Venäjän pahuus ja Suomi (muutaman vuoden takainen pamflettiluonnos uusintana)

 

Venäjän aave Suomen yllä

Aave kummittelee Suomen yllä: Venäjän aave.

Kuten kaikki vanhat ajat kokeneet muistavat, ennen kylmän sodan loppua Suomessa oli ainakin sivistyneissä ja kalustetuissa huoneissa vaikea uskaltautua paheksumaan ääneen Neuvostoliiton ihmisoikeusrikkomuksia ja epäoikeudenmukaisuutta. Tämä johtui koko joukosta syitä ja sielullisia mekanismeja.

Ensinnäkin tietysti sekä Suomessa että monissa muissakin länsimaissa oli paljon sellaisia vasemmistolaisia, jotka pitivät Neuvostoliittoa osana omaa aateperintöään. He eivät suinkaan kaikki olleet kritiikittömiä itänaapurin ystäviä, vaan monet saattoivat arvostella neuvostovaltiota kärkevästikin. He kuitenkin pitivät sitä omana yksinoikeutenaan ja paheksuivat samalla porvareita pahasta ja vääränlaisesta ”neuvostovastaisuudesta”. Heille Neuvostoliitto ei välttämättä ollut mikään johtotähti, vaan pikemminkin ullakolla möllöttävä höperö isoisä, joka huutelee ikkunastaan kadulle törkeyksiä ja ammuskelee haulikolla. Ukon puolta täytyi heidän mielestään kuitenkin pitää esivaltaa ja vihaisia suolapanoksesta saaneita ohikulkijoita vastaan, koska hän kaikesta huolimatta oli omaa huonetta ja sukua.

Toisaalta sekä vasemmistossa että muuallakin eli vahvana sellainen asenne, että Neuvostoliiton arvosteleminen oli yhtä joutavaa kuin kakan moittiminen siitä, että se haisee pahalle. Kaikkihan me pohjimmiltamme tiesimme, millainen persläpi se oli, eikä se siitä haukkumalla tuntunut paranevan. Sitä vastoin esimerkiksi Yhdysvallat oli pohjimmiltaan moraalisten vaikuttimien tavoitettavissa – ”haukkumalla parannettavissa” – ja juuri siksi Yhdysvaltojen väärinkäytöksiä ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan oli protestoitava.

Monet sellaiset radikaalit, jotka esittivät amerikkalaisvastaisuuden ruumiillistumaa, ajattelivat syvällä sisimmässään, että modernin demokratian kehdolta ja Abraham Lincolnin kotimaalta oli lupa odottaa parempaa. Olihan koko amerikkalaisvastaisuuskin aatehistoriallisesti katsoen tuontitavaraa Yhdysvalloista – isänmaallisuuteen kasvatettujen ja isänmaahansa pettyneiden nuorten keskiluokkaisten amerikkalaisten katkeruutta kuusikymmenluvulta.

Sukua edelliselle oli se selvemmin vasemmistoaatteellinen näkemys, että Yhdysvallat edusti kapitalismin johtavana maana eräänlaista maailmanlaajuista mafiaa, kun taas Neuvostoliiton vääryydet olivat yksittäisen puotinaruvarkaan pikkurikoksia. Se, että Yhdysvallat kaikista ongelmistaan huolimatta oli jonkinlainen demokratia, kun taas Neuvostoliitto pahimmillaan totalitaarinen ja parhaimmillaankin autoritaarinen hirmuvalta, ei tietenkään häirinnyt tällaisia ajatuksia, koska Yhdysvaltain voitiin aina selittää ulkoistaneen omat julmuutensa kolmannen maailman vasallivaltioihin, esimerkiksi Latinalaiseen Amerikkaan.

Sen, joka halusi pitää Yhdysvaltoja ja Neuvostoliittoa periaatteessa yhtä pahoina, olikin helppo löytää rinnakkaisuuksia Itä-Euroopan ”kansantasavaltojen” ja Latinalaisen Amerikan yhdysvaltalaispönkitteisten diktatuurien välillä. Yksi uskottavalta tuntunut tulkinta sen aikaisesta maailmanpolitiikasta oli, että suurvalta lähtökohtaisesti pakottaa omalla takapihallaan sijaitsevat maat diktatuureiksi ja vasallivaltioiksi, mutta voi toisaalta tukea demokraattisempia ja oikeudenmukaisempia yhteiskuntia toisella manterella, kilpailijasuurvallan läheisyydessä.

Toki monet hairahtuivat juuri tämän tulkinnan perusteella pitämään Kuubaa ja Nicaraguaa hyvinkin valistuneina demokratioina, vaikka Kuuba oli lähinnä yhdistelmä itäeurooppalaista kommunismia ja latinalaisamerikkalaisia caudilloperinteitä, Nicaragua taas maanosansa vasemmistopopulismin melko tyypillinen edustaja. Tällaista populismia näki myös sotilaiden hallitsemissa maissa, kuten vaikkapa Juan Velasco Alvaradon Perussa tai Omar Torrijos Herreran Panamassa – kaikki juntat eivät suinkaan olleet lähtökohtaisesti oikeistolaisia. (Nykyäänhän Venezuela toimii havainnollisena esimerkkinä tällaisesta vasemmistopopulistisesta hallinnosta Etelä-Amerikassa.)

Se yhteenkuuluvuus, jota vasemmistossa koettiin Neuvostoliittoa kohtaan, ei perustunut ainoastaan työväenliikkeen yhteiseen kansainväliseen aateperintöön. Meillä oli käyty koko yhteiskuntaa ja kulttuuria syvästi leimannut, aikakaudelleen poikkeuksellisen raakaotteinen kansalaissota, jota voidaan pitää Venäjän sisällissodan johdannaisena tai suorastaan yhtenä haarana. Monille ensimmäisen tasavallan vasemmistolaisille Neuvostoliitto oli siksi se osa vanhaa valtakuntaa, jossa ”omat” olivat päässeet voitolle; eikä sisällissodasta noussut Suomi ollut heille oma kansallinen koti, vaan pikemminkin valkoisten itselleen perustama harvainvalta, jonka täysivaltainen kansalainen työläinen ei ollut. Toki työväenliikkeen valtavirta hyväksyi Väinö Tannerin johdolla lopulta valkoisten perustaman demokratian, valkoiset taas kelpuuttivat vastaavasti työväenliikkeen neuvottelukumppanikseen. Ei kuitenkaan voi sanoa, ettei talvisodan aikaisella neuvostopropagandalla olisi ollut Suomessa tiettyä kaikupohjaa, kun se esitti suomalaiset sotilaat ”valkokaartilaisina” tai ”valkosuomalaisina”.

Vasemmistotaholla puhuttiin mielellään myös Neuvostoliiton kansojen kärsimyksistä toisen maailmansodan aikana. Itänaapurin selitettiin olevan aiheellisesti huolissaan turvallisuudestaan sotatraumojen vuoksi. Tämä ei ole aivan niin typerä väite kuin äkkinäinen luulisi, mutta on selvää, että Neuvostoliitossa näitä traumoja käytettiin kyynisesti hyväksi luotaessa kansan hyväksyntää neuvostovallalle. Nykyään, kun Neuvostoliittoa ei kommunistisena valtiona enää ole olemassa, venäläistä nationalismia rakennetaan juuri ”Suuren isänmaallisen sodan” koettelemusten ja sankaruuden varaan. Kaikki neuvostoaikaiset propagandatarinat on haettu koipussista, ja Stalinkin kelpaa suuren johtajan esikuvaksi.

On tietenkin kyseenalaista, ovatko juuri venäläiset se kansakunta, jolla on suurin moraalinen oikeus pompottaa koko muuta maailmaa sota-aikaisiin koettelemuksiinsa vetoamalla. Itse asiassa Venäjä on ominut itselleen useiden muiden kansojen uhriaseman. Neuvostoliitossa esimerkiksi juutalaisten joukkotuhosta ei saanut erikseen puhua, vaan sen itäeurooppalaiset uhrit laskettiin neuvostokansalaisiksi. Samoin tehtiin sodan valkovenäläisille ja ukrainalaisille uhreille. Koska ”neuvostoliittolainen” oli lännen yleisessä tietoisuudessa sama asia kuin ”venäläinen”, Venäjä saattoi kyynisesti laskea vaikkapa ukrainalaiset vainajat omaan kärsimystiliinsä ja sittemmin käyttää heitä hyväkseen – esimerkiksi moraalisena perusteena hyökätä ”fasistiseen” Ukrainaan ja panna alulle tätä kirjoittaessani käynnissä olevan kriisin.

Paasikiven-Kekkosen linja ja kuvitelma Venäjän rationaalisuudesta

Lapsuudessani erityisesti vanhojen keskustalaisten poliitikkojen rituaaleihin kuului Neuvostoliiton ylenmääräinen ja ylenaikainen kunnioittaminen – tästä esimerkkinä muistetaan usein Eino Uusitalon ehdotus Moskovan välirauhan päivän (19. syyskuuta 1944) vuosittaisesta juhlimisesta Suomen toisena itsenäisyyspäivänä. Tämän mielistelynhalun taustalla ei tietenkään ollut mikään vilpitön ystävyys naapuria kohtaan. Pikemminkin kyse oli arkaaisesta, alkuheimomaisesta halusta hyvitellä oikullista ja säälimätöntä luonnonjumaluutta, jota kyllä sydämen syvissä syövereissä pelättiin ja vihattiin, muttei koskaan rakastettu rahtuakaan.

Keskustalaiset poliitikot tietysti pyrkivät puhtaimmillaan edustamaan ns. Paasikiven-Kekkosen linjaa. Sen pohjana on Paasikiven ulkopoliittinen inhorealismi, joka korostaa itänaapurin intressejä suurvaltana ja sen täysin epämoraalista, mutta samalla hyvin rationaalisesti laskelmoivaa luonnetta. Paasikivi käytti Neuvostoliitostakin johdonmukaisesti nimitystä Wenäjä – näin kirjoitettuna – ja tämä olikin sopivaa, sillä paasikiveläisyyden ytimessä oli näkemys Venäjän geopoliittisten etujen johdonmukaisesta pysyvyydestä: neuvostovaltio oli, opetti Paasikivi, viime kädessä sama Wenäjä kuin se, jossa hän oli nuoruudessaan matkaillut. Tällä tavalla paasikiveläisyys nostaa itsensä kaiken kritiikin ja kaikkien mielipide-eroavuuksien yläpuolelle: niin Neuvostoliitto kuin Putininkin Venäjä ovat osa samaa ikiaikaisen paasikiveläisen Wenäjän jatkuvuutta, ja tämän Wenäjän edut, tarpeet ja pyyteet Paasikivi on lopullisesti, jäännöksettömästi ja vastaansanomattomasti osannut määritellä ja analysoida.

Varsinkin nykynäkökulmasta Paasikiven-Kekkosen linjan heikkous on siinä, että se näkee Wenäjän yksinomaan järkiperäisenä toimijana. Wenäjä haluaa varmistaa, että Suomi ei olisi turvallisuusuhka Pietarille, ja samalla se haluaa tehdä molempia hyödyttävää taloudellista yhteistyötä kanssamme. Yhteinen etu on löydettävissä diplomaattisesti neuvottelemalla. Jos päädytään sotaan Wenäjän kanssa, se ei paasikiveläisessä katsannossa voi koskaan johtua muusta kuin Suomen taitamattomuudesta. Tästähän kuulimme hiljattaisten presidentinvaalien yhteydessä kaikuja vasemmistoliiton presidenttiehdokkaan puheissa, kun hän sanoi, että on suomalaisten virhe, jos Venäjästä muodostuu uhka.

Putinin Venäjä ei kuitenkaan noudata niitä taloudellisen järkevyyden lakeja, joiden mukana paasikiveläisyys seisoo tai kaatuu. Esimerkiksi länsimaiden horjuttaminen äärioikeistolaisten puolueiden ja avoimen natsististen terrorijärjestöjen välityksellä ei ole paasikiveläisesti viisasta. Paasikiven kuvitteleman rationaalisen Wenäjän etujen mukaista olisi, että länsi olisi vauras ja vakaa ja että sen kanssa voisi käydä kauppaa ja tehdä yhteistyötä, jotta siitä vauraudesta ja vakaudesta leviäisi jotain itäänkin päin. Putinin Venäjää sitä vastoin motivoi katkeruus ja kostonhimo suurvalta-aseman menettämisestä. Seuraus on, että tämä Venäjä kiusaa länttä itsetarkoituksellisilla ilkitöillä, jotka ovat sen omallekin edulle vahingollisia. Sen lisäksi, että se nakertaa demokratiaamme ja oikeusvaltiotamme pönkittämällä fasisteja, se voi myös hyökätä aseellisesti Suomeen lähinnä imperialistisen huvin vuoksi.

Paasikiveläistyyppiseen puhuntaan kuuluu myös sellainen väite, että kauppasuhteilla voitaisiin estää sota, koska ne luovat keskinäistä taloudellista riippuvuutta. Tämä on jo käytännössä ilmennyt vääräksi: Ukraina ja Venäjä jatkavat keskenään kaupankäyntiä, vaikka ovat sodassa. Niin yhteen kietoutuneet niiden taloudet ovat. Se ei ole estänyt Venäjää hyökkäämästä.

Neuvostoliiton houkutus vasemmalla ja oikealla

Monet suomalaiset vasemmistolaiset pitivät Neuvostoliittoa – eivät todellakaan esikuvana, vaan – välttämättömänä valtapoliittisena apuvälineenä, jotta vaakaa saataisiin Suomen sisäpolitiikassa kallistettua vasemmalle. Kuten historioitsija Juha Siltala nuorena sanoi Image-lehteen kirjoittamassaan esseessä, modernisaatio tuotiin Suomeen venäläisten pistinten kärjessä, eli yhteiskunnan ja kulttuurin avautumista merkinneet, keskiluokalle mieluisat ja porvarillis-liberaalistakin näkökulmasta toivottavat muutokset saattoi ajaa läpi vain vasemmiston – eli viime kädessä Neuvostoliiton – tuella. Ainakin tältä se monista aikalaisista näytti, ja politiikassahan asiat ovat miltä ne näyttävät.

Toisaalta Neuvostoliiton kulttuurin konservatiivinen luonne viehätti meillä yllättävän monia porvareita. Työväenluokan nousu kulttuurisesti hallitsevampaan asemaan Suomessa johti (tai ainakin näytti johtavan) esimerkiksi kielenkäytön raaistumiseen, kun vitut ja perkeleet kaikuivat koululasten suusta – kukaan arvokas vanhemman sukupolven edustaja ei tietenkään tunnustanut, että hänen aikanaan olisi käyttäydytty noin. Kun vielä lehdistössä kauhisteltiin huumeongelmaa ja häirikkönuorisoa, oli helppo tuudittautua ajattelemaan, että kansallinen valistushanke oli jossain vaiheessa mennyt päin helskuttia. Samalla Neuvostoliiton äänitorvet korostivat, kuinka lapset heillä olivat kilttejä ja kuinka nuorisolle organisoitiin suurten kollektiivijärjestöjen puitteissa harrastustoimintaa, niin etteivät he ajautuneet renttujengeihin (jos nyt Neuvostoliitossa renttujengejä propagandamaakarien mielestä ollenkaan olikaan).

Neuvostopropagandan suuriin kertomuksiin kuului ylipäätään sellainen väite, että lännelle ominainen kulttuurin viihteellistyminen ja rahvaanomaistuminen rähjäisine rämppäbändeineen ja niitä palvovien tutisevien narkkarien laumoineen oli rautaesiripun takana onnistuttu estämään. Idässä oli ehkä vainottuja toisinajattelevia, mutta lännessä oli aikuisille haistattelevia tuskin toiselle kymmenelle päässeitä liimanhaistelijahuligaaneja. Aika monen silloisen suomalaisen mielestä tärkeilevien taiteilijoiden vapaudet olisivat olleet halpa hinta maksettavaksi siitä, että nuoret saadaan kuriin. Taiteilijathan nyt olivat joka tapauksessa kommunisteja, jos punanurkan kokouksiin edes ehtivät jatkuvalta huumesekoilultaan ja homoseksuaaliselta orgioinniltaan.

Tosiasiassa tietenkin myös Neuvostoliitossa esiintyi juuri sellaisia urbaanin nykyrappion piirteitä, joita lännen kulttuuripessimistit omissa maissaan kauhistelivat ja paheksuivat – tämän olisi pitänyt olla itsestään selvää jo siksikin, että vaikkapa Moskovan kaupunkikuva oli valmiiksi rapistuneempi ja epäviihtyisämpi kuin tyypillisen läntisen suurkaupungin. Toisinajattelijoiden vankileirimuistelmia lukeneet tietävät hyvin, että Neuvostoliitossa käytettiin huumeita. Toisin tuskin olisi voinut ollakaan, kun monissa eteläisissä osatasavalloissa oli vahvoja kannabis- ja oopiumiperinteitä ja itse neuvostovaltiollakin jo alkuaikoinaan omaa kokaiinituotantoa, jolla sekä sabotoitiin länsimaiden kansanterveyttä että turrutettiin liukuhihnateloituksia tekevien Tšekan miesten omatunto. Koska maan salaiset palvelut ja vankileirihallinto käyttivät tavallisia rikollisia apureinaan poliittisten vankien rääkkäämiseen, jo tsaarin aikana syntynyt rehevä alamaailma sai Stalinin valtakaudella rauhassa kukoistaa (tästäkin Solženitsyn on kertonut paljon).

Konservatiivisia suomalaisia viehätti jollain tasolla myös neuvostoyhteiskunnan militarismi. ”Neuvostoliitossa ei ole aseistakieltäytyjiä”, he julistivat sormi pystyssä 80-luvun suomalaisille sivareille – epäilemättä siksi, että he pitivät näitä Neuvostoliiton kannattajina. Tämä ei tietenkään yleensä ollut kirjaimellisesti totta, koska tuolloinen aseistakieltäytyjäliike pitkälti ilmensi epämääräistä ja heikosti artikuloitunutta protestia myös taistolaisten väkivallanpalvontaa vastaan. Aivan toinen asia on, että aseistakieltäytymistä toki saattoi pitää kokonaispuolustuskyvyn kannalta huonona ideana ja siten välillisesti Neuvostoliittoa hyödyttäneenä. Hullunkurista kyllä edellisellä vuosikymmenellä vasemmiston lapsellisin ja naiivein osa oli vastaavasti uskonut, että rauhaa rakastavassa itänaapurissa ei esimerkiksi olisi julkaistu sotakirjoja – suomalaisten veteraanien romaanikirjoittelu kun oli niitä asioita, jotka olivat omiaan herättämään nuorten radikaalien pahennusta. Todellisuudessa Neuvostoliitossa kirjoitettiin ja painettiin sotakirjoja kyllästymiseen asti ja ylikin; oli siellä toisaalta aseistakieltäytyjiäkin, mutta näitä kohdeltiinkin sitten yhteiskunnan paarioina.

Hyvä esimerkki siitä salavihkaisesta lukkarinrakkaudesta, jota Neuvostoliiton karkeus ja kovaotteisuus herätti oikeistossa, on Kari Suomalainen. Tästä sivariaiheesta Karilla oli joskus huumoriton ja saarnaava sarjakuva, jossa hänen pieni mustatakkinen piirtäjähahmonsa julisti aseistakieltäytyjille: ”Mahdollisessa kahinassa olemme liitossa veli venäläisen kanssa, joka ei ymmärrä leikkiä sotilasasioissa.” Siksi, Kari valisti, sivarien pitäisi tositilanteessa ottaa ”joko kokardi tai nappi otsaan”.

