukseltaan sadistis-seksuaalinen murhanhimo. Tämän intohimon vallassa se on käytännössä julistanut vastustettavaksi "sosialismiksi" ja "kommunismiksi" järjestäytyneen yhteiskunnan ylipäätään, ja sen pyhät periaatteet muuttuvat niin nopeasti, että se mikä eilen oli jumalan eli halla-ahon totuus, on tänään kommunismia.

Men extremhögern vet inte och är inte intresserad. Den upprätthåller ett retoriskt inbördeskrig för dess egen skull och motiveras av en vanvettig, av sexuell sadism inspirerad mordlystnad. I denna passions berusning har den i praktiken förklarat att ett välordnat samhälle är "socialism" och "kommunism", och dess heliga principer byts ut mot nya i så snabb takt att det som i går var Guds eller Halla-ahos heliga sanning i dag är kommunism.

Tästä voidaan mainita käytännön esimerkki. Yksi niistä verenhimoisista blogikirjoituksista, joilla Jussi Halla-aho nousi kulttihahmoksi 2000-luvun alussa, käsitteli silloisia globalisaatiokriittisiä nuorten mielenosoituksia. Kirjoituksen ydin oli tyypillinen tappamisella vihjailu: kalalle on luonteenomaista uinti, ja kala pannaan lopettamaan uintinsa tappamalla se, vastaavasti vasemmistohuligaanille on luonteenomaista kivien heittely, ja vasemmistohuligaani saadaan lopettamaan kivien heittely tiedätte kyllä miten.

Detta kan illustreras med ett praktiskt exempel. En av de blodtörstiga bloggdrapor som i början av det nya millenniet gjorde Jussi Halla-aho till en kultgestalt handlade om de globaliseringskritiska ungdomsdemonstrationer som då pågick. På sitt typiska sätt lekte Halla-aho med att nästan uppvigla till dödligt våld: det som ligger i fiskens natur är att simma, och genom att ta fisken av daga blir det slut med fiskens simmande, och det som ligger i vänsterhuliganens natur är att kasta stenar, hur månne får man vänsterhuliganen att sluta med stenkastande?

Merkittävintä kirjoituksessa oli kuitenkin se, että siihen aikaan kun Hän-jonka-Kakkakin-on-Kultaa-jos-palvojilta-kysytään kirjoitti tuon tekstinsä, nuoret vasemmistolaiset vastustivat nimenomaan globalisaatiota. Nykyään Taivaan Pyhän kannattajat vastustavat itse "globalismia". Mutta sehän on tietysti sellaista parempaa globalisaation vastustamista, vallankin kun siihen kuuluu antisemitismi (globalismi on äärioikeiston kielessä salanimi juutalaisille, kuten kaikki jo tietävätkin).

Det viktigaste i drapan är att det som unga vänstermänniskor vid skrivandets stund kritiserade var just globaliseringen. I dag är det Halla-ahos egna anhängare som är emot "globalism". Men det är visst en bättre form av antiglobalism, inte minst därför att det också handlar om antisemitism - som alla vet är "globalism" extremhögerns nyaste noanamn för judarna.

Samantyyppinen takinkääntö on tapahtunut nyt, kun Venäjä on hyökännyt Ukrainaan. Yhtäkkiä kaikki persut, jotka vielä hiljattain vannoivat Venäjän nimeen ja syyttivät esimerkiksi Ukrainaa alankomaalaisen matkustajakoneen alasampumisesta, julistautuivat suuriksi Ukrainan ystäviksi ja antiputinisteiksi. (Oceania oli aina ollut sodassa Itäaasiaa vastaan, sano.) Tietenkin he myös keskittyvät syyttelemään kaikkia muita Putinin myötäilystä.

En liknande kappvändning ser vi nu när Ryssland väl invaderat Ukraina. Plötsligt har alla sannfinnar, som ännu nyligen omhuldade Rysslands heliga sak och bl a skyllde nedskjutningen av det nederländska passagerarplanet på Ukraina, förklarat sig vara bästa vänner och såta stallbröder till Ukraina och inbitna Putinmotståndare. (Oceanien har som alla vet alltid legat i krig mot Ostasien.) Naturligtvis beskyller de också alla andra för eftergiftspolitik mot Putin.

Muitakin esimerkkejä voi mainita. Muistakaamme, että Halla-aho aikoinaan perusteli silloisissa (ei enää nykyisissä) äärioikeistopiireissä paheksuttavan aseistakieltäytymisensä protestina sille, että Mauno Koivisto ei hänen mukaansa ottanut riittävän jyrkästi kantaa Baltian maiden puolesta. Kuten nyt tiedämme, Suomi auttoi vaivihkaa Viron itsenäisyysaktivisteja samalla kun ulospäin esitettiin kovastikin viatonta naamaa itänaapuriin päin. Koska tuo oli vielä sitä aikaa kun Suomen presidentillä oli melkoisen laajat ulkopoliittiset valtuudet, moinen kaksoispeli ei varmasti olisi ollut mahdollista Koiviston sitä tietämättä ja hyväksymättä.

Också andra exempel kan nämnas. Låt oss komma ihåg att Halla-aho på sin tid rättfärdigade sin vapenvägran (som dåförtiden ännu var någonting oacceptabelt för en högerextremist) som protest mot att Mauno Koivisto enligt honom inte tog tillräckligt radikalt ställning för de baltiska ländernas självständighetssträvanden. Som vi nu vet hjälpte Finland i smyg de estniska självständighetsaktivisterna, vilket vi dock inte medgav öppet och särskilt inte i sovjetiska representanters närvaro. Detta skedde när Finlands president ännu hade betydande utrikespolitiska maktbefogenheter, så ett dylikt dubbelspel skulle aldrig ha varit möjligt utan Koivistos vetskap och godkännande.

