Hell hath no fury like a Halla-aho scorned

Siihen aikaan kun Halla-ahon tahdottomat raajat eli poliittisesti korrektimmin sanoen kannattajat täyttivät silloisen blogini (jonka kirjoittamisesta minulle maksettiin ihan riihikuivaa) kommenttiosaston töryllä, minua ihmetytti, miksi he olivat valinneet kohteekseen juuri minut, kun olin ihan rääväsuisuuteen asti kriittinen esimerkiksi feministejä kohtaan - olisi luullut heidän kohdistavan järeimmät tykkinsä vasemmistolaisiin. Useilla sivustoilla esitettiin myös toiveita tai haaveita, että solmisin jonkinlaisen yhteistyösuhteen Halla-ahon kanssa, koska muka olin samoilla linjoilla. Kun en tähän suostunut, se synnytti käsittämättömiä raivokohtauksia.

Koska en ole tunnettu mistään psykologisesta näkemyksestä eikä minulla ollut eikä ole kaksista "mielen teoriaa" - joku kommentoijani kirjoitti vanhaan blogiini täysin oikeutetun ja aiheellisen moitteen, että "Panu istuu psykologisen silmänsä päällä" - minulta meni vuosia tajuta, mistä siinä touhussa oikeastaan oli kyse. Tähän ymmärrykseen päästäkseni jouduin pohtimaan ja pähkäilemään omia epäonnisia heteroseksuaalisia rakkausjuttujani.

Yksi suurista erehdyksistäni oli luoda itselleni mielikuva sellaisesta tytöstä, jonka kuuluisi pitää minusta, ja sitten kun tällainen (tai sellaisena esiintyvä) neito ilmaantui hollille, sotkin asiat juuri tuolla "sinä kuulut minulle" -asenteella. Yksi tärkeä aspekti tästä oli, että asianomaisen piti olla kiinnostunut samoista asioista kuin minun (puolan ja iirin kielet). No, parikin pimatsua väitti olevansa, ja minä tietysti innostuin heistä kybällä. Siitä ei tietenkään tullut mitään, koska asianomaiset eivät sitten kuitenkaan olleet halukkaita rakkaussuhteen pystyyn panemiseen. Ja ensimmäisessä tapauksessa itkeskelin tytön perään vuosikaudet ihmetellen, mitä olin sanonut väärin tai mitä hän oli käsittänyt väärin.

No niin, silloin aikoinaan Halla-aho ja varsinkin hänen tahdottomat raajansa olivat aivan raivoissaan, kun kielsin olevani missään mielessä samoilla linjoilla hänen kanssaan. Minulla puolestani oli Halla-ahon ja hänen kaveriensa kosiskeluyrityksistä aina käsittämättömän epämukava olo. Kun avioliittoni myötä rauhoituin naisvihastani ja katkeruudestani, aloin kuunnella ymmärtäväisemmällä korvalla naisväen kokemusta epätoivotuista lähestymisyrityksistä ja ihan lamppu syttyi päälaen yllä: Halla-aho ja hänen kannattajansa käyttäytyivät minua kohtaan juuri tuolla tavalla! Ainakin kannattajamassat katsoivat, että koska vastasin heidän mielikuvaansa Halla-ahon ihannepartnerista, minulla oli jonkinlainen moraalinen velvollisuus alkaa hänen poliittiseksi poikaystäväkseen.

Tästä tunnetusti alkoi sellainen rumba, että heikkopäisempiä hirvittää. Vielä vuosikaudet sen jälkeen kun olin saanut mediasta potkut, äärioikeisto mm. loi nimissäni sähköpostiosoitteita erinäisille hämärille alustoille ja lähetti niistä mm. uhkauskirjeitä poliitikoille, mikä sitten toi poliisinkin tervehdyskäynnille kämpilleni. Samalla he tietysti uhkailivat anonyymeistä osoitteista minuakin ihan avoimesti tappamisella. Näyttää tosiaan siltä, että osuin paljaaseen hermoon - tai sitten he tosissaan pelkäsivät, että voisin katkaista äärioikeiston nousun, jos saisin jatkaa kirjoittamista laajalevikkisellä alustalla. Jotain olen tehnyt oikein, jos tuo roskaväki pitää minua niin vaarallisena vielä kymmenen vuotta sen jälkeen kun minut on suomenkielisessä mediassa vaiennettu.