Siis Kari, jota pidettiin lahjomattomana neuvostopainostuksen arvostelijana, oli kyllä halukas uhkailemaan Neuvostoliiton armottomuudella niitä, jotka olivat tässä asepalvelusasiassa hänen kanssaan eri kannalla. Suomettuneempaa näkökantaa on vaikea löytää kuin se, että ”jos olet kanssani eri mieltä, Neuvostoliitto tulee ja ampuu sinulle napin otsaan”.

Kari tietysti mielellään leimasi sivarit Neuvostoliiton hyödyllisiksi idiooteiksi, mikä olikin paremmin hänen yleisen poliittisen linjansa mukaista. Mutta joskus hänen piirroksissaan ilmeni myös tiettyä vaivihkaista ihailua Neuvostoliiton julmuutta kohtaan. Tästä toisena esimerkkinä mainitsen sen kuvaparin, jossa hän piti pilkkanaan "nykynuorukaisten" oletettua epämiehekkyyttä ja vellihousuisuutta.

Ensimmäisessä kuvassa, otsikkonaan "JOS OLLAAN MENOSSA TÄHÄN SUUNTAAN…", itkuinen ja ahdistunut solttupoika kertoi, kuinka yksi ja toinen sotakaveri oli psykologin, psykiatrin, psykopaatin, pediatrin tai piru tietää minkä pedofiilin haastateltavana ja "mäkin sain neuroosin, kun korpraali huusi mulle". Toisessa kuvassa otsikko kuului: "...NIIN TODEN TULLEN OIKEAT MIEHET TULEVAT TÄNNE MUUALTA", ja siinä persoonattomien marssijoiden jättijalat tallasivat maahan suomalaispojat, joiden yllä leijui sellaisia sanoja kuin "Lällällää...hellyyttä...rakkautta...äitiii!" Marssivat jättisotilaat tulivat kuvaan oikealta, eli kartan idästä, eli Neuvostoliitosta – ei jäänyt epäselväksi, missä ne "oikeat miehet" majailivat.

Tämä ei valitettavasti ole kovin kaukana nykyisten venäläismielisten äärioikeistolaisten ajattelutavasta. He näet paheksuvat juuri Suomen nykyisen valtiovallan "epämiehekkyyttä" - ts. oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia. Sitä vastoin he ihannoivat Venäjää esikuvallisen kovapintaisena ja raakamaisena maana.

Missään tapauksessa ei ole oikein suoraan syyllistää Karia nykyäärioikeiston venäläismielisyydestä, mutta Karin useiden piirrosten perusfilosofiana on pitää Suomea sinisilmäisenä (tai kommunismin turmelemana) yhteiskuntana juuri siksi, että täällä noudatetaan lakia ja kaikki ovat lain edessä yhdenvertaisia. Nyt Venäjällä on vallassa diktaattori, joka ei ole kommunisti mutta joka jakaa tämän saman laillisuutta ja oikeusvaltiota halveksivan ajattelutavan. Karin myöhäiskauden (tekisi mieleni sanoa: Karin rappiokauden) rasistisista kuvista maailmankuvansa nuoruudessaan ammentaneella ei ole mitään syytä vieroksua tämän diktaattorin johtamaa valtakuntaa.

Joskus nuoruuden kiihkossa olisin julistanut, miten tekopyhä Kari oli isänmaallisuudessaan ja maanpuolustushengessään, kun häneltä pääsi edellä kuvattujen laisia läpisuomettuneita möläyksiä. Nyt vanhana patuna annan armon käydä oikeudesta ja totean, että se oli vain esimerkki koko kansakuntaan - myös näennäisesti suomettuneisuutta vastustaviin oikeistolaisiin - juurtuneesta tottumuksesta vedota Neuvostoliittoon yhteyksissä, joihin itänaapurin ei olisi luullut mitenkään liittyvän. Asioita ei arvioitu asiaperustein, vaan ennemmin tai myöhemmin otettiin esille Neuvostoliitto ja Neuvostoliiton oletettu kanta siihen.

Tuon aikainen poliittinen keskustelu oli ihan tavallisen kansankin tasolla sitä, että pikkupojat osoittelivat toisiaan Neuvostoliitto-merkkisillä leikkipyssyillä huudellen "Pam! Kuolit!" Se, että maassa nousi valtaan tätä soveltavia poliitikkoja, oli pohjimmiltaan seurausta siitä, että käytännöllisesti katsoen koko kansakunta oli oppinut tällaisille tavoille.


Fasismin venäläiset juuret

Myös Neuvostoliiton – tai Venäjän – kulttuurin korkeaan tasoon vedottiin (ja vedotaan) mielellään suomalaisessa venäläismyönteisessä puhunnassa. Suomalaisessa toisen maailmansodan aikaisessa propagandassa venäläisyys esitettiin mielellään alkukantaisena raakalaisuutena, mutta suomalaiset itsekin ilmeisesti aivan luontojaan häpesivät tätä jälkeen päin. Onhan väite toki totuuden vastainen, koska Venäjällä kuitenkin on ainakin 1800-luvulta alkaen ollut maailman mittakaavassa merkittävää korkeakulttuuria. Hyvin tavallinen tapa kapinoida sotasukupolven oletettuja arvostuksia vastaan ja esittää itseään fiksumpaa olikin julistaa, että suomalaisilla ei ole mitään asiaa moittia Venäjää primitiivisyydestä, koska suomalainen (ainakin suomenkielinen) kulttuuri on nuorta ja kehittymätöntä.

Neuvostoliittolaisia arvostettiin myös innokkaina kirjallisuuden harrastajina: joka ikinen Moskovan-kävijä muisti mainita, että metrossa luetaan kirjoja. Olisi kuitenkin ollut syytä ottaa selvää myös siitä, mitä kirjoja luettiin. Esimerkiksi neuvostoliittolaisessa sotakirjallisuudessa esiintyi läntisen vasemmistohumanisminkin näkökulmasta epäterveinä pidettäviä piirteitä. Sotaromaanien kautta isovenäläinen, ulossulkeva ja rotukiihkoon vivahtava kansallismielisyys hiipi valtavirran neuvostokirjallisuuteen noustakseen sitten kunnolla ilmoille Hruštšovin suojasään jälkeen kehittymään lähteneessä maaseutukirjallisuudessa.

Maaseutukirjallisuus oli merkittävä neuvostoliittolainen kirjailijakoulukunta, jonka piirissä kirjoitettiin paljon kirjallisesti ansiokastakin proosaa. Ennen muuta se pyrki kuvaamaan kollektivisaation ja muiden neuvostojärjettömyyksien runteleman maaseudun elämää todenmukaisesti ja elävöittämään neuvostopropagandan latistamaa kieltä kouriintuntuvalla maaseudun puheella, sananlaskuilla ja sananparsilla. Maaseutukirjailijat tunsivat huolta sekä perinteisen venäläisen kansankulttuurin tulevaisuudesta että luontoarvoista, joita Neuvostoliiton valtavat, kansalta kysymättä toteutetut rakennushankkeet usein uhkasivat.

Luonnonsuojelupyrkimystensä vuoksi maaseutukirjailijat saivat glasnostin ja perestroikan aikakaudella jonkin verran kriittisen toisinajattelijan mainetta ja sitä tietä myös myönteistä huomiota lännen tiedotusvälineissä. Ympäristöhuolensa vuoksi heitä pidettiin jotenkin itsestään selvästi myös vapauden airueina – muistelenpa jopa jonkin suomalaisen lehden kuitanneen vaikka Valentin Rasputinin, koulukunnan tunnetuimman ja suomeksikin käännetyn kirjailijan, antisemitistiset möläytykset demokratian lastentautina! Juutalaisviha oli laajemminkin levinnyttä maaseutukirjailijoiden keskuudessa, ja ylipäätään he kannattivat isovenäläisen nationalismin vastenmielisimpiä muotoja. Minään kansanvallan esitaistelijana tuskin kukaan heistä kunnostautui. Itse asiassa ehtiväisempi tutkija voisi löytää heidän teoksistaan yhtäläisyyksiä Pentti Linkolan ajatteluun: sekä venäläisten maaseutuprosaistien että Linkolan päävihollinen on moderni maailma ja modernisaatio.

Myös isovenäläistä kansallismielisyyttä julistavat historialliset romaanit saivat ilmestyä sensuurin häiritsemättä. Epäilemättä vallanpitäjien mielestä tällainen nationalismi oli omiaan lujittamaan uskollisuutta neuvostovaltaa kohtaan. Tunnetuin esimerkki ovat surullisen kuuluisan Valentin Pikulin tekeleet, mutta Pikul nousi ilmeisesti varsin laajasta viihteellis-propagandistisen historiallisen romaanikirjallisuuden aluskasvillisuudesta: samasta lajityypistä voi mainita esimerkkinä Leonti Rakovskin romaanin Kutuzov. Tämä taideluoma kuvaa (taas) yhtä tsaarin Venäjän ja Turkin välistä sotaa, ja totta kai sen alkusivuilla kerrotaan pahan lännen (kenenkäs muun) kiihottaneen turkkilaiset viatonta Venäjää vastaan.

Tietenkin Neuvostoliitossa ilmestyi myös kirjoja, joissa turvallisuuspalvelun miehet, tšekistit, esitettiin sankareina ja isänmaan puolustajina huomattavasti kritiikittömämmin kuin CIA:n miehet amerikkalaisissa jännäreissä konsanaan. Oliko tällaisen kirjallisuuden lukeminen muka sivistyneempää kuin esimerkiksi amerikkalaisen televisioviihteen katseleminen? Voiko kirjallisuus, jossa ylistetään Gestapon veroisia diktatuurin likaisen työn tekijöitä, olla valistavaa, rakentavaa ja suositeltavaa?

Venäjän klassikkokirjallisuus ei sekään välttämättä kaikilta osin sovellu kansanvaltaisen ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan kulttuuriseksi kivijalaksi. Dostojevskia pidetään suurena psykologina ja ihmissielun tuntijana, mutta hän oli myös tyypillinen lattea venäläisnationalisti, joka ihannoi sivistymätöntä rahvasta, tai omaa mielikuvaansa siitä. Sekä länsi että juutalaisuus olivat hänen mielestään ortodoksista venäläisyyttä alemmalla tasolla.

Suuressa moraaliromaanissaan Karamazovin veljekset Dostojevski on luonut kristusmaisen ihannehahmon Aleksei (Aljoša) Karamazovin, joka tietysti edustaa vakavamielistä uskonnollista elämäntapaa vastapainona veljilleen Dmitrille (Mitja), joka viljelee viinaksia ja naurattaa naisia, ja Ivanille (Vanja), joka on suuntautunut länsimaiden rationalistisiin valistusaatteisiin niin, että hänestä on tullut moraaliton nihilisti. Eräässä kirjan kohdassa Aljošalta kysytään, onko tarina juutalaisten rituaalisista lastenmurhista totta, ja nuorukainen vastaa, ettei hän tiedä.

Dostojevskin ihailijat lännessä ovat selittäneet tämän itselleen siten, että kirjailija on muistakin lähteistä tunnetun antisemitisminsä viettelemänä horjahtanut pois yleisinhimillisestä moraalinäkemyksestään. Vähintään yhtä uskottavaa on kuitenkin tulkita asia niin, että Dostojevski seuraa tässä johdonmukaisesti omaa maailmankuvaansa. Hän voi olla ortodoksisen venäläisyyden maailmassa merkittävä moraalinen ajattelija, mutta hänelle moraalinen maailmankaikkeus loppuu siihen, mihin ortodoksinen uskontokin. Sen ulkopuolella on vain ihmisen näköisiä, mutta kaaoksen valtakunnassa eläviä olentoja, joiden moraalikäsityksistä on mahdotonta tietää mitään, koska he eivät ole ainoasta oikeasta uskosta osallisia, ja joilta voi siksi odottaa aivan mitä tahansa – myös lasten uhraamista.

Aljoša Karamazovin esikuva kuuluu muuten olleen nuori Vladimir Solovjov (ei sama henkilö kuin samanniminen nykyvenäläinen propagandasuunsoittaja). Tämä uskonnollinen mystikko kunnostautui sittemmin ekumeenisena ajattelijana, joka haaveili kristillisten kirkkojen yhtymisestä, katolisuuden ja ortodoksisuuden välisen skisman eheyttämisestä. Tämän perusteella häntä olisi helppo pitää lempeäsydämisenä rauhan ja ekumenian puolestapuhujana; mutta kun länsimaat olivat 1900-luvun alkaessa varustamassa siirtoarmeijaa nujertamaan Kiinan boksarikapinan ja Saksan keisari Vilhelm yllytti sotilaitaan julmuuksiin kiinalaisia kohtaan, Solovjov säesti häntä. Ilmeisesti Solovjovin ekumeenisuus tarkoitti viime kädessä pyrkimystä saada Venäjä mukaan kristillisen lännen riveihin ”alkukantaisia” kansoja kurmottamaan.

Dostojevskin ihannointi saisi antaa tilaa sellaiselle nyansoidummalle asenteelle, jossa kirjailijan ongelmalliset piirteet myönnettäisiin avoimesti – sekin kiistaton tosiasia, että hänen teoksensa olivat tärkeä vaikute myös Joseph Goebbelsin, Hitlerin Saksan propagandapäällikön, henkiselle kehitykselle. Venäläisten tai baltiansaksalaisten valkoemigranttien (kuten tallinnalaistaustaisen Alfred Rosenbergin ja riikalaissyntyisen Max von Scheubner-Richterin) osallistuminen natsiliikkeeseen on ollut tiedossa jo pitkään, mutta tuntuu siltä, että Venäjän kulttuurin ideologiset yhteydet natseihin ovat päässeet systemaattisesti suurennuslasin alle vasta viime aikoina, esimerkiksi Michael Kelloggin tutkimusten ansiosta.

Hitleriläisyyden syntyä pohdittaessa on syytä muistaa se ainakin Sebastian Haffnerin omassa Hitler-kirjassaan esillä pitämä asia, että Hitlerin antisemitismi oli leimallisesti itäeurooppalaista, Itävalta-Unkarin valtakunnasta maahantuotua laatua ja että Saksassa juutalaisvastaisuus näytti ennen Hitlerin nousua olevan jo voitettu kanta. Antisemitismiä levitti 1900-luvun alussa organisoiduimmin tsaarin Venäjä, jolle juutalaisviha oli lähestulkoon samanlainen virallinen ideologia kuin kommunismi Neuvostoliitolle. Bolševikkeihin katkeroituneet, äärioikealle radikalisoituneet venäläisemigrantit jatkoivat samaa propagandatyötä esittäen vihatun kommunismiaatteen juutalaisten keksintönä. Tämä vihankylvö saavutti Hitlerin ja muovasi hänen maailmankuvansa.

En tietenkään ota vakavasti sitä nykyään muodikasta väitettä, että Hitler muka olisi ollut jonkinlainen sosialisti – äärioikeiston olemukseen kuuluu ideoiden varasteleminen milloin vasemmisto-, milloin porvaritaholta, millä vetonaulalla nyt tuntuu enemmän ääniä kulloinkin tulevan. Huomattavasti uskottavampaa on ajatella, että Hitler oli sydämessään, tai perimmäiseltä innoitukseltaan, venäläinen antisemiitti, ja nähdä natsipuolue alkujaan venäläisten oikeistoemigranttien luomana, tai ainakin innoittamana, välineenä Venäjän sisällissodan jatkamiseksi. Kun natsien armeija vyöryi Neuvostoliittoon, se oli venäläisten valkoemigranttien liikkeelle panema vyöry. Toki siinä vaiheessa kun natsismi omaksui antisemitisminsä jatkeeksi yhtä tuhoisan rasistisen venäläisvastaisuuden, monet valkoemigrantit hylkäsivät järkyttyneinä natsipuolueen.


Vasemmisto ja Neuvostoliitto

Neuvostoliittoon ei suhtauduttu kuten normaalisti suhtaudutaan autoritaarisesti hallittuun, epäoikeudenmukaiseen maahan. Osittain tämä johtui siitä, että maa oli iso, sotilaallisesti vahva ja naapurissamme, joten meillä riitti paljon puhuttuja geopoliittisia syitä olla hiljaa ja huomaamatta kuin entinenkin virtsa sukassa. Tärkeintä oli kuitenkin se, että vasemmiston ja Neuvostoliiton yhteisen aatehistorian vuoksi kannan ottaminen itänaapuriin tuntui aina sisäpoliittisen kannan ottamiselta. Joka ei ollut Neuvostoliiton ystävä, ei myöskään kannattanut konsensusta ja sovittelua sisäpolitiikassa, eli toisin sanoen hän halusi sytyttää sisällissodan uudelleen.

Sellainen perverssi, joka oli sekä avoimesti kriittinen Neuvostoliittoa kohtaan että vasemmistolainen, taas lynkattiin lähimpään lyhtypylvääseen, tai ainakin marginalisoitiin kokonaan. Tällaisia henkilöitä oli ilman muuta merkittävässäkin määrin esimerkiksi SKDL:n (Vasemmistoliiton edeltäjän) ei-kommunistisessa siivessä, mutta laitavasemmiston sisäinen poliittinen kuri kavensi heidän vaikutusvaltansa olemattomiin. Esimerkiksi ”marxilaiseksi keskustelulehdeksi” itseään luonnehtinut Uudistuva Ihmiskunta oli oikeaoppisille kommunisteille vastenmielinen revisionistinen julkaisu, ja tovereita varoiteltiin koskemasta tähän vaaralliseen tartunnanlähteeseen vielä senkin jälkeen kun hurjimman taistolaisuuden kiihko oli lieventynyt.

Neuvostoliitto oli maan lisäksi mielentila, symboli ja jumalolento, tai ainakin erään uskonnolliset mittasuhteet saaneen poliittisen liikkeen oma Vatikaani. Silloin kun neuvostojärjestelmä romahti, yksi suurista toiveistamme oli, että sen tilalle tulleesta Venäjästä kehkeytyisi normaali, myös normaalisti kansainvälisten protestien tavoitettavissa oleva maa. Toisin sanoen silloin kun Venäjällä ilmenisi erityisen karkeita ihmisoikeusloukkauksia, vasemmistolaisetkin maailmanparantaja-aktivistimme paheksuisivat niitä kuten he siihen asti olivat paheksuneet esimerkiksi Yhdysvaltain tai sen tukemien diktatuurien rikoksia.

Neuvostoliiton romahduksesta Putinin kauden alkupuolelle asti näin näytti käyvänkin. Tästä tunnettu esimerkki olivat ne massiiviset mielenosoitukset, jotka nähtiin Anna Politkovskajan murhan jälkeen. Sen jälkeen tilanne on kuitenkin muuttunut. Tämä näkyy esimerkiksi siinä kritiikittömyydessä, jolla kansalaisjärjestöt ja sananvapausaktiivit ovat omaksuneet ilmiselvät Venäjän agentit ja Putinin juoksilaat Julian Assangen ja Edward Snowdenin kultapojikseen.

Nörttikulttuuriin kuuluva itsetarkoituksellinen halu paljastaa salattu ja tuoda julkisuuteen asioita, jotka eivät sinne kuulu, on valjastettavissa palvelemaan vaikka kenen häikäilemättömän tarkoituksia. Jos mafia haluaa tietää, missä ja millä nimellä mafiosoja ilmiantaneet kruununtodistajat nykyään elelevät, se löytää aina Assangen ja Snowdenin kaltaisia naiiveja ”paljastaja”-nörttejä ottamaan selvää asiasta, ”koska kansalla on oikeus tietää”. Aivan yhtä helposti Venäjä voi hyödyntää lapsellisten ”sananvapaus”-intoilijoiden huijattavuutta.