Myönsikö Halla-aho puhuneensa läpiä päähänsä? Ei tietenkään. Hänelle nimittäin yliampuva demariviha, sisällissodan jatkaminen henkisellä tasolla, on pääasia. Sille keksitään jatkuvasti uusia tekosyitä, kun vanhat osoittautuvat virheellisiksi. Aivan kuten 2000-luvun alun idealistinuoria piti vihata ja uhata päähän ampumisella koska he vastustivat globalisaatiota, ja nyt idealistinuoria vihataan siksi että he edustavat sitä mitä äärioikeistopiireissä kutsutaan globalismiksi.

Men medgav Halla-aho att han snackat i nattmössan? Givetvis inte. För honom var det överdrivna hatet mot sossarna huvudsaken - han ville fortsätta inbördeskriget på andlig nivå. Detta krig motiveras alltid med nya svepskäl när de andra visar sig felaktiga. Precis som han i början av 2000-talet hatade de unga protesterarna och hotade dem med nackskott när de kritiserade globaliseringen, och som han nu hatar de nya idealistiska ungdomarna eftersom de representerar det extremhögern kallar globalism.

Mikäs siinä. Harmillista kuitenkin on, että niitä idealistinuoria ei saa arvostella vetelästä yleisliberaalista näkökulmasta. koska silloin äärioikeisto, kuten rikollisten verkostolta voi odottaa, katsoo arvostelijan kuuluvan heidän rikollisjärjestöönsä ja esittää käsittämättömiä lojaalisuusvaatimuksia. Itse asiassa suomenkielisessä Suomessa ei ole vetelän yleisliberaalia näkökulmaa, vaan kaikkien on valittava puolensa, joko punainen tai valkoinen puoli. Luonnollisesti ruotsin kieli pyritään vaientamaan juuri siksi, että ruotsiksi se vetelän yleisliberaali näkökulma on Suomessa aina ollut mahdollinen.

För all del. Dessvärre kan de där idealistiska ungdomarna inte kritiseras utifrån ett slappt allmänliberalt perspektiv, ty då anser extremhögern - vilket man kan förvänta av ett kriminellt nätverk - att kritikern ingår i deras liga och att denne därför bör vara lojal mot dem. I själva verket finns det inget slappt allmänliberalt perspektiv i finska Finland, utan alla måste välja antingen röd eller vit sida. Svenska språket vill man tysta ned därför att det där slappt allmänliberala perspektivet alltid varit möjligt och tänkbart på svenska i Finland.

Suomeksi se nimittäin ei ole. Tämän näkee siitäkin, että kun kolumnieni kommenttipuolella häiriköivät vasemmistolaiset, feministit tai demarit, työnjohto puolusti minua uskollisesti. Silloin kun siellä alkoi riehua äärioikeisto, työsuojelu katosi siihen paikkaan. Miksi?

På finska är det det inte. Detta syns också i att arbetsledningen troget försvarade mig när vänstermänniskor, feminister eller sossar väsnades i kommentarlådan till mina krönikor. Men när det var extremhögern som tog vid, försvann arbetsskyddet spårlöst. Varför?

Koska suomenkielisille porvarimedioille fasistit ovat viime kädessä omia. He ovat samalla puolella Suomen ikuisessa sisällissodassa. He ovat punikkeja vastaan (miten "punaiset" sitten käsitetäänkin), ja siksi heidän kanssaan ei saa joutua riitoihin, jos haluaa porvarimediaan kirjoittaa. Porvarimedian toimittajat ja johtoporras ovat nimittäin joko niin hölmöjä tai niin äärioikeistolaisia, että he eivät ymmärrä, miksi vetelä yleisliberaali voisi joutua riitoihin äärioikeiston kanssa, vaan tulkitsevat, että tuo kaveri on nyt kommarien puolella, koska Halla-aho ja muut yliherramme eivät pidä hänestä.

Ty de borgerliga finskspråkiga medierna ser fascisterna, när allt kommer omkring, som sina egna. De kämpar på samma sida i Finlands eviga inbördeskrig. De är emot "de röda" (hur man än definierar det begreppet) och därför får man inte komma på kant med dem, om man vill skriva i de borgerliga medierna. De som skriver i de borgerliga medierna eller styr samma medier är nämligen precis så dumma, eller så högerextrema, att de inte förstår varför en slapp liberal kan hamna i konflikt med extremhögern - de tolkar det så att han där är nu en jävla kommunist eftersom Halla-aho och våra övriga överherrar inte gillar honom.

Venäjän hyysäri syyttelee muita Venäjän hyysäämisestä - Hur en sannfinne beskyller andra för sin egen skötesynd

 

Tässä nettileikkeessä Matias Ata-Türkkilä syyttelee taas kerran epämääräistä vihervasemmistoa "Venäjän hyysäämisestä". Muistutetaanpas taas kerran kuka sitä Venäjää hyysää.

I det här webburklippet beskyller Matias Ata-Türkkilä igen en odefinierad grön vänster för att vara alltför ryssvänlig. Låt oss alltså en gång till påminna om vem som egentligen står i maskopi med Ryssland.

Joulukuussa 2009 Jussi Halla-aho esiintyi Russia Today -kanavalla, nykyisellä RT:llä (mikähän ujous niihinkin poikiin on iskenyt, kun nykyään verhoavat Venäjä-yhteytensä tuollaisen lyhenteen taakse) julistamalla englanniksi, kuinka "Suomen maahanmuuttajagetot syttyvät palamaan". Niistä ajoista on tullut täyteen reilu vuosikymmen, mutta palavia gettoja ei ole näkynyt. Äärioikeisto on kuitenkin tuhonnut merkittävän osan suomalaista kulttuuria ja demokratiaa tällä järjettömällä kampanjallaan.