Tietenkään en ole väittämässä, että Halla-aho tai hänen kannattajansa, joilla ei ollut eikä ole Mestaristaan eroavaa älyllistä, emotionaalista eikä varmaan seksuaalistakaan eksistenssiä, olisivat homoseksuaalisesti ihastuneet minuun. Homovihaajaoikeiston selittäminen itseään vihaaviksi estoisiksi homoiksi on jo liian vanha ja väsynyt läppä, vaikka siinä perää olisikin. On kuitenkin mielenkiintoista, että miesporukoiden poliittiset suuret tunteet ja intohimot vaikuttaivat usein järjestyvän tavoilla, jotka muistuttavat seksuaalisia pakkomielteitä.

Kun Halla-aho oli ensimmäisen kerran oikeudessa vihaa lietsovasta kirjoittelustaan, kuulijakunta koostui kokonaan hänen kannattajistaan, jopa siinä määrin että Halla-ahon vaimolle ei jäänyt istumapaikkaa salissa. Kun kuulijoita - nuoria miehiä - haastateltiin, he eivät osanneet muotoilla Halla-ahon palvontansa syitä sen kummemmin kuin jotain rokkikukkoa jumaloivat pikkutytöt: se nyt vaan on niin iiiiihana (ei ehkä ihan näillä sanoilla, mutta ei paljon puuttunutkaan). 

Halla-ahon "iiiihanuudessa" oli kyse siitä, että hänen nettikirjoittelullaan oli sadistis-seksuaalinen leima. Maahanmuuttajat olivat tietysti hänen kirjoissaan raiskaajia, mutta samalla hän mässäili sillä, miten hienoa olisi, jos maahanmuuttajat raiskaisivat vihreitä naisia. Päälle päätteeksi - ja tämä on ehkä merkittävintä - hän kirjoitti sen blogijutun, jossa hän esiintyi "pelkuruuden apostolina", kuten Jussi Jalonen ilmaisi asian.

Halla-aho, joka toisissa kirjoituksissaan oli esiintynyt pelottavana ja vaarallisena aseenkäyttäjänä ja miettinyt, olisiko häntä kadulla viettelymielessä puhutelleen "Tehtaanpuiston homon" murhaaminen ampuma-aseella ollut vankilatuomiosta seuraavan harmituksen arvoinen, julisti tässä kyseisessä blogijutussaan, että hän ei nyt ainakaan mene kenenkään naisen avuksi, jota ollaan raiskaamassa, siinähän voisi käydä hänelle itselleenkin huonosti - puhumattakaan siitä, että sitten kun raiskaaja kuitenkin nostaisi häntä vastaan oikeusjutun ja voittaisi sen, hän ei oikeutetussa närkästyksessään voisi olla surmaamatta tuomaria. (Tuossa kirjoituksessa muuten Halla-aho kutsui kuviteltua raiskaajaa "Afrikan sarven ihmissaastaksi" - se mahdollisuus ei hänen päänsä sisäisessä maailmassa tietenkään tullut käsittelyynkään, että "ihmissaasta" olisi ollut valkoihoinen.)

Siis vielä kerran: Halla-aho kehitteli mutkikkaan ja yksityiskohtaisen fantasian siitä, kuinka hänelle kävisi köpelösti, jos hän tekisi moraalisesti oikein, joten hän ylpeästi ja röyhkeästi julisti tekevänsä moraalisesti väärin, jos valintatilanne sattuu kohdalle. Nuoret eettisesti kypsymättömät miehet, jotka hakivat esikuvia elämäänsä, olivat epäilemättä iloissaan siitä, että löysivät aikuisen ja oppineen miehen, jonka moraaliopetus oli olla auttamatta heikkoa uhria, vaikka tämän uhkaaja olisikin sellainen kauhea ja vihattava tummaihoinen.

Jos Halla-aho olisi ollut heille hyvä esikuva, hän olisi julistanut, että hän ainakin menee aina raiskattavan avuksi, vaikka raiskaaja sitten voikin surmata tai oikeusmurhata hänet - koska aina pitää tehdä se mikä on oikein, vaikka siihen liittyy tällaisia riskejä. Aika moni ei välttämättä menisi sen raiskattavan avuksi (jos kohta sen voisi tehdä myös fyysisesti vaarattomalla tavalla, kuten soittamalla kännykällä poliisille ja huutamalla samalla, että poliisi tulee nyt), ja syynä olisi tietysti pelko; mutta normaali ihminen olisi kuitenkin valmis myöntämään, että tämä on pelkuruutta. (Omalta kohdaltani totean, että edellä mainitun psykologisen persesilmäisyyteni vuoksi en välttämättä osaisi edes lukea tilannetta oikein enkä tajuaisi, että siinä on nyt raiskaus käynnissä. Mutta en minä siitä ylpeä ole, enkä liioin suosittelisi uhrin hylkäämistä kellekään muulle - varsinkin kun sekin luultavasti on rikos.)