George Orwell irvaili aikoinaan oman aikakautensa pasifisteista ja vasemmistoradikaaleista, että he olivat kyllä valmiita kumartamaan sellaista julmuutta, joka oli kyllin häikäilemätöntä ollakseen menestyksellistä, vaikka esiintyivätkin kaikenlaisen ”sorron” vastustajina. Valitettavasti Orwellin pilkallinen heitto tuntuu osuvalta myös nykytilanteessa. Venäjää uskallettiin arvostella niin kauan kuin se näyttäytyi pelkkänä banaanivaltiona ilman banaaneja, keskisarjan diktatuurina. Nyt kun Putin on pelkällä asenteella onnistunut nostamaan maansa takaisin pelättyjen suurvaltojen luokkaan, maailmanparantajat ovat säikähtäneet pois osoittamasta mieltään sitä vastaan ja vanhat paasikiveläis-kekkoslaiset asenteet ja iskulauseet ovat palanneet käyttöön. Esimerkiksi Erkki Tuomioja, joka ei 80-luvulla suinkaan ollut niin neuvostomielinen eikä suomettunut kuin nykyään kuulee väitettävän, on taantunut täysin uuskekkoslaisuuden käveleväksi fraasikoneeksi.

Vasemmiston piirissä esiintyvä Venäjä-myönteisyys on yksi esimerkki siitä, kuinka typeriä puheet poliittisen muistin lyhytkestoisuudesta ovat. Pikemminkin poliittinen muisti on yhtaikaa hyvin pitkä ja hyvin dementoitunut. Poliittiset muinaismuistot painuvat alitajuntaan hyökätäkseen sieltä äkkiarvaamatta uudelleen esille.

Kommunistien näkökulmasta Suomen ensimmäinen tasavalta oli fasistinen sortovaltio, jossa SKP joutui lymyilemään maan alla julman ohranan vainoamana, ja demokratian – siis sellaisen valtiojärjestyksen, jossa heidänkin puolueellaan oli toimintaoikeudet – loi vasta Neuvostoliitto painostamalla porvarit ruotuun. Tämän ajattelutavan jäänteitä näkyy yhä laitavasemmiston vanhemman polven edustajissa, eritoten työväenluokkaisemmassa rivikannattajistossa, jolle vasemmistolaisuus on pikemminkin sukutraditio, isiltä peritty uskonto, kuin tietoisesti omaksuttu poliittinen aaterakennelma: Neuvostoliiton perijävaltion Venäjän – ei oikeusvaltion eikä kansainvälisten ihmisoikeussopimusten, vaan Venäjän – kuvitellaan takaavan Suomen työväen ihmisoikeudet. Kuvaavasti monet erityisesti vanhemman polven vasemmistolaiset paheksuvat äärioikeistomme ylilyöntejä – ei lain eikä ihmisoikeussopimusten, vaan – Pariisin rauhansopimuksen (!) vastaisina.

Vasemmistolaiseen venäläismyönteisyyteen on toki tuoreempiakin syitä. Yksi niistä on se, että venäläiset ovat joutuneet jo 90-luvulla kärsimään samanlaisesta häikäilemättömästä kuprukapitalismista, joka nykyään koettelee Suomeakin. Heitä pidetään siis rahavallan sortamina kohtalotovereina ja heidän katkeruuttaan länttä kohtaan ymmärrettävänä ja aiheellisena. Samalla ei kuitenkaan haluta myöntää, että kaikki Venäjää sortaneet kuprukapitalistit eivät todellakaan olleet länsimaisia.

Pikemminkin siinä kävi niin, että neuvostojärjestelmän viidakon lain – ”kuole sinä tänään, minä kuolen huomenna”, kuten Aleksandr Solženitsyn sen vankileirikirjassaan muotoili – sisäistäneet venäläiset huijarit keplottelivat haltuunsa kansallisvarallisuuden ja jättivät kansan kurjistumaan. Länsimainen kapitalismi oli tässä enemmänkin taustalla, esikuvana, vaikka toki asiaan vaikuttivat myös kaatoluokan läntiset taloustietäjät, jotka riensivät itäblokkiin tekemään ihmiskokeitaan, kun eivät olleet saaneet toteuttaa itseään lännessä. Oikeastaan siirtymäkauden anarkiaa hyväkseen käyttäneiden venäläisten uusrikkaiden periaatteettomuus ja kyynisyys oli sitä luokkaa, että he tuntuvat pikemminkin yrittäneen jäljitellä neuvostoaikaisen propagandakirjallisuuden pilakuvaa riistäjäporhosta kuin mitään todellista länsikapitalismia. Tulee voida kysyä sekin kysymys, missä määrin neuvostojulmuuden henkisesti saastuttama venäläinen villipetotalous on vaikutuksellaan ohjannut lännen kapitalismin kehitystä viimeisten puolentoista vuosikymmenen aikana.

Vasemmistolaisen Venäjä-myönteisyyden merkittäviä motivaattoreita on tietysti myös automatisoitunut amerikkalaisvastaisuus, jonka vuoksi heikäläiset ovat kerkeitä uskomaan Venäjän tapaan esitellä itsensä vaihtoehtona amerikkalaisjohtoiselle yksinapaiselle maailmalle. Sitä he eivät kuitenkaan tule edes ajatelleeksi, mitä ”yksinapaisen maailman” vaihtoehdot ovat: pienten kansojen alistuminen Venäjän tai Kiinan kaltaisten häikäilemättömien, ohjelmallisesti demokratiaa vastustavien suurvaltojen ikeeseen, tai sitten samanlainen monenkeskinen kansainvälinen anarkia, joka 1900-luvun alkupuolella johti Euroopassa kahteen suursotaan ja ennenkuulumattomiin julmuuksiin. Yhdysvaltain johtamassa maailmanjärjestyksessä on ollut ongelmansa ja epäoikeudenmukaisuutensa, mutta ei se tarkoita, että kaikki vaihtoehdot olisivat automaattisesti parempia. Toki ymmärrän, että esimerkiksi USA:n huonosti harkittujen maailmanpoliisioperaatioiden runtelemissa tai uhkaamissa muslimimaissa voidaan olla tästä asiasta hyvin eri mieltä.

Keskustan venäläismielisyys

Keskustalaisen venäläismielisyyden taustalla on ajatus maaseudun ja haja-asutusalueiden asuttuina pitämisestä itsetarkoituksena. Maalla on voitava asua, koska maalla on voitava asua, eikä perusteita tälle kuulu kysellä. Keskusta tuskin kuitenkaan haluaa houkutella maaseudulle etätyötä tekeviä koulutettuja kaupunkilaisia, koska sille on myös tärkeää vastustaa kaupungin siveetöntä vapaamielisyyttä. Sen sijaan se haluaa palata YYA-aikaan, jolloin itärajan syrjäkylistä käytiin oikeissa rasvanahkatyöläistöissä esimerkiksi Kostamusta rakentamassa ja säilytettiin näin perinteinen itärajan syrjäkylien elämäntapa.

Keskustalaislähtöinen venäläismielisyys luottaa nimittäin siihen, että Venäjällä on aina tarjolla taloudellisia mahdollisuuksia. Vaikka idänkaupan kulta-ajoista on jo monta vuosikymmentä, Suomessa riittää aina höynäytettäviä, jotka kuvittelevat Venäjän olevan täynnä kultaharkkoja vaikka ilmaiseksi kotiin kantaa, jos niitä vain osaa venäjäksi pyytää. Jo parin vuosikymmenen ajan nuoria on narutettu opiskelemaan venäjää ja valmistumaan venäjää osaaviksi työttömiksi vetoamalla niihin kaupallisiin mahdollisuuksiin, joita kieli muka tarjoaa – luonnollisesti äärioikeistomme on käyttänyt tätä samaa ajatusta ruotsin kielen vastaisessa propagandassaan.

Oikeistolaiset putinistit

Oikeistolaiset, fasistisesti värittyneet Venäjän ystävät ovatkin tällä hetkellä parhaiten kiinni aikamme todellisuudessa. He tuskin ovat lukeneet riittävästi historiaa tietääkseen tsaarin Venäjän toimineen Euroopan santarmina eli toimittaneen vanhoillisille hallitsijoille sotilasapua 1800-luvun demokraattista liikehdintää vastaan, mutta heiltä ei todellakaan ole jäänyt huomaamatta se, että Venäjä on asettunut länsimaita repivissä kulttuurisodissa heidän puolelleen esimerkiksi monikulttuurisuutta tai seksuaalisia vapauksia vastaan. Venäjän suoraa apua lännen äärioikeistolle ei ole syytä vähätellä, mutta yhtä virheellistä olisi kuvitella, ettei äärioikeisto ilman eri rahoitusta olisi kyennyt tunnistamaan Putinia vakaumusveljekseen.

Venäjän nousu uusnatsismin maailmankeskukseksi on merkinnyt äärioikeiston aatemaailman yhdenmukaistumista hyvin monenlaisilla tahoilla ja monissa maissa. Suomessa on oltu haluttomia hyväksymään mahdollisuutta, että venäläismielisyydestä muodostuisi meilläkin äärioikeistolaisuuden valtavirtaa määrittävä piirre. Äärioikeistomme itsekin on pystynyt nielemään tämän liittolaisuuden vain yskien ja kakoen. Tyypillisesti heikäläisten puheenvuorot aiheesta esimerkiksi Homma-foorumilla alkavat vuolaalla Venäjän uhan myöntämisellä; tämän alibiosuuden jälkeen siirrytään kuitenkin vakuuttelemaan EU:n ja ”vihervasemmiston” edustamien arvojen olevan niin paljon uhkaavampia, vaarallisempia ja ”mädättävämpiä”, että käytännön asialinjalta tarkastellen Venäjä on sittenkin pienempi paha.

Lopputulemaksi jää, että ”vihervasemmistolaisuuden” vastustaminen on äärioikeistolle tärkeämpää kuin isänmaan varjeleminen Venäjän uhalta. ”Vihervasemmistolaisuudella” he tarkoittavat käytännössä länsimaista oikeusvaltiota, jonka määritteleminen vihreäksi ja vasemmistolaiseksi on toki yhtä odottamaton kuin ansaitsematonkin kohteliaisuus sekä vihreitä että vasemmistolaisia kohtaan. Minun nuoruudessani oikeusvaltio oli nimenomaan kaiken kivettävän ”Systeemin” ilmentymä, jota juuri kaikkien vihertävien tai punertavien vaihtoehtoihmisten piti vastustaa ajaakseen jonkin hyvin epämääräisesti määritellyn spontaanin rakkauden asiaa.

Siihen aikaan konservatiivisuuteen kuului oikeusvaltion puolustaminen nuorilta radikaaleilta. Nykyään taas ”konservatiiveiksi” itseään kutsuvat moittivat juuri perustuslakia ja yhdenvertaisuusperiaatetta. Heidän mielestään on kyseenalaista, että tummaihoisille myönnetään yhdenvertaiset oikeudet, ja perustuslaki taas on heidän vaatimiensa ”maahanmuuttopolitiikan uudistusten” tiellä.

Länsivastaisuus, venäläisyysmyytti ja suomettuminen

Sekä vasemmistolaisesta että äärioikeistolaisesta venäläismielisyydestä vie suora tie mystisen venäläisyyden ihailuun. Sellaista on viime aikoina ollut havaittavissa taiteilija- ja älykköpiireissä, lähinnä jälkiturkkalaisten teatteri-ihmisten keskuudessa. Turkkalaisuudella tietysti on omat yhtäläisyytensä sekä äärioikeistolaisuuteen että äärivasemmistolaisuuteen: Jouko Turkkaa itseään ympäröi aikoinaan jota kuinkin äärioikeistolaisista diktaattoreista muistuttava johtajakultti, mutta johtaja itse oli julistuksellisesti vasemmistolainen – luullakseni kuitenkin vain siksi, että häntä muovanneella aikakaudella vasemmistolaiseksi julistautuminen oli sovinnainen tapa ilmentää näyttelijältä ja taiteilijalta odotettavaa tulipäistä kiihkeyttä poliittisella tasolla. Toisena aikana tarkalleen sama mentaliteetti olisi varmaankin ilmennyt äärioikeistolaisuutena ja raivonationalismina.

Mystinen russofilia liittyy laajempaan länsivastaiseen asennekokonaisuuteen. Sen merkittävin motivaattori tuntuu olevan vihamielisyys kristillisyyttä, ennen muuta luterilaista kristillisyyttä kohtaan, joka esitetään syynä suomalaisten neuroottisuuteen ja ahdistuneisuuteen. Jo 1980-luvulla yksi latteimmista asioista, mitä tyypillinen kansakunnan kaapin päälle pompahtanut nuorehko teatteripelle saattoi sanoa, olivat sanat Lutherin syytä tämä ahdistus. En edes muista, sanoiko tämän (jonkin aikakauslehden kannessa) Turkka, Jussi Parviainen vai joku muu saman porukan edustaja, mutta jo silloin tämä heitto oli puuduttavan ennalta-arvattava klisee.

Siihen aikaan tällä latteudella ei tietenkään ollut minkäänlaista poliittista, saati sitten ulkopoliittista relevanssia, mutta hämmentävää kyllä sen ympärille tuntuu sittemmin kasvaneen kokonainen myyttijärjestelmä, ellei aaterakennelma. Kalevala-elokuvan tekijä Jari Halonen – vanha Jumalan teatterin mies – on sekä elokuvassa että kirjoittelussaan ilmentänyt tätä ideologiaa näkemällä ruotsalaiset, suomenruotsalaiset ja Ruotsin suomalaisten vihollisina, jotka ovat kiskoneet kansakuntamme juuriltaan (tähän liittyvät tietysti ne ikivanhat nationalistiset valhetarinat Suomen myyttisistä kuninkaista ja muinaisesta itsenäisyydestä). Tässä maailmankuvassa pelastajan osa kuuluu Venäjälle, joka edustaa ruotsalaistumista ja kristinuskoa edeltävää alkusuomalaista šamanismia.

En ole hirveän hämmästynyt siitä, että teatterimenneisyyttä on myös Janus Putkosella, joka aikoinaan jätti näyttämöt siirtyäkseen nettiin luomaan ”vaihtoehtoisia uutisia”. Nyttemmin hän on tunnetusti hakeutunut vielä dramaattisempiin paikkoihin keskelle Itä-Ukrainan räiskettä, missä hänellä ilmeisesti on oikean virkamiehen asema toisessa Venäjän tuella luoduista leikkitasavalloista, vaikkei hän tiettävästi osaa edes venäjää.

Nyt en edes vaivaudu keskittymään siihen, miten naurettavaa on nostaa alkusuomalaisen esikristillisen šamanismin esikuvamaaksi juuri Venäjä, jossa vähemmistökansoja – varsinkin suomalaisugrilaisia, eritoten jonkinlaisen pakanauskonnon nykypäivään asti säilyttäneitä mareja – vainotaan ankarasti ja jossa kaikenlainen sorto motivoidaan ja oikeutetaan juuri kristillisellä (ortodoksisella) uskonnolla. Oleellisempaa on, että suomalaiseen nationalismiin on jo kauan kuulunut epähistoriallinen ja virheellinen käsitys ruotsalaisesta sorrosta, josta Venäjä muka vapautti meidät.

On totta, että Venäjä antoi Suomen suuriruhtinaskunnan pitää erilliset lait ja hallintokoneiston sen jälkeen kun maamme liitettiin tsaarin valtakuntaan. Mutta oliko tämä todellakin sellaista huikaisevaa reiluutta, jolla Suomi ”nostettiin kansakunnaksi kansakuntien joukkoon”? Ajatus tuntuu hieman epäloogiselta, sillä se oma laki, jonka Suomi sai säilyttää voimassa, oli juuri Ruotsin laki, siis se sama sortoruoska, jolla kamala kunkku oli Tukholmasta päin meitä huitonut.

Suomalainen kansallismielinen historiamyytti esittää Venäjän mielellään myös suomen kielen asian ajajana syyttäen avoimesti tai peitellysti Ruotsia kansankielen vainoamisesta ja pakkoruotsinkielistämisestä. Tämäkin on epäoikeudenmukaista Ruotsia kohtaan. Ruotsin kuninkaat kääntyivät suomenkielisten alamaistensa puoleen suomeksi käännetyin käskykirjein, ja Ruotsin vallan viimeisellä vuosisadalla saatiin aikaan myös suomenkielinen versio Ruotsin valtakunnan laista umpisuomalaisten lautamiesten tarpeisiin. Siellä, missä oikeaa kielisortoa harjoitettiin, tällainen ei olisi tullut kysymykseenkään – esimerkiksi englantilaisvallan aikaisessa Irlannissa jo käräjien istuminen vainotulla vähemmistökielellä olisi ollut järjetön ajatus. Toki Ruotsissa siirryttiin Suomen menettämisen myötä hyvinkin kielteiseen politiikkaan omalle puolelle rajaa jääneen tornionjokisen suomalaisvähemmistön kieltä kohtaan, mutta tämä oli seurausta Suomen siirtymisestä Venäjän hallintaan – suomesta oli tullut vihollismaan kieli ja epälojaaliuden merkki, jollainen se varmasti ei olisi ollut, jos Suomi olisi 1800-luvulla pysynyt Ruotsin osana.

Kyseinen vihollismaa taas käytti suomen kieltä Suomen suuriruhtinaskunnan etäyttämiseen vanhasta emämaasta. Minun peruskouluaikaiset historian oppikirjani eivät olleet mitään Pirkkalan monisteita, vaan tunnetun kovan linjan oikeistolaisen Kai R. Lehtosen kynästä peräisin, mutta nekään eivät suorastaan kyseenalaistaneet naiivia näkemystä Venäjän keisarista poikkeuksellisen reiluna isäntänä nimenomaan kielipolitiikan osalta. Nykyään on sentään jo mahdollista myöntää, että tsaarin valtakunnan anteliaisuus kielikysymyksissä oli ennen kaikkea taktikointia. Sitä ei sentään ole vielä taidettu uskaltaa historioitsijapiireissäkään kysyä, missä määrin koko fennomaaninen liike ja suomenkielisyysnationalismi oli tsaarin propagandatehtaiden ja salaisten palvelujen luomus – ja missä määrin suomalaisuusliikkeen onnistuminen oli Suomen ja suomalaisten vapaudelle tappio irrottaessaan meidät Pohjoismaista ja kytkiessään kohtalomme Venäjään.

Siksi ei olekaan ollenkaan vaikeaa ymmärtää, että niin äärioikeistolaisten uusnationalistien kuin myöhäisturkkalaisen teatteriväen keskuudessa rehottaa nykyisin venäläismielisyys. Suomalaisessa kansallismielisessä perinteessä on oma venäläismyönteinen (tai Venäjälle kiitollinen) juonteensa, mikä vain pääsee unohtumaan, kun suomalaisten kamalaa ryssänvihaa ovat niin viestimet kuin ”vastuuntuntoiset” älykötkin rituaalisesti paheksuneet jo vuosikymmenten ajan, tietenkin teennäisestä katumuksesta rintoihin lyöden.