I december 2009 uppträdde Jussi Halla-aho på Russia Today, som idag bara kallar sig RT (dom har också blivit alltför blyga när de inte längre öppet uppträder med namnet Ryssland). Halla-aho förkunnade då på engelska att invandrargettona i Finland ska gå upp i lågor. Sedan dess har det gått ett drygt årtionde, men några brinnande getton har inte synts till. Däremot har extremhögern till stor del förstört både kulturen och demokratin i Finland med sina vanvettiga hatkampanjer.

Joo tiedän, kyllähän Halla-aho on sen jälkeen koettanut leipoa itsestään suurta Venäjä-kriitikkoa ja Ukrainan ystävää. Tämä on tapahtunut kuitenkin sillä tavalla, että hän on nettijoukkoineen vaientanut tai yrittänyt vaientaa kaikki muut Venäjää kritisoineet äänet. 

Javisst ja, Halla-aho har sedan dess gjort sitt bästa för att marknadsföra sig själv som en stor Rysslandkritiker och Ukrainavän. Detta har han dock gjort genom att låta sina onlineskaror tysta ned alla andra Rysslandkritiska röster så gott han kunnat.

Kun minä vanhassa blogissani uskaltauduin arvostelemaan Venäjää ja näkemään itänaapurin vihollisena (se oli silloin, yli kymmenen vuotta sitten, paljon rohkeampaa kuin nykyisin), kommenttiloodassa alkoivat rymytä ja häiriköidä nimenomaan "maahanmuuttokriittiset" äärioikeistolaiset eli Halla-ahon oma viiteryhmä. Minut saatiin tällä tavalla ajettua ulos mediasta - ensi touko-kesäkuun vaihteessa vietän tunnetusti kymmenvuotistaiteilemattomuusjuhlaani suomenkielisenä kirjoittajana - ja tästä menestyksestään innostuneena Halla-aho yritti maalittaa myös Jessikka Aroa, joka on tunnetusti Suomen ansioitunein Venäjän informaatiosodankäynnin paljastaja ja arvostelija.

När jag i min gamla blogg kritiserade Ryssland och framställde grannen som en fiende (vilket dåförtiden, för mer än tio år sen, var mycket mera vågat än i dag), var det precis de "invandringskritiska" högerextremisterna, Halla-ahos egen referensgrupp, som började grassera i kommentarlådan. På det här sättet kunde jag behändigt köras ut ur medierna - i slutet av nästa maj månad ska jag fira mitt tio års ickekonstnärsjubileum som finskspråkig krönikör - och entusiastisk över denna framgång hetsade Halla-aho sina onlinelegioner också mot Jessikka Aro, som bekant den mest meriterade avslöjaren av och experten på rysk informationskrigföring här i Finland.

Halla-aho on Venäjän näkökulmasta itse asiassa hyvä vihollinen. Halla-aho on aiemmin mm. oikeusjuttujen kautta profiloitunut äärioikeistolaiseksi "rotutohtoriksi", joten hän kelpaa Venäjälle käveleväksi todisteeksi siitä, että Venäjää voivat arvostella vain fasistit ja että länsi on fasistinen. Sitä vastoin sellaiset Venäjän arvostelijat (kuten minut), jotka tekevät selväksi tarkastelevansa asioita oikeusvaltionäkökulmasta, tulee vaientaa.

Ur rysk synvinkel är Halla-aho egentligen en god fiende. Halla-aho har tidigare bl a på grund av rättsprocesser profilerat sig som en högerextrem "rasdoktor". Sålunda duger han fint till Ryssland som ett bevis på att det bara är fascister som kan kritisera Ryssland och att Väst som sådant är fascistiskt. De Rysslandkritiker (som jag) som gör det klart att de betraktar saker och ting ur ett rättsstatligt perspektiv måste däremot tystas.

Persujen kriminaalipoliittinen linjaus - Sannfinnarnas kriminalpolitiska utstakning

Persujen kriminaalipoliittinen ohjelma on julkistettu. En edes vaivaudu kysymään, mitä siinä sanotaan maahanmuuttajarikollisista, mutta kiintoisampaa on, että siinä halutaan laskea rikosvastuun ikäraja 14 vuoteen.

Sannfinnarnas kriminalpolitiska program har offentliggjorts. Jag nedlåter mig inte ens till att fråga, vad det står i det om brottsliga invandrare, men det är mera intressant att det är meningen att göra fjortonåriga barn straffmyndiga.

Koska persut on rangaistuslaitoksissa suosituin puolue, on selvää että tässä olisi kyse palveluksesta tärkeälle sidosryhmälle. Täytyyhän puolueen uskollisimmalle kannattajakunnalle järjestää pehmoisia poikien persykäisiä paneskeltavaksi. Puolue on toki perusasenteeltaan homoseksuaalikriittinen (kysykää vaikka Tynkkysen Sepe-sudelta), mutta ihan vielä persujenkaan röyhkeys ei riitä siihen, että avoimesti tarjottaisiin 14-vuotiaita tyttöjä persuvankien käytettäväksi. Joten toistaiseksi persuvangit saavat tyytyä pymppyyn pimpin sijasta.