Fasismiin kuuluu oleellisesti se, että pyhä Johtaja vapauttaa fasistisen rivisotilaan (kuten Halla-ahon nuoren kannattajan) seuraamaan sadistisia impulssejaan ja nauttimaan niiden seuraamisesta koituvasta mielihyvästä. Tästä kuitenkin saattaa jopa nuorella testosteroniohjautuvalla miehellä syntyä omantunnon tuskia, koska eihän kukaan oikeasti halua olla moraaliton roisto eikä pelkuri. Siksi tarvitaan Halla-ahon kaltaista hahmoa, joka opettaa, että väärintekeminen on oikeastaan oikein ja viisautta.

Minua ei kiinnostanut minkään nuorten miesten armeijan värvääminen, vaan pohjimmiltani halusin auttaa nuorukaisia siinä seurustelukumppanin löytämisessä. Toki oman ikäluokkani kokemuksen yleistäminen nuorempiin on riskialtista. Sen jälkeen kun netti tuli, se vanhojen pahojen aikojen parisuhdekulttuuri viinanjuontipakkoineen oli mennyttä. Myös nörttiharrastukset ovat tänään paljon hyväksytympiä kuin kasarivuosina - nuori poika, joka harrastaa Tolkienin kirjoja, ei joudu enää sairaalakuntoon pahoinpidellyksi, vaan juuri tämä harraste voi jopa tuoda hänelle sen tyttöystävän.

Suurelle joukolle nykyisistä inceleistä se naisen kanssa yhdyntään pääseminen ei ole läheskään niin tärkeää kuin omassa naisvihassa rypeminen ja piehtaroiminen, mielellään naisia vihaavassa miesporukassa tietenkin. Ellei kyseessä ole itsensä kiistävä homoseksuaalisuus, niin valitettavasti ainakin avoin homososiaalisuus. Silloin kaksi vuosikymmentä sitten sanoin, että kun feministit puhuvat miesten homososiaalisuudesta, se on vain yläastepihan homottelua vähän hienommalla sanalla. Nyt sitä vastoin alkaa näyttää siltä, että feministien puheissa oli oikeasti jotain ituakin.

Silloin kun minä kirjoittelin misogyynisiä juttuja, puolustin ns. "alempitasoisia miehiä", eli kilttejä nörttimiehiä, jotka puuttuvien sosiaalisten taitojen vuoksi jäivät vaille tyttöystävää ja joita kohdeltiin ylimielisesti ja ilkeästi. Naisvihajutuissa oli kyse siitä, että halusin opettaa nämä kiltit pojat olemaan vihaisia naisille silloin kun aihetta oli - suuttumaan silloin kun heitä kohdeltiin ilmiselvästi epäoikeudenmukaisesti. Ennen kuin halla-aholaiset alkoivat tosissaan tukahduttaa kirjoitteluani, kommenttiosastolla oli ihan oikeasti hyödyllistä vertaistukikeskustelua näistä asioista.

Nykyään yksinäisiksi inceleiksi eivät kuitenkaan päädy kahden vuosikymmenen takaisten "alempitasoisten miesten" kaltaiset, koska sinkkumaailma ei ole enää samanlainen kuin ennen vanhaan. Uudet incelit ovat aivan toista kuin vanhat "alempitasoiset miehet". Inceleille äärioikeistolaisen hörhögurun, kuten Jordan Petersonin, Halla-ahon, Donald Trumpin tai Andrew Taten seuraaminen on identiteettikysymys ja tärkeämpää kuin sen naisen saamisen. Se, että he saavat tytöiltä rukkaset, on heille vain merkki siitä, että guru on oikeassa.

Ja on merkillepantavaa, että siinä missä "alempitasoisten miesten" katkeruus kohdistui naisten lisäksi "ylempitasoisiin miehiin" - röyhkeisiin ja usein rikollisiin korstoihin, joilla ainakin alempitasoisten miesten oman mytologian mukaan riitti tyttöjä haaremeiksi asti - incelit valitsevat gurukseen nimenomaan tällaisia ylempitasoisia miehiä. Esimerkiksi Andrew Tate on suorastaan kliseenmukainen ylempitasoinen mies seksuaalirikoksineen. Mutta hänellä on valtavasti incel-kannattajia, jotka tietenkin näkevät hänet pahojen femakoiden vainoamana sankarina.