Kaipuu Kekkoseen ja sen yhteys maahanmuuttovastaisuuteen

Toki sekä äärioikeiston että taiteilijoiden Venäjä-ihastuksen takana on muutakin. Nykyinen äärioikeistomme edustaa pääosin uutta sukupolvea ja uutta mobilisaatiota. Sille ”vanhat hyvät ajat” ovat käytännössä Kekkosen aikoja, eivätkä voisi muita ollakaan, sillä Kekkonen valittiin presidentiksi ensimmäisen kerran kuusikymmentä vuotta sitten – Kekkosta edeltävästä ajasta käytännöllisesti katsoen kellään ei ole omia muistikuvia. Äärioikeiston kärjessä vaikuttavat ideologit voivat olla hyvinkin puhdasverisiä vanhan koulukunnan uusnatseja ja fasisteja, joille myös Kekkonen oli punikki ja vihollinen, mutta äärioikeiston sittemmät kärryillehyppääjät ja perässähiihtäjät – harhaanjohdettujen suuret laumat – muistavat Kekkosen ajan sillä tavalla kultareunaisena kuin idyllinen lapsuus aina muistetaan.

Minä kuulun juuri siihen sukupolveen, joka syntyi ja kasvoi ainakin murrosikään Kekkosen ajalla eikä kyseenalaistanut olevia oloja. Lisäksi isoisäni, joka oli Maalaisliiton kansanedustaja sotavuosina, kannatti ankarasta neuvostovastaisuudestaan huolimatta (tai ehkä jopa sen takia!) Kekkosen idänpolitiikkaa varsin lämpimästi, pragmaattisin asiaperustein toki. Suomessa esiintyi tuolloin kekkosmielistä isänmaallisuutta ja nationalismiakin. Sellainen asenne perustui ajatukseen, että suomettunut asemamme ilmensi itsenäisyyttä ja kansallista omapäisyyttä sekä suhteessa Neuvostoliittoon että Yhdysvaltoihin.

Kekkoslaisuuden muistumia ilmenee jopa yksiselitteisesti äärioikeistolaisten populistien puheessa: muuan perussuomalaisten yrittäjäsiiven edustajana profiloitunut poliitikko antoi eräässä kansanedustaja-aikaisessa blogipuheenvuorossaan ymmärtää pitävänsä entistä vahvempaa YK:ta varteenotettavana vaihtoehtona EU:lle. Kuten eräs tuttavani irvaili, tämä ei ollut kovin hyvin linjassa perussuomalaisen nationalismin kanssa, koska vahvassa ja jäsenmaihin päätösvaltaa käyttävässä YK:ssa Suomen asioihin olisi sotkeutumassa paljon enemmän ja paljon tummaihoisempia ulkomaalaisia kuin EU:ssa konsanaan. Mutta juuri vankkumaton luottamus YK:hon ja sen perusajatukseen kansakuntien yhteistyöelimenä oli yksi Kekkosen ajan aatteellisia tukipilareita, ja sieltä se päätyi myös perussuomalaisen yrittäjän kirjoitteluun.

Kekkosen ajan haikailu sopii yhteen nykyisen äärioikeistolaisuuden kanssa siksikin, että Suomen rajat olivat vanhoina YYA-aikoina aika lailla kiinni äärioikeiston vihaamilta humanitäärisiltä maahanmuuttajilta. Tähän oli tunnetusti ensisijaisena syynä loikkarien luovutussopimus Neuvostoliiton kanssa: neuvostopakolainen, joka jäi kiinni Suomessa, palautettiin kotimaansa salaisen palvelun armoille – Kekkosen sanamuodon mukaan turvapaikan antaminen heikäläisille olisi ollut ”armon myöntämistä Suomen selkänahasta”. Tämä oli kuitenkin länsisuhteiden kannalta noloa, jolloin päädyttiin hyvin suomalaiseen ”puolueettomuusratkaisuun”: humanitaarista maahanmuuttoa – tai maahanmuuttoa ylipäätään – ei lähtökohtaisesti otettu vastaan mistään. Chileläiset pakolaiset pääsivät maahan yksittäisen diplomaatin omavaltaisella päätöksellä; vietnamilaisten venepakolaisten vastaanottaminen 1970-luvun lopussa oli hyvän tahdon ele akuutin humanitaarisen kriisin aikana.

Nykynäkökulmasta hupaisaa on, että vietnamilaiset venepakolaiset herättivät epäluuloja lähinnä silloisessa laitavasemmistossa, koska he pakenivat kommunistista hallitusta. Vasemmistolaisissa sanomalehtipuheenvuoroissa vietnamilaisia luonnehdittiin ”oikeisto-opportunisteiksi”, mikä taisi olla käytännössä silloinen vastine nykyiselle ”elintasopakolaiselle”. Sitä vastoin monet oikeistolaiset tai sotilastaustaiset henkilöt auttoivat vietnamilaisia sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan tavalla, joka nykyään toisi asianomaiselle äärivasemmistolaisen hyysärin maineen.

Vietnamilaisilla oli aivan samanlaisia ongelmia Suomeen sopeutumisessa kuin nyttemmin muslimipakolaisilla: nuoret miehet saattoivat ajautua rikollisuuteen, ja tunnetaanpa Turusta 1990-luvulta vietnamilaissällien tekemä 12-vuotiaan tytön ryhmäraiskauskin – silloinen lehdistö tosin jätti mainitsematta raiskaajien kansallisuuden, vaan kutsui heitä ainoastaan maahanmuuttajiksi tai pakolaisiksi. Nykyään äärioikeistomme pitää vietnamilaisia tietenkin täysin kotoutuneena kansanryhmänä eikä miellä heitä seksuaaliseksi uhaksi. Vietnamilaisten naisten ajatellaan olevan sukupuolisesti tarjolla suomalaisille miehille, koska monien äärioikeistolaisten mielikuva itäaasialaisesta naisesta perustuu ilotalomatkailusta saaduille nautinnollisille kokemuksille. Itäaasialaiset miehet taas nähdään pieninä ja hintelinä olentoina, jotka eivät ”vie naisiamme”.

Kun maahanmuuttovastainen äärioikeisto kaipailee vanhojen hyvien aikojen lintukotoon, jolloin Suomeen ei saanut tulla paljon mistään ja vieraiden maiden kansalaisia karkotettiin hyvinkin vähäpätöisten, uhrittomien rikosten takia, se kaipaa siis Neuvostoliiton aikaan, jolloin tiukka maahanmuuttopolitiikka oli pitkälti myönnytys vahvalle itänaapurille. Toisin sanoen sille on luonnollista toivoa, että itänaapuri taas vahvistuisi kovapintaisen johtajansa ankarien otteiden ansiosta.

Ammattisotilaat ja suomettuminen – Wolf Halsti ja Yrjö Keinonen

Nykyään Natolla on ammattisotilaiden riveissä vankka kannattajakuntansa, mutta ei pidä ajatella, että tämä olisi mitenkään itsestään selvää. Itsenäinen puolustus isänmaallisena itseisarvona tuntuu elähdyttäneen esimerkiksi Wolf H. Halstia, yhtä Suomen tunnetuimmista ja tuotteliaimmista sotilastaustaisista kynämiehistä, jonka henkiseksi testamentiksi jälkimaailmalle jäänyt teos Euroopan kriisi 1987 ansaitsee huomiota siksikin, että 80-luvun tyypillisenä pasifistinuorukaisena jouduin jo tunnustamaan minulla olleen enemmän yhteistä Halstin kanssa kuin olin ennen kirjaan perehtymistä arvannutkaan.

Halsti ei tietenkään hyväksynyt siviilipalvelusta Suomessa, ja rauhanliikettä hän kutsui ”defaitistiseksi”, ts. tappiomielialaa lietsovaksi; mutta esimerkiksi silloisen Länsi-Saksan aseistakieltäytymismuodille hän näki asiallisia ja vakavasti otettavia syitä. Halstin näkemys oli, että asevelvollisen tuli kokea taistelevansa isänmaansa puolesta. Koska Suomi oli puolueeton maa, jonka armeija oli yksinomaan puolustuksellinen, suomalaisella asevelvollisella ei ollut asiallisia syitä kieltäytyä aseista. Sitä vastoin Nato-maiden sotilaiden moraalinen tilanne ei ollut ollenkaan näin selvä.

80-luvulla, Ronald Reaganin aikana, USA-vastainen rauhanliike ei vahvistunut ainoastaan neuvostoliittolaisesta propagandayllytyksestä – vaikka sillä olikin vaikutuksensa, huomattava osa rauhanliikkeestä otti avoimesti etäisyyttä Neuvostoliiton totalitarismista. (Muistan itse asiassa Rauhanpuolustajien aika ajoin harrastaneen uhriutuvaa itsesääli-itkua siitä, kuinka pahoja heitä kohtaan oltiin sadankomitealaisessa rauhanliikkeessä, joka ei tosiaankaan siihen aikaan ollut neuvostomielinen.) Olennainen tekijä oli se, että USA:n ei koettu enää puolustavan Länsi-Eurooppaa Neuvostoliiton uhalta, vaan istuvan eurooppalaisten housuilla ydinsodan tuleen.

Halsti näki esimerkiksi länsisaksalaisen pasifismin johtuvan juuri tästä: Saksalla tuntui Reaganin aikaisen USA:n suunnitelmissa olevan ainoastaan radioaktiiviseksi ei-kenenkään-maaksi pommitettavan puskurivaltion rooli. Tällaisia asenteita ilmaistiin silloin avoimesti ja röyhkeästi: esimerkiksi neutronipommin keksijä Samuel Cohen antoi ylimielisyyttä uhkuvia haastatteluja, joissa hän korosti, että seuraava sota joka tapauksessa käytäisiin Euroopassa, koska ”teillä eurooppalaisilla nyt vain on niin huono säkä”. Tämä tietysti antoi propaganda-aseita suoraan Neuvostoliiton käsiin, ja rauhanliikkeenkin voimistumisessa oli kyse pitkälti reaktiosta siihen, että Yhdysvallat näyttäytyi pelkästään omaa etuaan ajavana imperialistina, jolle länsieurooppalaisilla liittolaisillakin oli vain välinearvo. Tällaisessa tilanteessa Halstillakin riitti ymmärtämystä rauhanliikkeen defaitisteja kohtaan.

Halstin kirjassa Euroopan kriisi ratkeaa rauhanomaisesti, lähes utooppisella tavalla: itse asiassa kirjan loppusivujen tunnelma on häiritsevän pasifistitätimäinen, vallankin kun kirjoittaja kumminkin on sotiimme osallistunut ammattisotilas. Kirjoittajan kuvaama jännityksen laukeamisen jälkeisen uuden rauhan maailma oli toki nuoren tulevan sivarin näkökulmasta hiukan huvittava, koska Halstille se oli ennen kaikkea maailma, jossa nuori saksalainen meni mukisematta armeijaan kokien sen velvollisuutenaan konkreettista isänmaata kohtaan – hänhän ei enää palvellut vierasta sotilasliittoa.

Halstia vielä parempi esimerkki kekkoslaisen ulkopoliittisen oikeaoppisuuden valtavirtaistumisesta sotilaspiireissä on toki Yrjö Keinonen. Keinonen oli ilmeisesti hyvinkin pätevä ja osaava ammattisotilas, joka kuitenkin omista syistään joutui napit vastakkain monien kollegojen kanssa. Puolustusvoimain komentajana Keinonen osallistui Suomen modernisointiin samassa hengessä, jossa sitä toteutettiin koko yhteiskunnassa. Tämä tarkoitti, että hän suoritti useita myöhemminkin voimaan jääneitä uudistuksia, joiden luonne itsessään ei ollut mitenkään puoluepoliittinen, mutta profiloitui samanaikaisesti Neuvostoliiton ystävänä.

Keinosen kerrotaan esimerkiksi ottaneen vastaan kommunistipomo Aarne Saarisen ja neuvostosuurlähettiläs Nikolai Kovaljovin ja antaneen siinä yhteydessä niin kritiikitöntä suitsutusta itänaapurin yhteiskuntajärjestelmälle, että Saarinen – jonka näkemys Neuvostoliitosta tunnetusti oli melko realistinen ja kriittinen – huolestui asiasta. Tässä oli ilmeisesti kyse kenraalin kömpelöstä yrityksestä harjoittaa YYA-henkistä diplomatiaa, mutta nykynäkökulmasta Keinonen näyttäytyy toki tuon tapauksen perusteella varsin epäilyttävässä valossa.

Vastavalkean ammattiupseerit

Sekä Keinonen että Halsti ovat kuitenkin omalla tavallaan esimerkkejä siitä, että sotalaitoksemmekin piirissä neuvostosuuntaan kallistuneella puolueettomuuspolitiikalla on ollut merkittävää ja mahdollisesti hyvinkin aitoa kannatusta. Kekkoslaisuus on suomalaisuudessa syvemmällä kuin tahtoisimmekaan, ja siinä ei ole kyse (enää) vain neuvostopropagandan jälkivaikutuksista, vaan myös eräänlaisesta sisäistetystä herruudesta.

Siksi ei pidä ollenkaan yllättyä siitä, että esimerkiksi Vastavalkean kaltaisilla Venäjän asiaa ajavilla propagandasivustoilla esiintyy myös ammattiupseereja. He edustavat suuntausta, joka Kekkosen aikana oli ilmeisesti hyvinkin levinnyt puolustusvoimien upseeristossa. Lisäksi on syytä muistuttaa, että Venäjän uudella taantumuksellisella idealla on houkutuksensa heihinkin.

Suomessa ei aikoihin ole ollut varsinaisia isänmaallisia intellektuelleja, jotka olisivat pyrkineet muotoilemaan, mitä suomalainen isänmaallisuus ja maanpuolustushenki voisivat 2000-luvulla olla. Suomessa ei ole puoluerajojen yli laajaa arvovaltaa nauttivaa ajattelijaa sanomassa suoraan, että esimerkiksi homoseksuaalien oikeudet ovat osa sitä vapaata Suomea, jota pitää puolustaa, tarvittaessa asein. Isänmaallisuuden päivittämisestä nykyaikaan ei ole ollut laajaa keskustelua tältä pohjalta, eikä sitä tulekaan nyt kun (pitkälti Venäjän ohjailema) radikaali äärioikeisto on mustamaalaus- ja nettitörkeyskampanjoillaan karkottanut julkisuudesta kaikki omastaan poikkeavat tulkinnat isänmaallisuuden käsitteestä. Kun Venäjä nyt julistaa, että länsi on homoseksuaalisuuden sallimisessaan ja pasifismissaan heikko ja naismainen, myös tietty osa ammattiupseereista – toivottavasti lähinnä evp-upseereista – on valmis uskomaan tähän ja liittymään Venäjän propagandasivustojen taustavoimiin.

Monelle ”isänmaallisuus” tarkoittaa poikkeavien ryhmien oikeuksien vastustamista. Tämä toki on ymmärrettävääkin, sillä esimerkiksi homojen oikeuksia on ollut ajamassa sama vasemmisto, joka on myös kannattanut aseistakieltäytymistä ja vastustanut armeijaa sinänsä. Mutta isänmaallisuuden määritelmä on lähtenyt karkuteille, jos kaikkein korkeimpana isänmaallisuuden muotona pidetään liittoutumista Venäjän kanssa Suomen itsenäisyyttä, vapautta ja länsimaisuutta vastaan.

Tämä selittääkin, miksi Venäjän propagandatehtaiden palvelukseen on ilmoittautunut kovina oikeistolaisina profiloituneita vanhan polven upseereita. Omassa nuoruudessani yksi tärkeimpiä syitä aseistakieltäytymiseen oli käsitys, että armeija oli sama kuin nämä upseerit, jotka vaikuttivat monellakin tapaa yksilön oikeuksien vihollisilta. Nyt minä kannatan aseellista maanpuolustusta – samasta syystä kuin nuorena sällinä vastustin sitä; ja herrat upseerit taas haluavat antautua Venäjän ylivoimalle, jotta Venäjä veisi meiltä heidän vihaamansa yksilönvapaudet.

Tai kukaties he eivät suinkaan halua antautua Venäjälle. He vastustavat Natoa siksi, että Nato-jäsenyyden suojassa yksilönvapaudet ja liberaali demokratia on mahdollista säilyttää. Sitä vastoin he tietävät, että uskottava itsenäinen puolustus ilman Natoa merkitsee joka tapauksessa liberaalin demokratian tuhoa. Joko liu'utaan Venäjän vaikutuspiiriin – ja Venäjä pitää länsimaisen demokratian olemassaoloa sinänsä uhkana omalle diktatuurijärjestelmälleen, jolloin se ei tietenkään voi suvaita liberaalia demokraattista Suomea omassa huomassaan – tai sitten yritetään oikeasti luoda Suomelle uskottava itsenäinen puolustus, joka merkitsisi tosiasiassa maan militarisointia länsimaisen demokratian kanssa yhteensopimattomalla tavalla.

Kuka saa kirjoittaa Gulagista suomeksi? Vem får skriva om Gulag på finska? (uusinta - repris)

 Aina kun tulee puhe äärioikeiston mielipideterrorista, rasismista ja häiriköinnistä, äärioikeiston kannattajat alkavat parkua siitä, kuinka Stalinin ja kommunistien rikoksista ei puhuta riittävästi. Vaikka tämä on tyypillinen yritys vaihtaa puheenaihetta, se ansaitsee kommenttinsa. Onko totta, että Stalinin julmuuksista ei puhuta riittävästi? Ja jos on, niin miksi?

Alltid när det blir diskussion om högerextrem åsiktsterror, rasism och koordinerade hatkampanjer, börjar anhängare av extremhögern jämra sig om att man inte talar tillräckligt mycket om Stalin och kommunistiska brott mot mänskligheten. Det här är ett typiskt försök att byta samtalsämne, men förtjänar att dryftas. Är det sant att man inte talar tillräckligt om Stalins brott, och om det är det, varför så?

Kuten ääriainekset yleensä, myös äärioikeisto käyttää yhteiskunnanvastaisen taistelunsa lähtökohtina ihan oikeita olemassaolevia epäkohtia, joilla sitten perustellaan älyttömiä ja vahingollisia "parannusehdotuksia". Tämä on hyvä esimerkki sellaisesta epäkohdasta. Olen samaa mieltä, että Stalinin julmuuksista ei kirjoiteta riittävästi. Mutta - kuka estää?

Som extremister alltid gör, utgår även extremhögern i sin kamp mot samhället från verkliga existerande missförhållanden med vilka man sedan motiverar vett- och hutlösa "reformförslag". Det här är ett fint exempel på ett sådant missförhållande. Jag är av samma åsikt: det skrivs inte tillräckligt mycket om Stalins grymheter. Men - vem är det som står i vägen?

Ennen kuin sain julki ensimmäistäkään juttua suomeksi, olin jo kauan avustanut Suomen ainoaa jokaviikkoista kulttuurilehteä, joka on tietenkin ruotsinkielinen. Se on myös leimallisesti vasemmistolainen. 90-luvun alussa Puolassa usein käyneenä ja itäeurooppalaisesta kulttuurista innostuneena kirjoitin kyseiseen julkaisuun paljon näistä aiheista, myös ja varsinkin Stalinin julmuuksista ja hänen vankileirien saaristostaan.

Innan jag gett ut en enda futtig grej på finska, hade jag sedan länge bidragit till Finlands enda varje vecka utkommande kulturtidning, som naturligtvis är svenskspråkig och dessutom utpräglat vänstervriden. I början av nittiotalet var jag en flitig Polenbesökare och entusiasmerade mig över östeuropeisk kultur, vilket innebar att jag skrev en hel del om dessa teman i tidningen, inte minst om Stalins grymheter och Gulag-arkipelagen.