Som alla vet är sannfinnarna det mest populära partiet på vårt lands straffanstalter. Sålunda kan det här tolkas som en tjänst partiet vill göra sin viktiga intressentgrupp. Partiets mest trofasta anhängare bör erbjudas mjuka gossebarnsrumpor de kan knulla. I princip är partiet ju kritiskt inställt till homosexuella (någonting Sebastian Tynkkynen alldeles säkert instämmer i), men sannfinnarna är överraskande nog inte tillräckligt fräcka ännu för att öppet tillhandahålla fjortonåriga tjejer för sannfinska fångar. Sålunda måste dessa nöja sig med rövhål i stället för fittor.

Timo Vihavainen Venäjän asialla (uusinta vuodelta 2007)

 Kun kerran tulin pyytäneeksi ja saaneeksi arvostelijan kappaleen Timo Vihavaisen sotkuisesta fundeerauskokoelmasta Länsimaiden tuho, niin pakkohan minun on siitä muutama sana kirjoittaakin. Myönnän, että ennakkoasenteeni on kielteinen, sillä vaikka Vihavainen onkin kirjoittanut yhden hyvän kirjan - Kansakunta rähmällään - olen jonkin verran lukenut hänen kirjoituksiaan Kanavasta ja joutunut päätymään johtopäätökseen, että hän on ilmeisestikin paneutunut liiaksi itänaapurin ikävyyksiin ymmärtääkseen länsimaista demokratiaa ja individualismia. Tämä uusi kirja ei muuta käsitystäni asiasta: Vihavainen yhdistää siinä sivistynein sanakääntein ilmaistun rasismin jokseenkin puhdastyyliseen bäckmanilaiseen Venäjä-fanitukseen.

Vihavainen on täydellinen kanavalaisen keskustelukulttuurin edustaja. Siihen kulttuuriin kuuluu tyypillisesti, että kaikki toista mieltä olevat leimataan jo etukäteen entisiksi taistolaisiksi, poliittisesti korrekteiksi tms. ja heidän mielipiteensä siten arvottomiksi. Oma (ja mahdollisesti kaverien) mielipide on niilopaasivirtalaiseen tyyliin Oikea Mielipide, ja muiden mielipiteet vääriä mielipiteitä, joita ei voida älyllisesti puolustaa. Esimerkiksi Samuel Huntingtonin teesiä sivilisaatioiden yhteentörmäyksestä vastustavat vain ”hyvää tarkoittavat moralistit” (s. 9), ja Aleksandr Solženitsynistä tuli ”massaihmisten vähättelyn kohde” (s. 11) Neuvostoliiton romahdettua. Tietenkään kellään ei ole moraalista oikeutta paheksua sitä, että Solženitsyn viimeisinä vuosinaan petti ei-venäläiset vankitoverinsa liittymällä isovenäläisen imperialismin tukijoukkoihin, puhumattakaan hänen myönteisestä suhtautumisestaan Vladimir Putiniin, entiseen KGB-mieheen. Myös häntä jo aiemmin autoritaarisesta maailmankuvasta arvostelleet toisinajattelijatoverit Tertz-Sinjavski ja Vladimir Vojnovitš lienevät Vihavaisen kirjoissa ”vähätteleviä massaihmisiä”, kaipa siksi, että he (tai ainakin pitkään Saksassa asustanut Vojnovitš) ovat antaneet länsimaisen demokratian ja muun hapatuksen myrkyttää venäläisen sielunsa.

Mitä tulee rasismiin ja maahanmuuttoon, Vihavainen kokee hankkia itselleen jo etukäteen luvan jättää huomiotta menneiden vuosisatojen siirtolaisuushistorian julistamalla, että ”nykyisyytemme tuntuu suorastaan irronneen menneisyydestä” (s. 12), ”tämä tilanne”, ts. tilanne, jossa syntyy ”monikulttuurinen länsi”, on ”perustavalla tavalla uusi” (s. 10). Toisin sanoen vaikkapa islamin ja lännen väliselle ristiriidalle ei yksinkertaisesti saa hakea historiallisia analogioita vaikkapa katolisten ja protestanttien välisestä konfliktista, koska Vihavaisen setä sen kieltää. Toki hän kieltää sen vain toista mieltä olevilta, ei itseltään - eihän Jupiteria ennenkään ole saanut tuomita härkien laeilla.

Kuten kaikkien rappion apostolien, myös Vihavaisen pääasiallinen oppi-isä on Oswald Spengler,Länsimaiden perikadon kirjoittaja. Minulle jo tämä on riittävä syy epäillä Vihavaisen älyllistä rehellisyyttä. Olen joskus nuorena miehenä yrittänyt tutustua Spengleriin, koska julmetun paksujen saksankielisten kirjojen lukeminen on ollut yksi lempiharrastuksiani jo 17-vuotiaasta. En ole mikään antiikin erikoistuntija, mutta Länsimaiden perikadon alussa esitetään antiikin ihmisten ajan- ja historiantajun puutteesta väitteitä, jotka minusta jo silloin vaikuttivat yksinkertaisesti faktuaalisesti virheellisiltä. Epäilin, että minua yritettiin huijata, ja löin kirjan närkästyneenä kiinni. Sittemmin olenkin saanut todeta huomattavasti minua viisaampienkin miesten - esimerkiksi R. G. Collingwoodin, jonka Idea of History kuuluu tieteenfilosofian peruskurssikirjallisuuteen - havainneen saman ongelman: Spengler vääntelee faktoja oman historianfilosofiansa muotoon hieman liian luovasti, jotta hänet voitaisiin ottaa vakavasti. Abraham Lincoln sanoi aikoinaan, että jos jokin on moraalisesti väärin, se ei - ainakaan ajan pitkään - voi olla poliittisestikaan oikein. Minä sanoisin, että jos jokin on historiankirjoituksena väärin, se tuskin on historianfilosofianakaan vakavasti otettavaa: garbage in, garbage out.

Selkeästi paikkansapitämättömiä heittoja Vihavaisenkin kirjoittelusta löytyy, aivan kuten oppi-isän. ”Tietokoneohjelmiin” (mitä tämä sana sitten tarkoittaakin hänen kielessään - ohjelmakoodiako? vai selainta? tekstinkäsittelyohjelmaa?) ei hänen mukaansa sisälly edes saksan ja ranskan erikoiskirjaimia, joten tietokoneiden ylivalta merkitsee väistämättä englannin ylivaltaa. Ilmeisesti ”lokalisoinnin” käsite ei ole tuttu, eikä hän ole kuullut Unicode-standardista, joka on mahdollistanut jopa abhaasinkielisen kyrilliikan käytön netissä - itse asiassa tiedän suomalaisia Facebook-käyttäjiä, jotka piloillaan sotkevat nimeensä abhaasin kyrillisiä kirjaimia.

Isoja lukuja sokeasti tuijottava Vihavainen uskottelee myös, että kiina on seuraava suuri maailmankieli. Tuiki mahdollista, mutta kiina houkuttelee oman kulttuuripiirinsä ulkoa suhteellisen vähän opiskelijoita. Hänelle ei edes teoriassa juolahda mieleen sellainen mahdollisuus, että uudeksi maailmankieleksi nousisikin vaikka kulttuurisesti houkutteleva ja suosittu espanja, joka jo nyt on haastamassa englannin sen kotitanhuvilla - esimerkiksi NASAn kaltaiset amerikkalaiset laitokset kääntyvät kotimaisen yleisön puoleen myös espanjaksi.

Muuten Vihavaisen jutut maahanmuutosta ja tummaihoisista ovat samaa peruskauraa, jota on saanut lukea alan miesten blogeista jo vuosikausia ja jota he ovat lupaa kysymättä levitelleet muillakin nettifoorumeilla. Rasistiksi häntä voi luonnehtia sikäli, että hän operoi monoliittisilla islamin, mustan rodun ym. käsitteillä antaen ymmärtää, että näillä kokonaisuuksilla on jonkinlainen oma, yhtenäinen poliittinen etu tai tahto, jota vastaan yksilön on turha pullikoida - toisin sanoen myöskään tällaisiin kollektiiveihin kuuluvia yksittäisiä henkilöitä ei tarvinne kohdella yksilöinä. Islamilaisen maailman sisäisiä ristiriitoja Vihavainen ei tietenkään näe, ja islamista irrottautuneita tai sitä sisältäpäin kritisoivia henkilöitä ja liikkeitä hän pitää vain mielenkiintoisena teoreettisena mahdollisuutena. Häneltä lienee jäänyt huomaamatta se, että myös Salman Rushdie on alkujaan länteen muuttanut muslimi.

Kuten sivilisaatioiden törmäystä lietsovat höyrypäät yleensäkin, myös Vihavainen sulkee tarkoitushakuisesti silmänsä siltä, että lännen rappio on soluttanut muslimimaailman jo aikoja sitten: länsi ei ole niinkään vastapuoli kuin tahtomattaan yksi osapuoli islamilaisen maailman sisäisessä kuohunnassa. Tämä johtuu tietysti hänen perusteesistään, joka on se, että länsi on rappiolla eikä sillä välttämättä ole mitään annettavaa oman kulttuuripiirinsä ulkopuolisille ihmisille. Tietenkään Vihavainen ei näe tämän olevan ristiriidassa sen kanssa, että kirjan toisessa kohdassa hän valittelee länsimaisten massakulttuurituotteiden, esimerkiksi Harry Potterin, maailmanlaajuista suosiota, joka latistaa hienot paikalliskulttuurit. Ei kai sitä vaaraa olisi, jos esim. muslimimaiden lapset eivät kieli pitkällä kiljuisi Potterin perään? Ei kai esimerkiksi saudien tarvitsisi yrittää rajoittaa länsimaista kulttuurituontia usein täysin järjettömiltä ja naurettavilta tuntuvin kielloin, jos muslimit todellakin olisivat kulttuurisesti niin itsetietoisia ja -riittoisia, ettei lännellä olisi heille mitään annettavaa?

Jos ja kun Vihavainen on rasisti, se on kuitenkin lähinnä seurausta hänen vihamielisestä suhtautumisestaan juuri länsimaisen kulttuurin keskiössä olevaan individualistiseen humanismiin, jota hän tuntuu pitävän pelkkänä itsekkyytenä ja aivottoman massakuluttamisen moraalisena perusteluna. Isoimmat ja haisevimmat mutamöykkynsä hän säästää tämän individualismin aatekeskuksena pitämälleen Yhdysvalloille: hänen sanoilla piirtämänsä karikatyyri amerikkalaisesta (s. 54) saisi kenet tahansa neuvostopropagandistin vihreäksi kateudesta. Amerikkalainen on hänelle ällöttävän teennäisesti hekotteleva, pinnallinen hymykone, jonka ystävällisyys on teeskentelyä ja josta ei ole kumppaniksi vakavaan keskusteluun. Tietenkään Vihavainen ei tule ajatelleeksi, että samanlaisen rasistisen pilakuvan voisi helposti piirtää myös venäläisistä, joiden hymykone virnuilee tasan yhtä äitelästi, pinnallisesti ja valheellisesti kuin amerikkalaistenkin ja eroaa siitä lähinnä puistattavan votkanhajunsa osalta. Mutta hänen sekasortoisen ja itseään usein korvalle lyövän kirjansa ainoa moraalinen tukipiste tuntuu olevan juuri Venäjä ja Venäjän kansa, jonka hyvyyden ihmeelliseen suojaan hän haluaa lännen - tai ainakin Suomen - kätkeä.