Haluan erityisesti korostaa, että ao. vasemmistolehdessä kukaan ei koskaan kieltänyt eikä yrittänyt estää minua kirjoittamasta näistä aiheista. Toki syynä oli sekin, että tuohon aikaan pidin itseäni kovastikin vasemmistolaisena ja halusin kirjoituksissani nimenomaan pohtia, millä otteella vasemmistolaiset voisivat itsekriittisesti suhtautua Gulagin julmuuksiin. Siitä, että olin kovin myönteinen asenteessani Aleksandr Solženitsyniin tai Puolan Solidaarisuus-ammattiyhdistysliikkeeseen, tuli toki välillä hiukan pyyhkeitä (kuvaavaa kyllä lähinnä suomenkielisiltä lukijoilta): Solženitsyn oli kuulemma taantumuksellinen (totta, mutta se ei sinänsä kumoa hänen keräämänsä historiallisen dokumenttiaineiston arvoa) ja Solidaarisuuden taustalla olivat kuulemma CIA ja katolinen kirkko (totta, mutta se ei sinänsä kumoa sitä, että Solidaarisuus oli myös reaktiota oikeisiin epäkohtiin ja vapauden puutteeseen).

Jag vill särskilt framhäva att jag aldrig förbjöds skriva om dessa teman, och det blev inga försök att nedtysta mig när jag erbjöd mina texter till vänstertidningen ifråga. Ett annat skäl var att jag på den tiden såg mig själv som vänstermänniska, t o m en radikal sådan, och att jag i mina skriverier ville reflektera över hur just vänstermänniskorna kunde och borde gå tillväga i sin självkritiska bedömning av grymheterna i Gulag. Att jag såg Aleksandr Solzjenitsyn eller den polska fackrörelsen Solidaritet i relativt positiv dager ledde ibland till att läsare uttryckte sitt ogillande (vanligen var det läsare med finska som modersmål). Solzjenitsyn tyckte de var reaktionär (sant, men det dokumentära material han samlat är värdefullt hur som helst), och bakom Solidaritet stod katolska kyrkan och CIA (sant, men Solidaritet var samtidigt en autentisk reaktion mot verkliga missförhållanden och ofrihet).

Suomenruotsalaisessa vasemmistolehdessä Stalinin ja Neuvostoliiton kritisointi ja paheksuminen on siis ollut viimeistään 90-luvulla jota kuinkin sallittua ja hyväksyttyä. Tällaiseen tottuneena tietysti kirjoitin Neuvostoliiton julmuuksista paljon sitten kun aikoinani sain suomenkielisen pärstäkekolumnin. Koska olin jo tuossa vaiheessa lukenut paljon mm. neuvostoliittolaisten toisinajattelijoiden muistelmia - sellaisia, joita ei ollut käännetty suomeksi - minulla oli Suomen oloissa uutta sanottavaa aiheesta. Mitenkään kohtuuttomasti itseäni kehumatta voin sanoa niiden seitsemän vuoden ajan pohtineeni Stalinin rikoksia enemmän, julkisemmin ja asiantuntevammin kuin kukaan muu populäärikynäilijä Suomessa Sofi Oksasta lukuun ottamatta.

I en finlandssvensk vänstertidning har det alltså redan på nittiotalet varit tillåtet och vedertaget att kritisera och ogilla Stalin och Sovjetunionen. Van som jag var vid dylik frihet skrev jag naturligtvis massor av texter om sovjetisk brutalitet när jag väl blivit finskspråkig webbkåsör. Vid det skedet var jag redan mycket förtrogen bl a med sovjetiska Gulagmemoarer skrivna av oliktänkare, ofta böcker som aldrig hade översatts till finska, hade jag en hel del nytt och fräscht att säga om temat. Utan att skryta i onödan kan jag påstå att jag under de där sju åren dryftade Stalins brott oftare, offentligare och sakkunnigare än någon annan populärskribent i finska Finland, med undantag av Sofi Oksanen.

Mutta ketä se eniten ärsytti, että kirjoitin Stalinin rikoksista ja kommunistien hallitsemien maiden julmuudesta? Ketäpä muutakaan kuin äärioikeistoa.

Men vem var det som mest ondgjorde sig över att jag skrev om Stalins brott och om grymheterna i de kommuniststyrda länderna? Extremhögern.

Äärioikeistolaiset olivat aivopesseet toisensa ajattelemaan, että kommunismin rikoksista ei saa sanoa poliittisesti korrekteissa viestimissä mitään, ja että jokainen, joka niistä kirjoittaa (suomeksi), on automaattisesti heidän liittolaisensa. Kun minä sitten otin tämän teeman puheeksi kerran toisensa jälkeen blogissani, äärioikeisto raivosi, koska en tietenkään allekirjoittanut koko heidän aatepakettiaan hurrivihoineen ja rasismeineen. Haukuttuani maan rakoon niin Stalinin kuin Putininkin kannattajineen sain tyypillisellä äärioikeistologiikalla kuulla olevani stalinisti ja putinisti (!).

Högerextremisterna hade hjärntvättat varandra till att tänka, att inte en enda människa får säga någonting om kommunismens brott i de politiskt korrekta medierna och att var och en som skriver om dem (på finska) automatiskt är på samma sida med dem. När jag gång på gång upptog det här temat i min blogg, blev extremhögern rosenrasande, eftersom jag naturligtvis inte skrev under deras ideologi, dvs rasismen och svenskhatet. När jag väl skällt ner både Stalin, Putin och bådas anhängare, fick jag av högerextremisterna, logiskt nog, höra att jag var stalinist och putinist (!). 

Mikä heitä ärsytti? No ensinnäkin se, että rohkenin kirjoittaa tuomitsevasti sekä Stalinin tappotyöleireistä että Hitlerin tuhoamisleireistä. Heidän maailmassaan ei ole olemassa sellaista yleisdemokraattista positiota, josta käsin sekä kaasuun kuoleminen Puolalta vallatussa kenraalikuvernementissa että tappotöihin menehtyminen Neuvostoliiton kylmimmissä kolkissa on elämänkohtalona suoraan sanoen helvetin perseestä ja yhteiskunta on mieluiten pyrittävä järjestämään sellaiseksi, että tällaisia elämänkohtaloita ei esiintyisi.

Vad var det de retade sig på? Att jag vågade skriva fördömande både om Stalins dödsarbetsläger och om Hitlers förintelseläger. I deras värld existerar det inte någon allmändemokratisk position, utifrån vilken det varken är särskilt lajbans att gasas ihjäl i ett "generalguvernement" på polsk mark eller att arbeta ihjäl sig i det kallaste Sibirien, så att man kommer till slutsatsen att samhället helst bör ordnas på sådant vis att dylika livsöden inte förekommer.

Ehei. Heidän mielestään ainoa selitys sille, että kukaan kirjoittaisi natsien hirmutöistä, oli pyrkimys hyvitellä ja lievennellä kommunistien hirmutöitä. Eikä kommunistien hirmutöistä saanut kirjoittaa, ellei tarkoituksena ollut natsien hirmutöiden vähätteleminen.

Nähä. Enligt deras åsikt kunde man bara skriva om nazistiska terrordåd om man ville släta över och bagatellisera kommunistiska terrordåd. Och om kommunistiska terrordåd fick man bara skriva om man ville släta över och bagatellisera nazistiska terrordåd.

Toinen heitä ärsyttänyt asia oli sitten se, että kuvasin Gulagia jonkinasteisesta asiantuntijanäkökulmasta. Minä sentään olin jo teininä lukenut Vankileirien saariston ja kaksikymppisenä Lev Kopelevin kaikki muistelmakirjat (en silloin vielä osannut venäjää, luin ne saksaksi). Toisin sanoen minun näkemykseni Neuvostoliiton julmuuksiin on, että ne ovat asia, jota voidaan tutkia ja selittää ja jolla on historiansa.

En annan orsak till deras förargelse var att jag skildrade Gulag-arkipelagen utifrån ett sakkunnigt perspektiv. Jag hade läst Solzjenitsyns bok om Gulag som tonåring, Lev Kopelevs lägermemoarer när jag var i tjugoårsåldern (då behärskade jag inte ännu någon ryska, jag läste böckerna i tysk översättning). Jag ser sålunda på Sovjetunionens grymheter som någonting man kan forska i och redogöra för, som en historisk företeelse.

Äärioikeisto nimittäin tarvitsee Gulagia absoluuttiseksi pahaksi, jolla se voi oikeuttaa omat järjettömyytensä. Meillä on nykyään sellainen tilanne, jossa äärioikeistolla on käytännössä tulkintaetusija Gulagiin, koska Gulagin historiasta ja kehityksestä tiedetään yleisesti hyvin vähän. Natsismistakin ollaan paremmin perillä. Siksi äärioikeisto voi perustella minkä tahansa päähänpistonsa Neuvostoliittoon vetoamalla.

Extremhögern behöver nämligen Gulag som ett absolut ont att rättfärdiga sina galenskaper med. I dag har vi en situation där extremhögern i praktiken har tolkningsföreträde när det gäller Gulag, eftersom man i allmänhet vet mycket litet om Gulags historia och utveckling, t ex i jämförelse med vad man i allmänhet vet om nazismen. Sålunda kan extremhögern motivera vilket infall som helst med det magiska ordet Sovjetunionen.

Eräskin rotuoppeihin hurahtanut setä kehitteli suorastaan laajan teorian sellaisesta ajatuksesta käsin, että Neuvostoliiton kommunistit olisivat vainonneet ensisijaisesti älymystöä, mikä sitten olisi johtanut, ehm, rodun huonontumiseen. (Tämä siis oli erään ihan akateemisesti koulutetun hörhön väite Helsingin yliopiston sittemmin bittitaivaaseen siirretyllä nettikeskustelufoorumilla joskus vuonna laho puumiekka ja rapautunut kivikypäri.)

Jag kommer ihåg en raslärofrälst gubbe som utvecklade en omfattande teori utifrån idén att de sovjetiska kommunisterna till största delen hade förföljt de intellektuella, vilket sedan enligt honom hade gjort den ryska, ehem, rasen lite mindre klyftig av sig. (Det här var alltså en akademiskt utbildad tokstolle som uppträdde på Helsingfors universitets senare nedlagda online-diskussionsforum anno dazumal.) 

Nythän on niin, että Stalinin massiivisimmat vainot kohdistuivat kouluttamattomiin musikoihin (Robert Conquestin klassikko The Great Terror käsittelee juuri sitä vainoa, ja kirjan nimi antaa ymmärtää, että oli myös "pieni terrori", eli se älymystön vaino). Toki myös aatelisia surmattiin joukoittain, mutta jo Leninin ja sotakommunismin aikana talonpoikien vilja takavarikoitiin ja hanttiinpanemisesta rangaistiin ampumalla. Vaikka ao. rotuteoreetikon premissit hyväksyttäisiin ja oletettaisiin yhteiskunnallisen luokka-aseman olevan suorassa suhteessa älykkyyteen (mitä en kyllä tsaarinaikaisesta aatelistosta usko), tiedot Stalinin vainojen todellisesta historiasta kumoaisivat hänen teoriansa.

Nu förhåller det sig så att de mest massiva förföljelserna i Sovjetunionen under Stalin riktade sig mot obildade bönder: Robert Conquests klassiker Den stora terrorn handlar precis om denna förföljelse, och boktiteln låter förstå att det också fanns en "liten terror": det var förföljelserna mot intellektuella som var den lilla terrorn. Visst slaktade man också massor av adliga, men redan under Lenin och krigskommunismen konfiskerades spannmålen och de bönder som inte gillade detta arkebuserades på fläcken. Även om vi skulle acceptera de premisser som rasteoretikern ifråga byggde sin teori på, och även om vi dessutom förutsatte att samhällsklassen verkligen står i direkt korrelation med intelligens (låt vara att jag absolut inte tror att det var genom intelligens man blev adlig i Tsarryssland), så skulle det vi vet om de stalinska förföljelsernas verkliga historia vederlägga teorin.

Tällaisia tolkuttomuuksia vain ei kukaan ala kritisoida edes sellaisissa nettikeskusteluissa, joissa pitäisi riittää asiantuntevia ihmisiä panemaan mutuilija järjestykseen. Olen havainnut, että yllättävän pitkälle koulutetuilla ihmisillä voivat Neuvostoliittoon liittyvät perusasiat olla täysin hukassa, vaikka samat tyypit olisivatkin kohtalaisen hyvin kartalla Saksan natsivaiheista.

Sådana här tokigheter börjar dock ingen kritisera ens på webbforum där det borde finnas tillräckligt med sakkunniga människor för att förklara för den självutnämnde vetenskapsmannen vad som är fel med hans idéer. Men som jag märkt är det överraskande välutbildade människor som saknar de mest elementära kunskaper om Sovjetunionens samhälle och historia, trots att precis samma människor kan ha en relativt välinformerad föreställning om Nazityskland. 

Ja kyllä vain, tämän ilmapiirin luomiseen ja ylläpitämiseen on osallistunut myös vasemmisto. Voisin mainita ihan nimeltä erään Kansan Uutisten pitkäaikaisen avustajan, joka kävi vuosikaudet lähes persutason ilkeilykampanjaa Sofi Oksasta vastaan. Vasemmistossa on kummallinen tapa paheksua kaikenlaista - myös faktapohjaista ja asiallista - puhetta Gulagista ja ottaa se hyökkäyksenä vasemmistoa kohtaan. Tässä suhteessa persujen tapa pahentua natseja koskevista tutkimuksista on ihan osuva parodia siitä, miten aivan liian monet vasemmistolaiset ottavat henkilökohtaisesti kommunismin kauhujen tutkimisen.

Och javisst, även vänstern har bidragit till att skapa och upprätthålla den här atmosfären. Jag kunde nämna vid namn en långvarig medarbetare till vänstertidningen Kansan Uutiset, som i åratal förde en personlig elakhetskampanj mot författaren Sofi Oksanen - en kampanj som nog en hel del liknade sannfinnarnas punktmarkeringskampanjer mot politiska motståndare. Vänstern har en besynnerlig vana att ogilla alla omnämnanden av Gulag - också när det handlar om faktabaserad och saklig kommentar - och tolka dem som angrepp mot vänstern. Nu när sannfinnarna ondgör sig över nazismforskning känns det egentligen som en träffande parodi på hur personligt många vänstermänniskor tar all forskning i kommunismens terrordåd.

Esimerkiksi Anne Applebaumin kirjoituksiin suhtaudutaan vasemmalla niin vihamielisesti, etteivät heikäläiset ilmeisesti ole lukeneet niitä riviäkään. Applebaum on korostanut, että vasemmistolla ja työväenliikkeellä oli Stalinin aikana aitoa ja inhimillisesti ymmärrettävää kannatusta lännessä ja että Stalinin nostaminen toivon symboliksi vasemmistossa ei todellakaan johtunut yksinomaan pahuudesta tai tyhmyydestä. Siitä huolimatta vasemmistolaisilla näkee näitä "lukematta paskaa" -asenteita Applebaumia kohtaan.

Många inom vänstern förhåller sig t ex till Anne Applebaum så fientligt att de tydligen inte läst en enda rad hon skrivit. Applebaum har faktiskt framhävt att vänstern och arbetarrörelsen under Stalintiden hade genuin och mänskligt förståeligt stöd i Väst och att det ingalunda bara berodde på ondska eller dumhet att vänstern upphöjde Stalin till en hoppets symbol. Trots detta anser en hel del vänstermänniskor att det inte lönar sig att läsa Applebaum.

Kaikki mitä olet halunnut tietää suomalaisen äärioikeiston venäläismielisyydestä - Allt du velat veta om den finska extremhögerns Rysslandvänlighet (uusinta vuodelta/repris från år 2015)

 (julkaistu alun perin Paljastettu-blogissa - ursprungligen publicerat i bloggen Paljastettu)

FI) Aivan alkajaisiksi haluan ilmoittaa kaikille teille, jotka haluatte julistaa, että Venäjä ei sekaannu sisäisiin asioihimme eikä varsinkaan äärioikeiston välityksellä, että pidän teitä joko nenästävedettävinä tai Venäjän tietoisina ja ehkä palkattuinakin juoksupoikina. Uskon Paljastetun ylläpidon olevan kanssani yhtä mieltä siitä, että teidän löpinöitänne ei kommenttiosastolle kaivata. (Omassa blogissanihan minulla ei nykyään kommenttiosastoa olekaan.)  Ja jos veditte jo henkeä valmistautuaksenne inisemään sananvapaudesta, siihen vastaan vain että jos kaikkien äärioikeistolaisten, putinistien ja äärioikeistolaisten putinistien sensuurivollotuksen voisi valjastaa energiantuotannon palvelukseen, meillä olisi käytännössä jo ikiliikkuja.

SV) Till att börja med vill jag kungöra för alla er som nu vill påstå att Ryssland inte inblandar sig i våra interna angelägenheter och allra minst via extremhögern, att jag anser er vara antingen lättlurade, eller t o m medvetna, kanhända även betalda agenter åt Ryssland. Jag antar att administratören för sajten är av samma åsikt: era kommentarer är oönskade. (Min egen blogg har ju ingen kommentarlåda alls.) Och om ni nu tänker börja med ert eviga käbbel om uttrycksfriheten, så svarar jag bara att evighetsmaskinen redan skulle vara uppfunnen om allt det gnäll om ”censur” som putinister, högerextremister och högerextrema putinister håller på med kunde utnyttjas till att producera energi.

FI) Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole kiistää typerää ja vahingollista venäläismielisyyttä vasemmiston riveissä. Päin vastoin, esimerkiksi Tuulaliina Variksen hiljattainen artikkeli Kansan Uutisissa, jossa Naton kannattajuus leimattiin taas kerran sodanhimoiseksi äärioikeistolaisuudeksi, oli todella pöljä ja loukkaava. Varis on jäänyt vanhoihin juoksuhautoihin eikä suostu myöntämään, että Venäjä on nyt äärioikeiston tukija ja että Natosta haetaan turvaa Venäjän tukemaa äärioikeistoa vastaan. Hän ei myöskään myönnä, että Natoa kannattavat pragmaattisista syistä nykyään myös monet niistä, jotka politisoituivat ensimmäisen kerran 80-luvun rauhanliikkeessä.

SV) Jag försöker ingalunda förneka att dum och skadlig russofili även förekommer inom vänstern. Tvärtom. Nyligen tryckte t ex Kansan Uutiset en artikel av Tuulaliina Varis, som helt sonika brännmärkte all Natovänlighet som krigstokig högerextremism. Det här tycker jag var idiotiskt och kränkande. Varis sitter fast i sina gamla skyttegravar och vill inte medge att Ryssland nu stöder extremhögern och att det är precis mot denna rysksinnade extremhöger som vi söker trygghet hos Nato. Hon vill inte heller begripa att många av oss som nu av pragmatiska skäl förespråkar Natomedlemskap upplevde vår första politiska väckelse i fredsrörelsen på åttitalet.

FI) En väitä, että Varis olisi Venäjän palkkalistoilla. Vasemmistossa on jo vanhastaan syvälle jämähtänyt ajattelumalli, että Venäjä ei koskaan voi olla hyökkäävä tai uhkaava osapuoli, vaan että se on aina lännen aggression uhri, joka puolustaa itseään. Tämä käsitys on samanlaista älyllistä laiskuutta kuin esimerkiksi rotuennakkoluulo. Tuulaliina Varis on Venäjän puolella älyllistä laiskuuttaan, äärioikeisto siksi, että Venäjä aktiivisesti tukee ja kiihottaa sitä.