Vihavaisen esittämät perustelut lännen tai rationalismin rappiolle ovat usein lievästi sanoen omituisia. Jotain venäläistä kirjoittajaa lainaten hän julistaa (sivulla 73), että fysiikasta - ”tieteistä eksakteimmasta” - on tullut suhteellisuusteorian myötä ”villien spekulaatioiden temmellyskenttä”, kun fyysikot nykyään keskittyvät vain haaveilemaan mustista aukoista ja muista päättömyyksistä. No, mikä on ratkaisu? Kielletäänkö suhteellisuusteoria kamalana jutkufyssana, kuten Hitler ja kumppanit tekivät?

Myös populaarikulttuurista Vihavainen pystyy olemaan yhtaikaa useampaa ristiriitaista mieltä. Toisaalta hän väittää - tietenkin ilman todisteita - että kuusikymmenluvun rappion myötä juonellisuus ja tarinallisuus hävisi esimerkiksi elokuvasta ja korvautui silmittömällä ja perusteettomalla väkivallalla. Toisaalta taas hän uskottelee, että mustavalkoiset sankari- ja roistotarinat ovat hävinneet ja että niiden tilalle on tullut poliittisesti korrekti, lässyttävä roiston ymmärtäminen ja sankarien halveksunta - kuitenkin mustavalkoinen roistotarina on keskeinen osa ihmisyyttä, jota ei kuuluisi amputoida meistä pois. Ota tästä sitten selvää.

Tyypillisenä kulttuuritaantumuksellisena Vihavainen joutuu käymään sotaa kahdella rintamalla. Toisaalta hän joutuu perinteiseen tapaan julistamaan, että nykymaailma on menossa moraalittomuutta, armottomuutta ja hillitöntä väkivaltaa kohti. Toisaalta taas kaikki nykymaailman pyrkimykset moraalisuuden ja hyvien tapojen elvyttämiseen pitää tuomita ”poliittiseksi korrektiudeksi”, joka ”on ehkä pohjimmiltaan luonnonvastainen” ilmiö (s. 74). Sitä hän ei sentään uskalla sanoa ääneen, että tasa-arvo, demokratia ja ihmisoikeudet ovat luonnonvastaisia ilmiöitä, vaikka niiden ulottaminen koskemaan kaikenlaisia neekereitä, muhamettilaisia ja seksuaalisesti poikkeavia tuntuukin olevan hänen mielestään oleellinen osa länsimaiden rappiota.

Tietysti teos on kokonaisuudessaan hyvin löysä ja sisäisesti epäyhtenäinen - on vaikea sanoa, mitä Vihavainen oikeasti haluaa, paitsi rotuteorioiden rehabilitointia ja lähentymistä Venäjään. Tekisi mieli epäillä Vihavaista savolaisuudesta, koska tässä kirjassa vastuu totisesti siirtyy kokonaan lukijalle. Mutta pikemminkin sanoisin, että hän on kirjoittajana varsin neuvostovenäläinen nimenomaan kielteisessä mielessä, koska hän harjoittaa jatkuvasti sitä mitä kutsutaan perestrahovkaksi eli jälleenvakuuttamiseksi: kaikenlaista löysää heittelyä ja toisaalta-toisaalta -vehtaamista, jolla on tarkoitus kätkeä todellinen asia näkyvistä. Koska hän lehtihaastattelujensakin perusteella uskoo ilmeisesti elävänsä jonkinlaisessa neuvostototalitarismissa, joka on vain naamioitu demokratiaksi, tämä on tietysti ymmärrettävä menettelytapa. Juuri tällaisella venkoilulla itäeurooppalaiset kirjailijat onnistuivat aikoinaan näyttämään rohkeilta ajattelijoilta ottamatta oikeasti kovin suuria riskejä.

Kuten sanottu, Venäjä on Vihavaiselle moraalinen, hyvä ja kultturelli maa. Monessakin suhteessa hän tuntuu omaksuneen venäläisten nationalistien näkemyksen, jonka mukaan Venäjän kaikki huonot puolet ovat pohjimmiltaan muiden syytä - esimerkiksi marxismi, joka johti Neuvostoliiton kauhuihin, oli länsimaista tuontitavaraa - ja Venäjä ja venäläiset itse tervettä ainesta. Kuten kommunistit aikoinaan, myös venäläiset nationalistit selittävät Neuvostoliiton/Venäjän kurjuuden niin, että lännen materiaalisesta ylivoimasta huolimatta Neuvostoliitto/Venäjä on kuitenkin pohjimmiltaan, maailmanhistorian tai Jumalan peljättävän tuomioistuimen edessä, objektiivisesti parempi kuin länsi. Tähän voi vain tylysti vastata, että sen bilhartsiaa ja puolta tusinaa muuta loistautia potevan paskakasassa kyyhöttävän intialaisen gurunkin tietoisuus ja tiedostus ovat tunnetusti ihan toisella tasolla kuin amerikkalaisen tai eurooppalaisen, mutta kumma kyllä valinnanmahdollisuuden ilmaantuessa tyypillinen intialainen ihmisyksilö äänestää innokkaasti jaloillaan tylsän pragmaattisen ja ihanteettoman länsimaalaisuuden puolesta bilhartsialoista vastaan.