SV) Jag vill inte påstå att Varis skulle vara en betald rysk agent. Inom vänstern råder av gammalt det djupt inrotade tankemönstret att Ryssland aldrig kan vara den angreppslystna och hotfulla parten, utan att det alltid är offer för västlig aggression och bara försvarar sig självt. Den här uppfattningen kan som intellektuell lättja helt jämföras med t ex rasfördomar. Tuulaliina Varis är för Ryssland p g a sin intellektuella lättja, extremhögern därför att den får finansiellt och moraliskt stöd från Ryssland.

FI) Variksen kaltaisille vasemmistolaisille vanhoissa asetelmissa pitäytyminen on tietysti tapa selviytyä nykymaailman käsittämättömyydestä. Kun järkisyyt yhä enemmän puoltavat Natoon liittymistä ja kun Venäjä oikeasti alkaa näyttää uhkaavalta ja militaristiselta, homovihan ja rasismin läpitunkemalta maalta, vasemmistolainen tarrautuu sitä kovemmin fantasiaansa muka itsetarkoituksellisen sodanhaluisesta ja russofobisesta äärioikeistosta, joka haluaa Natoon.

SV) För vänsterveteraner som Varis är givetvis dagens värld rätt svår att begripa, och därför ser de sig illa tvungna att inbilla sig att gamla slagord alltjämt gäller. När sakskäl allt mera talar för Natomedlemskap och när hotfull militarism, homofobi och rasism brer ut sig i Ryssland, envisas vänstermänniskan med sin fantasi om en kantänka krigstokig, rysshatande och Natokåt extremhöger.

FI) Asia on nimittäin niin, että sellainen äärioikeisto, jonka fasistisin pyrkimys olisi liittyä Natoon, olisi paljon vähemmän pelottava kuin se joka meillä todellisuudessa on: breivikistinen äärioikeisto, joka haluaa Venäjän asemiehet Suomeen surmaamaan maahanmuuttajat, suomenruotsalaiset ja ”mokuttajat” (= kenet tahansa, josta äärioikeisto syystä tai toisesta ei pidä). Kuten Ukrainan esimerkki on osoittanut, sellaisten asemiesten maahantunkeutuminen on täysin realistinen mahdollisuus Suomessakin.

SV) Det förhåller sig nämligen så att vi skulle kunna prisa oss lyckliga om Natomedlemskapet skulle vara det mest fascistiska vår extremhöger hade fått för sig att föreslå. Det vi i verkligheten har är någonting mycket mera skrämmande: en breivikistisk extremhöger som vill bjuda in ryska paramilitära trupper för att ha ihjäl invandrarna, finlandssvenskarna och ”mångkulturanhängarna”, dvs alla som ogillas av extremhögern. Som fallet med Ukraina bevisat är en sådan beväpnad raid ett helt realistiskt scenario även i Finland.

FI) Venäjän sekaantumisesta toisten maiden asioihin taas voidaan heti ottaa käytännön esimerkki, johon turvallisuuspolitiikkabloggaaja Rysky Riiheläinen hiljattain linkitti: Baltimore Sun -lehdessä kerrotaan venäläisten ja kiinalaisten Twitter-käyttäjien panneen pökköä lehden kotikaupunkia hiljattain ravistelleiden mellakoiden pesään lähettelemällä sikäläisinä poliiseina esiintyen rasistisia viestejä. Sosiaalisen median ja nettiyhteyksien kansainvälinen luonne mahdollistaa siis häikäilemättömien valtioiden agenttien sekaantumisen toisten maiden politiikkaan hyvinkin paikallisella tasolla – olematta edes itse fyysisesti läsnä.

SV) Hur Ryssland lägger sig i andra länders interna angelägenheter åskådliggjorde Rysky Riiheläinen, Finlands ledande säkerhetspolitiske bloggare på ett träffande sätt: han länkade en artikel i tidningen Baltimore Sun, där det rapporterades om hur kinesiska och ryska twitteranvändare nyligen försökte trappa upp de kravaller som skakade tidningens hemstad genom att uppträda som lokala poliskonstaplar och tweeta rasistiska meddelanden. Sociala medier och nätförbindelser är internationella och möjliggör för hänsynslösa staters agenter att inblanda sig i politiken i andra länder även på en mycket lokal nivå – utan att ens vara fysiskt närvarande.

FI) Ei ole mitään syytä kuvitella, ettei tätä tapahtuisi Suomessa. Hommafoorumin edeltäjällä, Kansallismielisellä keskustelufoorumilla, kirjoitteli jo ilmeisen epätäydellistä, mutta täysin ymmärrettävää suomea eräs venäläinen, jonka asenteet olivat siinäkin porukassa poikkeuksellisen fanaattiset ja verenhimoiset; hän kylvi vihaa ennen kaikkea tšetšeenejä, mutta myös muita ”etelän hedelmiä” kohtaan, joita hän ei juuri tšetšeeneistä erottanut. Tämä karkea rasismi sai tietysti ymmärtäväisen vastaanoton foorumilla, mahdollisesti jopa ohjasi muun porukan asenteita häikäilemättömämpään suuntaan.

SV) Vi bör inte invagga oss i falsk säkerhet: det här kan mycket väl inträffa även i Finland. På vad som kallades ”Diskussionsforumet för nationellt sinnade”, dvs föregångaren till rasistforumet Homma, var det en ryss som regelbundet lämnade bidrag till diskussionen. Han utmärkte sig t o m i den omgivningen med exceptionellt fanatiska och blodtörstiga attityder: han spred hat särskilt mot tjetjener, men även mot andra ”sydlänningar”, som i hans ögon inte skilde sig markant från tjetjenerna. Denna grova rasism välkomnades givetvis på forumet, och det är mycket tänkbart att den styrde den allmänna attitydutvecklingen där i allt mera hänsynslös riktning.

FI) Mies julisti aatetovereilleen, että valkoisten häviön rotujen sodassa sinetöi juuri valkoisten myötäsyntyinen hyvyys. Koska valkoiset ovat kaikkia muita parempia, hän selitti, valkoinen pyrkii noudattamaan armeliaisuus- ja reiluussääntöjä, kuten esimerkiksi sitä, että vastapuolen pikkutyttöjä ei surmata. Vastapuoli ei kuitenkaan ole niin reilu, hän julisti. Siksi valkoisten on erityisesti karaistava itsensä ja opeteltava olemaan noudattamatta näitä reiluussääntöjä – opeteltava surmaamaan vastapuolen pikkutyttöjä – pelastaakseen oman rotunsa.

SV) Mannen förkunnade för sina åsiktskamrater att de vitas nederlag i raskriget förseglades av deras medfödda godhet. Moraliskt överlägsna alla andra raser som de vita är – förklarade mannen – försöker de visa barmhärtighet och iaktta rättvisa regler: t ex mördar de vita inte småflickor som representerar en fientlig ras. Men rasfienden är inte lika barmhärtig, sade han. Därför, tyckte mannen, bör de vita stålsätta sig och avvänja sig dessa rättvisa regler och denna barmhärtighet – i stället ska de lära sig mörda rasmässigt fientliga småflickor för att rädda den egna rasen.

FI) Tietysti tässä saattoi olla kyse vain siitä, että Venäjältä Suomeen muuttanut vakaumuksellinen äärioikeistolainen löysi Suomesta samanmielisiä lurjuksia ystävikseen, en minä väitä että taustalla olisi ollut mikään Venäjän salaisen palvelun hienosyinen suunnitelma. Kuitenkin tuo tapaus osoittaa, että äärioikeistoon on netin kautta vaivatonta soluttautua venäläisenä, jos vain osaa suomea edes kommunikaatioksi asti. Ja kun osaa olla tarpeeksi brutaali, sadistinen ja raaka (Venäjän armottomissa oloissa on helppo kasvaa hyvin brutaaliin maailmankuvaan), voi viedä ihailevia maahanmuuttokriitikoita kuin litran mittaa.

SV) Det här kunde givetvis bara handla om att en övertygad högerextremist som flyttat från Ryssland till Finland här mötte lika goda kålsupare som han kunde bli kompis med – jag vill ingalunda antyda att det låg någon raffinerad plan av någon rysk sektion för särskild inhämtning bakom det hela. Fallet visar åtminstone att det är lekande lätt att infiltrera den finska extremhögern via nätet även om man själv är ryss, förutsatt att man kan göra sig förstådd på finska. Och är man tillräckligt brutal, sadistisk och råbarkad (i Rysslands obarmhärtiga förhållanden växer det upp människor med mycket brutal världsbild), kan man föra sina invandrarkritiska beundrare vart man vill – till exempel bakom ljuset – och när man vill.

FI) Mistäkö tiedän, että kyseessä oli venäläinen? No, tämä ymmärrettävää mutta kieliopillisesti hieman virheellistä suomea kirjoittanut henkilö käytti Kansallismielisellä keskustelufoorumilla nimimerkkinä nimikirjaimiaan. Jussi Halla-ahon vaalitukijalistalta löytyi samoihin aikoihin venäläisen miehen nimi, joka täsmäsi foorumilla nähtyihin nimikirjaimiin.

SV) Hur vet jag att det var en ryss? Lekande lätt. Den här gentlemannen skrev felaktig men helt förståelig finska, och på diskussionsforumet uppträdde han under sina initialer. Listan över de anhängare som då stödde Jussi Halla-aho i val innehöll ett ryskt mansnamn med samma initialer.

FI) Tuo kyseinen tapaus on muuten saanut minut vakuuttuneeksi siitä, että sitten kun venäläiset soluttautujat alkavat hiljakseen hiipiä Suomeen ottamaan maata haltuunsa kuin Donbassia konsanaan, he pystyvät hankkimaan suomalaisten miesten joukosta runsaasti innokkaita seuraajia, ihailijoita ja kannattajia pelkästään raakuudellaan. Silloin Kansallismielisellä keskustelufoorumilla venäläinen mies sai kannattajia ja myötäilijöitä juuri olemalla koko foorumin raain ja säälimättömin, koska brutaalius ja armottomuus olivat foorumin väen ihmisihanne. Samalla tavalla Venäjän nykyisissä siirtomaasodissa murhaamalla ja raiskaamalla ansioitunut raakimus saa Suomesta nopeasti sielut ja sydämet puolelleen – koska hän on maahanmuuttokriitikoiden ihmisihanteen mukainen.

SV) Fallet med ryssen har förresten övertygat mig om att ryssarna med sin blotta brutalitet kommer att få massor av anhängare, beundrare och kollaboratörer bland finska karlar när de väl börjar infiltrera och inta Finland. På diskussionsforumet åtnjöt ryssen stöd och väckte entusiasm precis därför att han var den mest råbarkade och obarmhärtige på forumet, ty det var brutaliteten och hänsynslösheten som var människoidealet där. På ett liknande sätt kommer en grobian som utmärkt sig som våldtäktsman och mördare i Rysslands kolonialkrig snart att vinna för sig männens själar och hjärtan – eftersom han helt uppfyller invandrarkritikernas människoideal.

FI) Liioittelua, sanotte? Ei suinkaan. Esimerkiksi Facebookissa maahanmuuttokriitikot itse ylibelsebuubi kärjessään esittelevät toisilleen esimerkiksi valokuvia merihädässä olevista pakolaisista tai näiden mädäntyneistä ruumiista ja kommentoivat näitä sitten kilpaa, toinen toistaan karkeammin ja pilkallisemmin. Tällaisen psyykkaamisen tavoitteena on muiden ihmisten, eritoten tietysti tummaihoisten tai näkyvästi ulkomaalaisten, kuolemaan pilkallisesti ja nauraen suhtautuva, arvaamattoman väkivaltainen mies. Tällainen mies on erinomaisen hyvää pataa toisten samanlaisten raakalaisten kanssa, jos vihollinen on yhteinen. Myös Venäjältä saapuneiden.

SV) Kom inte och påstå att det här är överdrift. På Fejan brukar invandrarkritikerna med självaste hornpelle i spetsen frossa t ex i foton på flyktingar i sjönöd eller på deras ruttnande lik. De tävlas om att kommentera dessa bilder så brutalt och hånfullt de kan. En sådan psykisk träning syftar på att skapa en ny människa – en man som uppför sig på ett otillräkneligt våldsamt sätt och som ser på andra människors död – särskilt om det är mörkhyade eller på något annat sätt lätt igenkännliga utlänningar – hångrinande och hånskrattande. En sådan här typ kommer rätt bra överens med liknande barbarer, även från Ryssland, förutsatt att de har en gemensam fiende.

FI) Tiedämme, että maahanmuuttokriitikoiden elämästä suuri osa kuluu poliittisten vastustajien ja sellaisiksi miellettyjen osoitteita ja henkilötietoja kalastamalla. Muutama vuosi sitten Hommalla esimerkiksi oltiin kovasti tohkeissaan siitä, että pari kilttiä kympin tyttöä jostain lukiosta oli julkaissut naiivihkon rasisminvastaisen yleisönosastokirjoituksen jossain paikallislehdessä. Tyttöjen osoitteilla käytiin kovaa spekulaatiota, samoin sillä, minkä värisiä poikaystäviä heillä mahtoi olla. Joillakuilla keskustelijoista tuntui olevan hyvinkin intiimiä tiedustelutietoa, ainakin omasta mielestään.

SV) Vi vet att invandrarkritikerna slösar en stor del av sitt liv på att nätfiska efter sina (förmenta) politiska motståndares adresser och övriga privata data. För ett par år sedan upprörde det t e x sinnena på Hommaforumet att ett par unga flickor, snälla skolljus av allt att döma, hade skrivit en naivt antirasistisk insändare i någon lokaltidning. Det spekulerades febrigt över flickornas hemadresser, och givetvis var det en viktig fråga, huruvida flickorna hade svarthyade pojkvänner. En del diskussionsdeltagara ansåg sig ha mycket intim information om flickornas privatliv.

FI) Olipa ”tiedustelutieto” paikkansapitävää tai ei, äärioikeisto jakelee sitä kyllä mielellään foorumeillaan norkoileville venäläisille tiedonhankkijoille. Kun venäläinen soluttautuja on aikansa huonolla suomella myötäillyt ja yllyttänyt edellä kuvaamallani tavalla pikkutyttöjen murhaamiseen ja muihin maahanmuuttokriitikoiden keskuudessa hyveellisinä arvostettuihin tekoihin, hän voi kautta rantain tiedustella uusilta ystäviltään, mikä se mokuttaja X tai neekeri Y tai hurri Å mahtaa olla miehiään. Kaikki udellut asiat ja juorut levitetään auliisti hänen tietoonsa.

SV) Den ”information” som extremhögern tror sig ha om sina fiender och hatobjekt må vara dagsens sanning eller lögn och förbannad dikt, men den ryske agent som gör sig hemmastadd på dess webbforum kommer inte att gå miste om något. När en rysk infiltratör tillräckligt länge på sin knaggliga finska strukit medhårs invandrarkritikerna och på det ovan beskrivna sättet hetsat till mord på småflickor och liknande invandrarkritiska dygder, kan han i försiktiga ordalag fråga sina nya vänner, vad den där mångkulturvännen X eller negern Y eller finlandssvensken Å är för en typ. Den invandrarkritiska underrättelsetjänsten delger honom glatt och generöst allt den har inhämtat, det må vara rent skvaller eller solid information.

FI) En minä sitä sano että itärajan takaa heti tulisi murhaajia ampumaan rasismin vastustajia dum dum -luodeilla vatsaan. Kenenkään yksityisyyden kannalta ei kuitenkaan ole mukavaa, jos maa on väärällään rasisteja, jotka kuvittelevat rasismiaan jaloksi isänmaallisuudeksi – ja jotka jakelevat toisia suomalaisia koskevaa tietoa ja juoruja auliisti Venäjän nuuskijoille. Ne suomalaiset aktivistit – esimerkiksi homoseksuaalit – joiden nyt katsotaan ”sekaantuvan” itänaapurin ”sisäisiin asioihin”, ovat jo venäläisten tähtäimessä. Minäkin pitäisin tätä aika paksuna väitteenä, ellei minunkin tuttavapiiriini kuuluisi suomalaista lesboaktivistia, jonka tuntemattomat venäläiset miehet pahoinpitelivät – täällä Suomessa.

SV) Jag menar inte att ryska agenter redan skulle vara på väg att skjuta finländska antirasister dumdumkulor i magen. Men ingen som insisterar på att ha någon sorts privatliv kan gilla att landet vimlar av rasister som tror sig vara ädla fosterlandsvänner men ändå gärna förser ryska snokar och spejare med information och skvaller om andra finländare. De finländska aktivister – homosexuella till exempel – som nu anses ”lägga sig” i vårt östra grannlands ”interna angelägenheter” trakasseras redan av ryska agenter. Otroligt, javisst, men jag känner personligen en finsk lesbisk aktivist som här i Finland misshandlades av okända ryska män.

FI) Nythän te tietenkin koetatte vakuuttaa itsellenne, että tämä uhka koskee vain poliittisia aktivisteja, eikä ”tavallisia” ihmisiä ollenkaan. Väärin. Se hommalaisilta kerätty tiedustelutieto on nimittäin samalla tavalla osittain virheellistä ja osittain vanhentunutta kuin juorut yleensäkin. Esimerkiksi minä en ole vuosiin asunut Turun Ylioppilaskylässä, vaikka siellä luvattoman pitkään vanheninkin, mutta hommalaiset levittelevät edelleenkin senaikaisia osoitetietojani. Toisin sanoen kaikki, jotka asuvat vanhoissa osoitteissani, voivat joutua kärsimään siitä vihasta, jota maahanmuuttokriitikoiden keskuudessa on lietsottu minua kohtaan – puhumattakaan mahdollisten venäjäksi korostavien rusikoijamiesten hyökkäilyistä, jos ja kun sellaiset yleistyvät.

SV) Nu vill ni naturligtvis intala er att det här hotet bara gäller politiska aktivister, inte ”vanliga” människor alls. Då misstar ni er. Den ”information” hommaiterna har att erbjuda brukar nämligen vara opålitlig och föråldrad, precis som skvaller och rykten i allmänhet. Jag har till exempel inte bott i Åbo studentby på många år, hur olovligt länge jag än gjorde det, men hommaiterna fortsätter att dela ut mina gamla adresser. Det betyder att de som nu bor där kan bli lidande av det hat mot mig som invandrarkritikerna hetsat varandra till – för att nu inte nämna möjligheten att bli överfallen av huliganer som talar med rysk brytning, om och när sådana incidenter blir vanligare.

FI) Jussi Jalonen, joka on työn sankaruutta osoittaen lukenut sekä Halla-ahon kootut bloggaukset että suuren osan Homman kirjoituksista, määritteli Hommalta neljä perusasennetta Venäjää kohtaan. Nämä olivat 1) perinteinen ryssänviha, joka saa usein rasistisiakin sävyjä, 2) Venäjän ihannointi valkoisen rodun viimeisenä linnakkeena, jossa miehekkäät hakaristihuligaanit rohkeasti hakkaavat kuoliaaksi alaikäisiä muslimityttöjä (tästähän kaikki hommalaiset pohjimmiltaan haaveilevat), 3) jakomielinen hoippuminen kahden edellisen asenteen välillä ja 4) ”reipas folioturbanismi” - tällä hauskalla ilmauksella Jalonen lienee tarkoittanut niin epäjohdonmukaisia ja sekaisia asenteita, ettei niistä ole erotettavissa mitään selkeää linjaa suhteessa Venäjään tai mihinkään muuhunkaan.