Vihavaiselle länsimainen ihminen on tosiaankin hengetön ja vailla kykyä älylliseen itsensäkehittämiseen. Hän murehtii sitä, että yltäkylläisyys on tehnyt ihmisistä - ei luovia ja tasapainoisia kulttuuri-ihmisiä, vaan - sieluttomia omaisuuden kahmijoita ja rihkaman kerääjiä, ahmatteja ja sikailevia paneskelijoita. Kannattaa huomata, että nämä kaksi asiaa ovat hänen mielestään toisensa poissulkevia.

Vihavaista hermostuttavat seksuaaliset teot ja mieltymykset ovat itse asiassa täysin yhdistettävissä hyvinkin moraaliseen ja vastuuntuntoiseen elämäntapaan, ja mitä sitten omaehtoiseen älylliseen luovuuteen tulee, netin myötä olemme saaneet tietää, että esimerkiksi tolkienmainen omien kielien keksiminen on levinneempi harrastus kuin äkkinäinen luulisi. Monet ”rappioilmiöt”, joita Vihavainen on näkevinään, tuntuvat olevan hänen oman lattean ihmiskuvansa ja heikon ihmistuntemuksensa synnyttämiä artefakteja. Vihavainen elää sellaisessa maailmassa, jossa ryhmäseksiä harrastava lesbo ei koskaan voi olla hyvä äiti. Mikä planeetta se sitten onkin, se ei ole minun kotiplaneettani.

Vihavaisen käsitys ”kulttuurista” pyrkimyksenä hyvään ja kauniiseen on jotakuinkin venäläinen, eikä se olisi vieras neuvostovenäläisyydellekään. Pelkästään siitä, että tehdään mitä huvittaa, ei synny kulttuuria, hän julistaa Aleksandr Zinovjevin äänellä. Zinovjev oli venäläinen toisinajattelija, joka oli vakuuttunut siitä, että neuvostojärjestelmä kaikkine absurditeetteineen, julmuuksineen ja tehottomuuksineen kestää iankaiken, koska se pohjimmiltaan on ihmisluonnon mukainen. Tämä väite on sittemmin joutunut hieman tosiasioiden kyseenalaistamaksi, mutta se ei haittaa Vihavaisen tahtia. Vihavaiselle ei juolahda mieleen, että kaikenlainen puuhastelu ja älyllinen harrastelu kuuluu ihmisen nautintoihin siinä missä ruoka, juoma ja seksi, ja että täydellinen vapaus tarjoaa myös älyllisiin nautintoihin parhaat mahdollisuudet.

Lännen rappion kauhisteluun liittyvä venäläisyyden palvonta saa Vihavaisen kirjassa usein hyvinkin merkillisiä muotoja, kun ottaa huomioon, että hän on sellainen oikeistolainen, joka kerkeästi näkee entisiä taistolaisia kaikkialla. Kun lukee hänen tunnelmointejaan Leningradin piirityksestä, ihmettelee, onko hän kopsannut ne nykyisten ”antifasistiemme” blogista. Ensin hän mässäilee Leningradin kauhuilla ja niihin liittyneellä moraalisella rappiolla, mm. ihmissyönnillä. Lopuksi hän julistaa, että suurin osa leningradilaisista kuitenkin säilytti äärioloissa inhimillisyytensä, ja vihjaa, että nössöistä länsieurooppalaisista tai amerikkalaisista tuskin löytyisi yhtä lujaa itsekuria. Olisi mukavaa, jos hän johdonmukaisuuden nimessä toteaisi harmittavaksi takaiskuksi Suomen kannalta sen, että meikäläiset sotilaat talvella 1939-40 taistelivat ase kädessä jalon ja paremman ihmisyyden - venäläisyyden - edustajia vastaan, ilmeisesti jonkin väärän tietoisuuden vallassa. Olisihan meidän toki ollut parempi liittyä osaksi neuvostoliittolaista sankarikansaa kuin tapella oikeudestamme rappeutua länsimaiden mukana.

Vihavainen myöntää kyllä, että leningradilaisten ”inhimillisyyttä” ylläpiti kova stalinilainen kuri ihmissyönnistä annettuine kuolemantuomioineen. Sitä hän ei tajua, että hänen ihailemansa venäläinen moraalisuus ja selkärankaisuus on tulosta äärimmäisen raa’asta hirmuvallasta, joka myös neuvostovallan nimellä tunnetaan. Kuten tiedämme, tämän hirmuvallan väistyminen on johtanut rikollisuuden räjähdysmäiseen kasvuun Vihavaisen itärajantakaisessa ihantolassa (Vihantolassa?).

Itäeurooppalaiset maat ovat tyypillisesti länsieurooppalaisia rikollisempia, turvattomampia ja vaarallisempia. Nähdäkseni ne kansat, jotka osaavat olla ihmisiksi ilman ylenmääräistä poliisivalvontaa ja vankileirien saaristoa, ovat ihan objektiivisten kriteerien mukaan sivistyneempiä, asiallisempia ja vähemmän ”rappiolla” kuin sellaiset kansat, jotka vajoavat rikollisuuteen ja turvattomuuteen heti kun kommunismin kahle kirpoaa. Yltäkylläisyys, rauha ja järjestys eivät todellakaan merkitse ”rappiota”. Tai jos merkitsevät, niin kertokaa minulle, mitä puoluetta äänestämällä pääsisimme vielä pahemmin rappiolle. (Myös Kokoomus kelpaa.)