SV) Krigshistorikern Jussi Jalonen, som med beundransvärd dedikation plöjt igenom både den högerextreme opinionsledaren Jussi Halla-ahos samlade bloggdrapor och en stor del av diskussionsinläggen på Hommaforumet, har urskiljt fyra distinkta attituder mot Ryssland på forumet. Dessa var 1) traditionellt rysshat, ofta av rasistisk natur, 2) beundran och idealisering av Ryssland som den vita rasens sista hopp, ett land där hakkorshuliganer modigt och manligt slår ihjäl små muslimska flickor (något alla hommaiter egentligen drömmer om), 3) schizofrent vacklande mellan den första och den andra positionen och 4) ”rejäl foliehattism” - med detta lustiga uttryck torde Jalonen ha avsett en så virrig och motsägelsefull föreställningsvärld att någon klar och tydlig inställning vare sig till Ryssland eller någonting annat inte kan skönjas.

FI) Oma käsityksenihän on, että Homman keskeinen tehtävä on taivuttaa suomalainen äärioikeisto venäläismieliselle kannalle. Toisin sanoen Jalosen määrittelemä kakkosasenne on Homman mielipiteenmuokkauksen lopputavoite, siinä missä ykkösasenne on alkutilanne. Tosin kolmosasenteen eli jakomielisen hoippumisen piiriin voidaan lukea myös se esimerkiksi James Hirvisaaren edustama asenne, että Venäjä toki on epäreilu ja pelottava maa, mutta että afrikkalaiset ja/tai/eli muslimit ovat kyllin pahoja ja hirveitä edellyttääkseen suunnilleen itse perhanuuden kanssa liittoutumista. (Tällehän löytyy myös ennakkotapaus historiastamme: meidän oli pakko liittoutua Hitlerin kanssa, koska Stalin oli niin paha ja hirveä.) Tämä kompromissikanta on sellainen, että myös perinteisellä venäläisvihalla äärioikeistolaisen uransa aloittaneet voidaan sen avulla paimentaa Venäjän kannattajien riveihin.

SV) Min egen uppfattning är som bekant att Hommaforumet i princip grundats för att vinna den finska extremhögern för Ryssland. Attityd nummer två som den definierats av Jalonen är sålunda slutmålet för åsiktsindoktrineringen på Homma, om attityd nummer ett är utgångssituationen. Visserligen kan vi klassificera som ”schizofrent vacklande” även den attityd som bl a representeras av James Hirvisaari: Ryssland är visserligen ett orättvist och skrämmande land, men samtidigt är svartskallarna och/eller/dvs muslimerna så hemska och onda att vi inte har någon chans om vi inte allierar oss med självaste djävulen. (Det finns ju ett prejudikat i vår historia: vi var tvungna att alliera oss med Hitler, eftersom Stalin var så hemsk och ond.) Den här kompromisspositionen är såtillvida lockande, att även de som inlett sin högerextremistkarriär som traditionella rysshatare kan bli såta rysslandsvänner genom att omfatta den.

FI) Kaikki ne, jotka ovat seuranneet vain Hirvisaaren julkista mesoamista, öykkäröintiä ja natsitervehdyspelleilyä, hämmästyvät nähdessään, miten kiihkottomalla, pragmaattisella ja diplomaattisella otteella tämä mies on omiensa joukossa, Hommalla, edistänyt Venäjän asiaa. Ero on niin silmiinpistävä, että täytyy kysyä, oliko Hirvisaaren koko äärioikeistolainen reuhaaminen valtajulkisuudessa vain Soinin (tai maahanmuuttokriittistä liikehdintää viime kädessä ohjailevien venäläistahojen) kanssa sovittua peliä puolueesta erottamisineen kaikkineen, jotta saataisiin syntymään uskottava kontrasti Soinin tai persujen muka edustaman ”maahanmuuttokritiikin maltillisen valtavirran” ja Hirvisaaren kaltaisten ”kiihkoilijoiden” välille.

SV) I offentligheten har Hirvisaari uppträtt som en sådan grobian och skränfock, för att nu inte nämna de nazisthälsande extremister han bjöd som gäster till riksdagen, att de som bara känner den sidan av honom blir alldeles häpna över den diplomatiska och pragmatiska sofistikering han ådagalagt när han bland sina egna, på Hommaforumet, främjat Rysslands sak. Skillnaden är så iögonenfallande att man ser sig tvungen att fråga om det högerextremistiska oväsen Hirvisaari fört i medierna, inklusive partiuteslutningen, bara var en med Soini (eller med de ryska agenter som i sista hand styr den invandrarkritiska rörelsen) överenskommen taktik med målet att skapa en trovärdig kontrast mellan den ”moderat invandringskritiska huvudfåra” som kantänka representeras av Soini eller sannfinnarna, och ”fanatikerna” som Hirvisaari.

FI) Olen jo aiemmissa kirjoituksissani moneen kertaan siteerannut Hirvisaaren Homma-foorumilla pitämiä puheenvuoroja Venäjän kanssa tehtävän yhteistyön puolesta, joten tässä voimme tyytyä lyhyeen tiivistelmään: Hirvisaari korosti aluksi suhtautuvansa Venäjään monella tavoin kriittisesti, MUTTA arvostavansa itänaapuria siitä, että siellä oli ”oikeaa näkemystä” islamin uhasta ja toivovansa, että Venäjällä osattaisiin luopua imperialismista, joka hänen mielestään ei ole aitoa ”kansallismielisyyttä”. Hän siis kykenee näkemään venäläisen ”kansallismielisyyden” monia elementtejä käsittävänä, nyansoitavissa ja reformoitavissa olevana aatteena. Islamin hän esittää monoliittisena robottiohjelmointina, mutta venäläistä kansallismielistä hän voi arvostaa, jos tämä luopuu imperialismistaan.

SV) Jag har redan i mina tidigare bloggtexter upprepat citerat Hirvisaaris Hommainlägg för invandrarkritiskt samarbete med Ryssland. Sålunda nöjer jag mig här med ett kort sammandrag: i början framhävde han sin på många sätt kritiska inställning till Ryssland, MEN samtidigt sade han sig uppskatta den östra grannen därför att Ryssland hade en ”riktig insikt” i islamhotet och önskade att Ryssland kunde ge avkall på imperialismen, som enligt honom inte var ”riktig nationalism”. Han förstår alltså den ryska nationalismen som en nyanserad ideologi som det ingår många olika element i och som eventuellt kan reformeras. Islam är för honom en monolitisk robotprogrammering, men en rysk nationalist kan han uppskatta, om denne bara avstår från imperialism.

FI) Ongelma nyt vain on se, että se venäläinen ”kansallismielisyys”, joka nyt on voimissaan – se pääideologi Aleksandr Duginin muotoilema ja markkinoima – sisältää imperialismin oleellisena osana. Lisäksi Venäjän imperialismi on sikäli ongelmallista sorttia, että sen vanhat valloitukset ovat siihen suorassa maantieteellisessä yhteydessä. Neuvostoliiton osavaltioiden itsenäistyttyäkin Venäjä on täynnä vähemmistökansoja, joiden maat se on menneinä vuosisatoina ominut, ja entiset neuvostotasavallat ovat tietysti yhä rajanaapureita.

SV) Problemet här är att den i dag starkaste formen av rysk nationalism – den som har uttänkts och nu marknadsförs av huvudideologen Aleksandr Dugin – inbegriper imperialismen som en central beståndsdel. Dessutom är rysk imperialism såtillvida problematisk ur vår synvinkel, att Rysslands gamla erövringar står i direkt geografiskt sammanhang med det gamla moderlandet. De sovjetiska delstaterna må ha förklarat sig självständiga, men även i det egentliga Ryssland bor det massor av minoritetsfolk vars respektive hemländer ryssarna under gångna årtionden bemäktigat sig, och de före detta sovjetrepublikerna är givetvis fortfarande grannländer till Ryssland.

FI) Imperialistiset vallat ovat nyttemmin yleensä luopuneet merentakaisista siirtomaista harvalukuisia pikkusaaria ja sotilastukikohtia lukuun ottamatta. Esimerkiksi Iso-Britannia on irrottanut otteensa jopa Kanadasta ja Australiasta, vaikka molemmat ovat kielellisesti ja kulttuurisesti tosiaan siirtokuntia sanan vahvimmassa merkityksessä: suurin osa maiden väestöstä puhuu englantia äidinkielenään ja on omaksunut myös englantilaisen tai angloamerikkalaisen kulttuurin. Yhdistyneen kuningaskunnan osista Irlanti taisteli tiensä itsenäisyyteen vuosisata sitten, mutta kuvaavaa kyllä Brittiläinen imperiumi säilytti siitä juuri niin ison palan itsellään kuin pystyi – Pohjois-Irlannin. Samalla saarella Englannin kanssa sijaitsevat valloitukset Skotlanti ja Wales eivät ole irrottautuneet.

SV) Imperialistiska världsmakter har på våra dagar för det mesta avstått från sina transmarina kolonier med undantag av några få små öar eller militärbaser. Storbritannien har lossat sitt grepp även om Kanada och Australien, trots att dessa länder språkligt och kulturellt sett är kolonier i ordets starkaste bemärkelse: största delen av befolkningen talar engelska som modersmål och hör hemma i den engelska eller angloamerikanska kulturkretsen. Vad gäller delarna av Förenade konungariket, lyckades Irland frigöra sig från det för etthundra år sedan, men typiskt nog behöll brittiska imperiet precis så mycket av ön som det kunde – Nordirland alltså. Skottland och Wales, som är belägna på samma ö som England, har däremot inte lösgjort sig.

FI) Mielenkiintoista muuten on, että Skotlannin eroamispyrkimykset ovat selvästi voimakkaampia kuin Walesin. Walesissa oma kieli on paljon elinvoimaisempi kuin Skotlannissa, jossa sitä paitsi ei ole selvää, pitäisikö gaelin vai paikallisen englannin sukuisen murteen (jolla on merkittäviäkin kirjallisia perinteitä) olla kansalliskieli, vai tyydytäänkö kenties tavallisen standardienglannin skottilaiseen muotoon. Mutta koska Skotlannilla on huomattavasti vankemmat perinteet erillisenä maana ja kuningaskuntana, se haluaa nyt irti Englannista paljon kiihkeämmin. Tämä on tietysti täysin ristiriidassa omien ”kansallismielistemme” maailmankuvan kanssa, koska heidän mielestään valtioiden kuuluisi olla kansallisvaltioita, siis kielelliseen etnisyyteen perustuvia, ja vaikkapa suomenruotsalaiset ovat etnisesti vieras elementti, joka on sulautettava enemmistöön.

SV) Intressant nog är separatismen i dag mycket starkare i Skottland än i Wales. Wales har eget nationalspråk som är mycket livskraftigare än motsvarande språk i Skottland, där det dessutom inte är helt klart om det är den skotska gaeliskan eller den med engelskan besläktade låglandsskotskan (som faktiskt har egna litterära traditioner) som borde vara nationalspråket, eller om man bara skulle nöja sig med den skotska formen av vanlig standardengelska. Men Skottland har betydligt starkare anor som egen stat och kungarike, och därför är självständighetsviljan större där. Det här står givetvis i konflikt med våra egna ”nationalisters” världsbild, eftersom de tycker att alla stater borde vara nationalstater, dvs baserade på språkligt definierad etnicitet, och t ex finlandssvenskarna är ett etniskt främmande element som bör assimileras till majoritetsbefolkningen.

FI) Todellisuudeksi kutsutulla, maahanmuuttokriitikoille vieraalla planeetalla valtioilla on muita olemassaoloperusteita kuin etninen nationalismi. Itse asiassa juuri Skotlannin tapaus osoittaa, että valtiot ovat taipuvaisia säilyttämään tietoisuuden erillisyydestään siitä latteasta syystä, että ne ovat valtioita. Edistyneistöllä on ollut tapana väittää, että Afrikan siirtomaa-ajoilta periytyvät rajat eivät ota huomioon etnisten ryhmien rajoja ja että tämä olisi yksi tärkeimpiä syitä maanosan ongelmiin. Väite ei ole täysin perusteeton, mutta kannattaa panna merkille, että maanosan pahin murheenkryyni, Somalia, on kulttuurisesti ja kielellisesti varsin yhtenäinen, mutta hajonnut kahtia vanhan siirtomaarajan mukaan – ehkä ne rajat ovatkin väitettyä merkityksellisempiä? Vastaavasti Skotlannin tietoisuus omasta erityisyydestä on pysynyt voimassa lähinnä siksi, että maalla on ollut selväpiirteinen raja, omat lait ja omat setelit.

SV) På den planet som kallas verkligheten och som invandrarkritikerna aldrig ens besökt är den etniska nationalismen inte alls det enda existensberättigandet som en stat kan ha. Fallet med Skottland visar faktiskt att stater tenderar att bibehålla medvetandet om sin separata existens av det enkla skälet att de är stater. Vänsterintelligentian har brukat påstå att gränserna mellan de afrikanska staterna är en av de största orsakerna till problemen på kontinenten, eftersom de är ett arv från kolonialismen som inte beaktar de etniska gränserna. Påståendet är inte helt obegrundat, men man bör komma ihåg att t ex Afrikas olycksbarn Somalia är kulturellt och språkligt rätt enhetligt, men har sönderfallit i två stater helt efter den gamla kolonialgränsen – kanske sådana gränser ändå har mera relevans än det påstås? På ett liknande sätt anser sig skottarna fortfarande utgöra en egen nation, eftersom de vet var gränsen mot England förlöper, har egna lagar och betalar med egna sedlar.

FI) Nationalismin ja isänmaallisuuden yhteydestä kieleen ja kulttuuriin voi tässä mainita tietysti myös yhden sellaisen kuuluisan esimerkin, jonka kaikki kaksikielisyystutkijat ja sosiolingvistit kyllä tuntevat: Paraguayn. Tätä eteläamerikkalaista maata ovat hallinneet kovapintaiset diktaattorit, jotka ovat parhaansa mukaan pyrkineet pitämään sen eristettynä ulkomaailmasta, ja silloin kun ulkomaihin on saatu yhteys, se on tapahtunut lähinnä taistelukentällä: eräänkin kerran maan mahtimies sai päähänsä julistaa sodan Brasilialle, Argentiinalle ja Uruguaylle yhtaikaa. On ihme, että maa on sen jälkeen vielä olemassa – yhtä hyvin suomalaiset voisivat hyökätä Venäjälle, Ruotsiin ja Norjaan samanaikaisesti – mutta tietenkin paraguaylaiset ylpeilevät tällä pahanpäiväiseen tappioon päättyneellä urotyöllään edelleenkin.

SV) Vad gäller språkets betydelse för nationalism och fosterländskhet kan vi givetvis också nämna ett berömt exempel alla tvåspråkighetsforskare och sociolingvister är förtrogna med: Paraguay. Om ni inte vet vad Paraguay är för något så är det ett sydamerikanskt land som för det mesta letts av hårdföra diktatorer med föga intresse för att upprätthålla någon sorts kontakter med resten av världen, med undantag av krig: en gång fick ledaren för landet för sig att samtidigt förklara krig mot Brasilien, Argentina och Uruguay. Det är ett mirakel att landet överlevde detta krig – det är som om Finland samtidigt hade invaderat Ryssland, Sverige och Norge. Men paraguayanerna är givetvis fortfarande stolta över den här bravaden som slutade med ett förkrossande nederlag.

FI) Sodat ovat muuten luoneet Paraguayhin myös elävän lauluperinteen, johon kannattaa tutustua (naputelkaa vaikka Youtubeen guaranín kielen laulua tarkoittava sana ”purahei”, sillä hakusanalla ne kappaleet löytyvät). Siinä on jotain hauskan absurdia kun iloisin peruslattarirytmein julistetaan kuolemaa Bolivian ”pelkurimaisille murhaajille”. Boliviaa vastaan piti tapella kai siksi, että se ei ollut mukana siinä kolmen naapurin sodassa. Tai no, oikeastihan kyse oli siitä, että Bolivian-vastaisella rajalla oleva lähes asumaton alue oli rikkaan öljykentän maineessa. Paraguay säilytti alueen enimmäkseen itsellään, mutta merkittäviä määriä öljyä sieltä on löydetty vasta 2010-luvun puolella.

SV) De krig som paraguayanerna utkämpat har förresten även gett upphov till en livlig vistradition, som det lönar sig att ta del av (skriv in nyckelordet ”purahei” i sökningsrutan på Youtube – det är ordet för ”sång, visa” på indianspråket guaraní). Det låter roligt absurt när man i glada latinamerikanska rytmer dödshotar de ”fega mördarna” från Bolivien. Bolivien bekämpades antagligen därför att det inte var med när Paraguay förde krig mot de tre andra grannarna. Nähä, egentligen gällde kriget ett obebott gränsområde med påstådda oljeförekomster. Paraguay behöll det mesta av området, men oljefyndigheter av betydelse upptäcktes först på 2010-talet.

FI) Paraguay on kaksikielinen maa, jossa kaikki osaavat espanjaa ja guaraní-intiaanikieltä. Niitä puhutaan sekaisin niin kuin luonnolliselta tuntuu, kaupungeissa toki enemmän espanjaa ja maalla enemmän guaraníta. Juuri tämä kaksi- ja sekakielisyys on paraguaylaisten mielestä aitoa ja isänmaallista: myös ne reippaat kitarakappaleet sotasankareista lauletaan espanjan ja guaranín sekoituksella. Yksikielisyyteen kummankaan kielen suhteen ei käytännössä pyritä. Eipä kannattaisi meillä Suomessakaan, jossa ruotsilla on perinteisesti ollut tärkeä rooli suomalaisessa isänmaallisuudessa.

SV) Paraguay är ett tvåspråkigt land, där alla behärskar både spanska och guaraní och talar dem huller om buller som en naturlig blandning, låt vara att det är något vanligare med spanska i städerna och guaraní på landsbygden. Det är precis den här språkförbistringen som paraguayanerna tycker står för autenticitet och fosterländskhet: även de hurtfriska gitarrvisorna sjungs på ett guaraní-spanskt blandspråk. I praktiken eftersträvas inte någon enspråkighet vare sig på spanska eller guaraní. Det borde man heller inte göra här i Finland, där svenskan av gammalt spelat en viktig roll i finländsk patriotism.

FI) Yksikielisyyshöpötys ja etninen nationalismi sinänsä on melko turhanaikainen ideologia, ja suunnilleen ainoa maailmankolkka, jossa siinä on mitään järkeä, on juuri Eurooppa, jossa on kansainvaellusajan jäljiltä laajoja verraten yksikielisiä alueita. Afrikan paljon puhutut heimoriidat johtuvat pitkälti eurooppalaisesta nationalismista, joka on menty maahantuomaan sille täysin sopimattomaan ympäristöön.

SV) Enspråkighetssvamlande etnisk nationalism som sådan är en ganska onödig ideologi, och den kan knappast tillämpas vettigt utanför Europa, där det finns relativt stora enspråkiga zoner som ett arv från folkvandringstiden. De afrikanska stamstridigheterna beror till stor del på importerad europeisk nationalism som inte fungerar i en så olämplig miljö.