Kirjansa loppupuolella Vihavainen pääsee käsiksi itse asiaan eli venäläisten ylistämiseen. Sen jälkeen kun on lukenut hänen junnaavan, bloggaajamaisen juputuksensa siitä, ettei maahanmuuton ongelmista keskustella-lalla-lalla, on suorastaan herkullista nähdä, miten hän itse muuttuu kaikkien äärioikeistossa viljeltyjen ”monikulttuurisalaliitto”-kliseiden mukaiseksi vierasmaalaisen kulttuurin ihannoijaksi ja ulkomaalaisuuden maahantuojaksi. Kun hän muutamaa sivua aikaisemmin on valitellut sitä, ettei Suomessa ymmärretä suomalaisen kulttuurin joutuvan vähemmistöasemaan ja ehkä kokonaisuudessaan katoavan, kun maahan tulee ihan just’ kohta enemmistö muslimeita, venäläisten ihannointisivuillaan hän suorastaan räkä riemusta rinnuksilla hehkuttaa kaikkia niitä ihanan peruuttamattomia muutoksia, joita hänen haaveittensa venäläinen massamaahanmuutto aiheuttaa. Luonnollisestikin hän toivoo maahan asettuvien säilyttävän venäjän kielensä ja lähtee siitä, että yhteiskunta myös tukee tätä - esimerkiksi kurdin, somalin, albanian tai arabian kohdalla samanlainen tuki maahanmuuttajien omalle kielelle olisi hänen mielestään luultavimmin kyyn elättämistä povella. Silmät loistaen Vihavainen katsoo tulevaisuuteen, jossa venäjä ohittaa ruotsin Suomen toiseksi puhutuimpana kielenä.

Venäläisistä ei tietenkään voi tulla ongelmaa, katsoo Vihavainen, koska venäläiset ovat valkoihoisia ja samaa rotua - ihan näin suoraan hän ei tietenkään ilmaise asiaa, vaan sanoo, että ”suomalaiset ja venäläiset ovat geeniperimältään pitkälti samaa kansaa” (s. 209). Suomalaisten vihamielisyys Venäjää kohtaan johtuu tietämättömyydestä, hän julistaa. Krokotiilin kyynelet poskille loristen hän valittelee myös sitä, millaista keskustelua netissä käydään venäläisistä ja Venäjästä, ja toivoo - tämä on jo oikea namipala - lisää poliittista korrektiutta.

Tietenkään hän ei koskaan huomaa edes ajatella sitä mahdollisuutta, että yhteiskunnasta sivuun jääneet ja pääkallonpaikalta moraalista tukea saavat venäläiset voisivat Suomessa mellakoida ja häiriköidä samaan tapaan kuin Virossa taannoisen pronssisoturijupakan yhteydessä. Toki hän kyllä jossain kohtaa siteeraa jotain virolaista, joka paheksuu maan venäläisten haluttomuutta sopeutua yhteiskuntaan, mutta aitovihavaislaisella kuperkeikalla hän käyttää tätä argumenttina - ei venäläisten, vaan - muslimien maahanmuuttoa vastaan, vaikka Suomessa minkään muslimiryhmän prosenttiosuus väestöstä ei ole lähelläkään venäläisten osuutta Viron asukkaista. Vihavaiselta tuntuu jääneen huomiotta sekin, että venäjänkieliset ovat jo nyt Suomessa suurin maahanmuuttajaryhmä - ja että inkeriläisten nuorten huume- ja rikosongelmia hyssyteltiin herrasmiessopimuksella ihan oikeastikin tuossa 1990-luvun puolella.

Vihavaisen kuva ”venäläisestä ihmisestä” on ihannoinnissaan paljon sinisilmäisempi kuin yhdenkään ”monikulttuuri-ihmisen” mielikuvat muslimeista. ”Se, joka on saanut etuoikeuden ystävystyä venäläisten kanssa, ei voi kyllin kiittää sitä ystävällisyyden ja hyvänsuopuuden ylenpalttisuutta, huomaavaisuutta ja uskollisuutta, jolla venäläinen suhtautuu ystäväänsä.” (Tämä sitaatti on sivulta 221.) Tuntuu hämmästyttävältä, että Vihavainen, joka ilmeisestikin osaa venäjää ja on ollut venäläisten kanssa henkilökohtaisesti tekemisissä vuosikymmeniä, ei kykene näkemään tätä ylenpalttista ystävällisyyttä sinä, mitä se on - pelkkänä kulttuurisidonnaisena kohteliaisuutena, jota ei pidä kuvitella amerikkalaisten hymykonetta syvällisemmäksi.(Vihavaisen kannattaisi muuten tutustua henkilökohtaisesti esimerkiksi muutamaan muslimiin ja huomata, että lämmintä ystävällisyyttä ja vieraanvaraisuutta löytyy siltäkin suunnalta.)

Ehkäpä Vihavaisen pitäisi opetella puolaa, niin hän ymmärtäisi, mitä sen venäläisen hymykoneen takana todella on. Puolalainen nobelistikirjailija Czesław Miłosz kertoi kirjassaan Rodzinna Europa - sitä ei tietenkään ole käännetty suomeksi, mutta ruotsiksi on, nimellä Mitt Europa - tapauksesta, jota oli todistamassa ilmeisesti toisen maailmansodan loppuvaiheissa. Venäläinen sotilas - ei mikään politrukki, vaan tavallinen musikkasolttu - tarttui komeaan turkkiin pukeutunutta saksalaista sotavankia käsivarresta ja alkoi taivutella tätä mukaansa pihalle. Miłosz korosti, että puna-armeijalainen oli ystävällinen ja pyrki nimenomaisesti rauhoittelemaan sotavankia, ettei tässä hätää ollut. Kohta kuului pihalta laukaus ja samainen puna-armeijan mokkeri tuli sisään saksalaisen nyt verinen turkki päällä.