FI) David van Reybrouck katsoo hiljattain ilmestyneessä Kongon (entisen Zairen) historiassaan Congo: een geschiedenis (käännetty ruotsiksi nimellä Kongo: en historia), että alkujaan heimorajat olivat alueella veteliä ja joustavia, mutta kun eurooppalaiset kansatieteilijät tulivat luokittelemaan ja luetteloimaan heimot ja opettivat sitten koulukirjoissa paikalliselle kouluttautuvalle nuorisolle omat selkeärajaiset käsityksensä siitä, kuka kuuluu mihinkin heimoon, maahan syntyi heimotunnetta, joka sitten johti verisiin ikävyyksiin. Kongolainen perusjuntti ei ollut mitenkään ylitsevuotavaisen kiinnostunut heimohengestä. Heimoon kuuluminen ja ylenaikaisen numeron tekeminen heimoidentiteetistä oli Reybrouckin mukaan ”eurooppalaisesti sivistyneen” ja ranskaa osaavan kongolaisen juttu.

SV) David van Reybrouck anser i sin nyligen utkomna historiebok om Kongo (f d Zaïre), Kongo – en historia, att gränserna mellan stammarna ursprungligen var grumliga och flexibla: sen kom det europeiska etnologer som klassificerade och katalogiserade dem för att i skolböcker lära ut till lokal skolungdom vem som hörde hemma i vilken stam. Så här uppstod en uppfattning att stammarna egentligen var mycket tydligt avgränsade från varandra, och som en följd av detta blev det blodiga konflikter. Enligt Reybrouck tenderade vanliga lantisar i Kongo att ge katten i sin stamtillhörighet om det var bekvämare så. Det var de ”europeiskt civiliserade”, fransktalande kongoleserna som fick för sig att göra ett stort nummer av stamidentiteten.

FI) Sinänsähän tietysti maahanmuuttokriitikoiden kuvitelmat ”nationalismista” ovat turistifraasitasoa. Klassisen kansallisuusaatteen esiajattelijat, kuten joku Giuseppe Mazzini, ovat heille täysin vieraita: ne maahanmuuttokriitikot, jotka vaivautuvat kehittelemään aatteelleen jonkinlaista älyllistä perustaa, hakevat sitä Carl Schmittin tai Julius Evolan kaltaisilta ilmiselviltä fasisteilta ja natsien liittolaisilta. He sönkkäävät aina, että on epäoikeudenmukaista esittää kaikki nationalismi fasismina; mutta tämä olisi huomattavasti uskottavampaa, jos he natsiajattelijoiden asemesta ihailisivat vaikka Giuseppe Garibaldia, Tomáš Masarykia, Józef Piłsudskia tai Eleftherios Venizelosta. Muistelenpa heikäläisten joskus yrittäneen Homma-foorumilla ”keskustella” Skotlannin tai Irlannin asioista sellaisin argumentein kuin että skotit tai irlantilaiset ”ovat kiihkeän kansallismielisiä”. Mitään yritystä esimerkiksi analysoida sitä, miten siirtomaavallasta vapautuvan maan nationalismi eroaa sitä alistamaan pyrkivän siirtomaavallan nationalismista, ei tietenkään noissa piireissä esiinny.

SV) I och för sig vet invandrarkritikerna inte mycket om ”nationalism” förutom turistfraser. Förkämparna för den klassiska nationalismen, t ex Giuseppe Mazzini, är dem helt främmande. De invandrarkritiker som försöker utveckla en intellektuell grundval för sin ideologi, söker den hos Carl Schmitt eller Julius Evola, dvs välkända fascister eller kollaboratörer. De svamlar alltid om hur orättvist det är att framställa all nationalism som fascism; men det här skulle låta en hel del trovärdigare om de istället för nazistiska tänkare skulle beundra Giuseppe Garibaldi, Tomáš Masaryk, Józef Piłsudski eller Eleftherios Venizelos. Jag vill minnas att de en gång på sitt forum försökte diskutera om Skottland eller Irland, men det enda de visste om dessa nationer var att skottarna eller irländarna var ”djupt nationalistiska”. Det förekom givetvis inte några försök att analysera skillnaden mellan emancipatorisk nationalism (i en nation som håller på att frigöra sig från en förtryckande kolonialmakt) och antiemancipatorisk dito (i en nation som förtrycker en koloni).

FI) Itse asiassahan juuri sellainen analyysi olisi omiaan tekemään tyypillisen hompanssin olon epämukavaksi. Hän joutuisi myöntämään, että nationalismi on modernissa muodossaan osa samaa 1800-luvun eurooppalaisen radikalismin perinnettä kuin sosialismi ja kommunismi, eikä mikään ikiaikainen ihmisen luonteenominaisuus. Toki voimme halutessamme määritellä kansallismielisyyden sellaisen tulkinnan mukaiseksi ja luonnehtia nationalismiksi joidenkin viidakkoheimojen käsityksiä siitä, että naapuriheimo on barbaarista ja pahaa porukkaa koska se keittää bataatit, kun taas meidän heimossa ne paistetaan sivistyneiden ihmisten tapaan. Mutta samoin kriteerein voidaan erilaisia sosialistisia ja kommunistisia yhteiskuntavirityksiä löytää historiasta jo vuosisatojen takaa. Joka ikisen itseään arvostavan ja perinteikkään valtakunnan aikakirjoista löytyy erikseen tonkimattakin joku kuningas Raimundus Reilu, jonka ansioihin lasketaan se että hän nujersi perusalamaista riistävän hienostosäädyn ylivallan, verotti säätyläiset katuojaan, heidän mahdollisesti pannessaan hanttiin nitisti kapinajohtajan tai seitsemän, naulasi näiden pääkallot tolpanpäähän ja jakoi sitten verorahat riemuitsevalle kansalle. Se on sosialismia, jos niin haluatte.

SV) En sådan analys skulle ju inge den typiske invandrarhataren obekväma känslor, inte minst när han skulle känna sig nödd att medge, att nationalismen i sin moderna form uppstått ur samma europeiska artonhundratalsradikala komplex som socialismen och kommunismen – i stället för att ha existerat sedan urminnes tider. Givetvis kan vi – om vi så vill – likställa alla former av primitiv xenofobi med nationalism. Så klar finns det djungelstammar som tycker att stammen nästintill är ondskefulla barbarer därför att dom brukar koka sina batater till soppa i stället för att baka dem i ugnen som vår civiliserade och sofistikerade stam gör. Men med likadana kriterier hittar man socialistiska och kommunistiska samhällsexperiment i urgammal historia. Vilket självrespekterande konungarike som helst med någon sorts anor har i sina annaler omnämnanden av någon kung Raimundus den Rättvise som sägs ha satt stopp för adelsväldet under vilket bönderna dittills lidit, plundrat adeln på allt överflödigt, vid behov dödat ett par rebelliska adelsledare, spikat upp deras kranier på stolpar och delat ut adelns pengar till det jublande fotfolket. Det är socialism också, om ni så vill.

FI) Toinen juuri Suomen kaltaisen pienen valtion näkökulmasta nolo tosiasia on, että hommalaisrasismi on pitkälti tuontitavaraa suurista sortajamaista, joiden ”kansallismielisyys” on siirtomaaimperialistin kansallismielisyyttä. Venäjän vaikutuksen jo tiedämme, mutta suomalainen rasismi ja fasismi saa yllykettä myös brittiläistahoilta.

SV) Ett annat faktum som verkar något genant ur finländsk synvinkel – med tanke på att Finland är ett litet land – är att den organiserade rasismen till största delen är importvara från stora förtryckarländer, vars nationalism är kolonialistisk imperialism. Det ryska inflytandet har jag redan pekat på, men dessutom får finsk rasism och fascism uppmuntran från Storbritannien.

FI) Tästä tunnettu esimerkki on Finnish Defense League, pulju, jonka nimestä jo näkee, mistä idea on nyysitty. FDL:stä ei ole vähään aikaan kuulunut mitään, ja se taisi alun pitäenkin keskittyä väkivallan sijasta väkijuomien nauttimiseen, joka sekin on suosittu tapa vastustaa islamilaisia kulttuurivaikutteita. Huomattavasti synkempi esimerkki oli muuan englantilainen David – hänen sukunimensä vaihteli eri yhteyksissä – joka änkeytyi iirinkielisille nettifoorumeille julistaen melko puhdasta hommaläppää ja sanoi olevansa sukujuuriltaan suomalainen (hän oli käynytkin Suomessa ja tunsi todennäköisesti täkäläiset mamukriitikot). Hän koetti rekrytoida irlantilaisia nationalisteja taisteluun tummaihoista uhkaa vastaan ja yritti opiskella iiriä, mutta teki sen tietysti typerän brittiläisen kulttuurikonservatismin hengessä (keskittyi tutkimaan ainoastaan sen ensimmäisen ja vanhimman iirinkielisen nykykirjailijan tuotantoa – aivan yhtä naurettavaa olisi, jos joku opiskelisi suomea lukemalla pelkästään Kiven ”Seitsemää veljestä”, koska pitäisi kaikkea sitä uudempaa suomea rappeutuneena).

SV) Ett känt exempel är organisationen med det välklingande namnet Finnish Defense League – man hör genast varifrån idén hämtats. FDL har på sistone varit ganska tyst av sig, och vad jag vet brukade det gänget från början lovvärt nog koncentrera sig mera på att inta drycker av en sort som ogillas av islam istället för att begå våldsbrott. Ett betydligt dystrare exempel var en viss engelsman som hette David – i olika sammanhang angav han olika efternamn – som gjorde intrång på gaeliskspråkiga webbforum och förkunnade mångkulturfientlig ideologi i bästa Homma-stil, varvid han påstod sig vara av finsk härstamning. Han hade tydligen besökt Finland och kände antagligen personligen våra viktigaste invandrarkritiker. Han försökte också lära sig gaeliska, men detta gjorde han bara för att förgifta det gaeliska kulturlivet med dum britisk kulturkonservatism: han sysselsatte sig endast med den förste och äldste gaeliske nutidsförfattarens skrifter, vilket är precis lika dumt som att lära sig finska språket genom att uteslutande studera Aleksis Kivis ”Sju bröder” och avfärda all annan finska som urartad och degenererad.

FI) Kyseinen kaveri oli kuitenkin vähän liian brittioikeistolainen kelvatakseen yhteistyökumppaniksi irlantilaisille nationalisteille. Hän oli nimittäin sitä mieltä, että Irlannin ei olisi koskaan kuulunut itsenäistyä: hän julisti, ettei tunnustanut maan itsenäisyyttä. Tämä oli tietysti vähän liikaa iirinkielisyysaktivisteille, jotka asian luonteen vuoksi pruukaavat olla aika isänmaallista porukkaa ja suhtautua hyvin epäilevästi brittien juoniin. Kun brittikonservatiivi tulee julistamaan heille, että heidän nyt tulee luopua isänmaansa itsenäisyydestä taistellakseen englantilaisten rinnalla turkkia ja tattaria, muslimia ja murjaania vastaan, heidän reaktionsa ei ole ystävällinen eikä innokas.

SV) Killen var dock lite för brittiskt högervriden för att duga som samarbetspartner till irländska nationalister. Han ansåg nämligen att Irland aldrig borde ha blivit en självständig stat och förkunnade att han inte erkände Irlands självständighet. Det här gick givetvis lite för långt, tyckte de gaeliska språkaktivisterna, ty det ligger i sakens natur att de brukar vara rätt fosterländska av sig och förhålla sig reserverat till britterna och deras ränker. När en brittisk konservativ kommer och förklarar för dem att de nu måste ge avkall på sitt fosterlands självständighet för att ansluta sig till britternas kamp mot turken, tataren, muslimen och morianen, är deras reaktion varken vänlig eller entusiastisk.

FI) Irlantilaisessa yhteiskunnassa nationalismilla on vakiintuneet ilmaisukanavansa, jotka eivät ole rasistisia. Itse asiassa irlantilainen kansallismielisyys on saanut vaikutteita uusvasemmistosta, ja siihen on aina kuulunut myös köyhiin maihin samaistuminen, koska nekin ovat olleet britti-ikeen alla. Belfastilaisessa katolisessa slummissa poliittiset seinätöherrykset julistavatkin tyypillisesti solidaarisuutta esimerkiksi Afrikalle tai Palestiinalle. Ei irlantilainen kansallismielisyys tietenkään ole kaikilta osin järkevä aate (se pommien räjäyttely esimerkiksi ei ole hirveän fiksua touhua), mutta ainakaan Irlannissa ei ole helppoa markkinoida mitään maahantuotua rasismihöpinää ”nationalismina”.

SV) I det irländska samhället finns det gamla och etablerade sätt att uttrycka nationalism, och då handlar det inte om rasism. Egentligen har den irländska nationalismen starkt påverkats av nyvänstern, och det har alltid förekommit att irländska nationalister identifierar sig med fattiga uländer, eftersom dessa också har fått lida av det brittiska förtrycket. Politiskt väggklotter i ett katolskt getto i Belfast brukar förkunna solidaritet med Afrika eller Palestina. Den irländska nationalismen är givetvis någon alltigenom förnuftig ideologi (det där att detonera bomber mitt på stan är till exempel inte så värst klokt), men åtminstone är det inte lätt att marknadsföra importerad rasism som ”nationalism” på Irland.

FI) Ennen vanhaan, kun meillä Suomessa vielä oli maanpuolustushenkistä isänmaallisuutta, oli tapana sanoa, että jokaisessa maassa on armeija, oma tai vieras. Tekisi mieli heittää sellainen provokaatio, että jokaisessa maassa on nationalismi, oma tai vieras. Se ”nationalismi”, jota äärioikeistomme edustaa, on selvästi vierasta ja etujemme vastaista. Ihanko oikeasti on kyse suomalaisesta ”kansallismielisyydestä”, kun Homma-foorumilla kirjoitetaan, että talvisota olisi ollut parempi hävitä, koska jos Suomi olisi nyt neuvostovallan vuosikymmenten pilaama, saastunut ja köyhä itäeurooppalainen maa, tänne ei haluaisi muuttaa ensimmäistäkään afrikkalaista?

SV) Förr i världen, när vi ännu hade riktiga fosterländska försvarsvänner i Finland, brukade man säga att det finns en armé i varje land, antingen det egna eller någon annans. Jag skulle gärna slänga fram en sådan här provokation: det finns en nationalism i varje land, antingen den egna eller någon annans. Den ”nationalism” som vår extremhöger står för är uppenbarligen främmande för oss och står i konflikt med våra intressen. Är det verkligen finsk ”nationalism” när rasisterna skriver på webbforumet ”Homma” att det skulle ha varit bättre att förlora i vinterkriget, ty skulle Finland nu vara ett sovjetiserat, förorenat och fattigt östeuropeiskt land så skulle inte en enda afrikan vilja flytta in här?

FI) Suuri osa siitä ”analyysista”, jota äärioikeistosta kirjoitetaan niin lehdistössä kuin erilaisilla maailmansyleilijähippien nettipalstoilla, menee täysin harhaan maalistaan ottaessaan vakavasti hommalaisuuden ja persulaisuuden ”nationalismina”. Kuten Ilona Pajari on sanonut, kansainvälisyydessä ja verkostoituneisuudessa on vaikea lyödä laudalta maahanmuuttohorisijoita, jotka tarjoavat sanasta sanaan samoja löpinöitä ”isänmaallisuutena” pitkin koko läntistä kulttuuripiiriä. Olisi siis syytä itse kunkin lakata uskottelemasta itselleen, että mamukriitikkorasistien sun muiden fasistien touhussa oikeastaan olisi kyse kansallismielisyydestä tai isänmaallisuudesta missään mielekkäässä merkityksessä.

SV) Största delen av de ”analytiska” skriverier om extremhögern man hittar i pressen eller på allehanda världsförbättrarforum på nätet missar helt och hållet poängen genom att ta på allvar påståendet att hommaiterna och sannfinnarna är ”nationalister”. Som historikern Ilona Pajari påpekat är det svårt att överträffa invandringssvamlarna i internationell nätverksbildning: vart man än går i den västerländska kulturkretsen prackar de här typerna på oss precis samma skräckhistorier i ”fosterländskhetens” namn. Var och en borde alltså sluta inbilla sig att de ”invandringskritiska” rasisterna och fascisterna i någon vettig bemärkelse står för nationalism eller fosterländskhet.

FI) Toisin sanoen ei pidä esittää ihan hölmöä tai kieltää selviä tosiasioita, kun alkaa kasautua yhä enemmän todisteita siitä, että ”kansallismielisinä” tai ”isänmaallisina” esiintyvät ryhmittymät ovatkin vierasmaalaisten intressien talutusnuorassa tai suorastaan avoimesti myöntävät haluavansa Suomeen Venäjän miehitysarmeijan. Ei pidä myöskään kuvitella, että nämä ryhmittymät ovat automaattisesti armeijan tai maanpuolustuksen asialla.

SV) Man ska alltså inte låtsas vara helt dum och försöka förneka uppenbara fakta, när det börjar dyka upp mer och mer bevis på att självutnämnda ”nationalistiska” och ”fosterländska” grupperingar egentligen går helt andras ärenden eller t o m öppet medger att de vill ha en rysk ockupationsarmé i Finland. Man bör inte heller intala sig att dessa grupperingar automatiskt är försvarsvänligt inställda.

FI) Tästä aiheesta voidaan ottaa esimerkiksi Homma-foorumin oma keskinäinen kysely maanpuolustustahdosta. Se antoi seuraavanlaiset tulokset, kun kysyttiin, puolustaisiko hommalainen Suomea aseellisesti:

SV) Det här kan illustreras t ex med fascistforumet Hommas egen interna gallup om försvarsviljan. Hommaiterna svarade så här på frågan, om de var beredda att försvara Finland med vapen i hand:

• kyllä, kaikissa tapauksissa, viimeiseen mieheen/javisst, under alla omständigheter, intill sista man: 45,4 %
• kyllä, mutta en nykypoliitikkojen johtamaa Suomea/ja, men inte ett Finland som styrs av de nuvarande politiska ledarna: 38,3 %
• en, yrittäisin luoda omaa uraa miehittäjän alaisuudessa/nej, jag skulle försöka göra karriär under ockupantväldet: 4,9 %
• en, omaiset turvaan ja sitten karkuun/nej, jag skulle framom allt rädda min familj och därefter även eget skinn: 8,7 %
• en, karkuun vain ja paskat muista/nej, jag skulle lämna landet i hast och skita i alla andra: 2,7 %

FI) Tietenkään tämä tutkimus ei ole erityisen luotettava, koska siihen vastasi vain parisataa hommalaista. Lisäksi siihen on saattanut vastata foorumille kirjoittautuneita nuuskijoita, joiden maanpuolustustahto on varmasti suurempi kuin keskimääräisten hommalaisten. Niinpä on syytä myös poimia sopiva valikoima esimerkkejä asiaan liittyneestä keskustelusta. Keskustelu käytiin muuten loppukesästä 2012, joten se ei heijastele foorumin sittempiä tuntoja esimerkiksi Ukrainan sodan osalta.

SV) Naturligtvis är den här gallupen inte särskilt pålitlig, eftersom det bara var ett par hundratal hommaiter som svarade på den. Dessutom kan en del av de som svarade ha varit snokar och spioner som skaffat sig användarkonto på forumet och som alldeles säkert är mera försvarsvänliga än en genomsnittshommait. Därför är det skäl att även erbjuda ett urval inlägg i den diskussion som fördes kring temat – mot slutet av sommaren 2012, vilket innebär att den inte återspeglar forumfolkets senare attityder t ex kring kriget i Ukraina.

FI) Aloitetaanpa tällaisella melko perushommalaisella mielipiteellä, jonka kaltaista on saanut lukea paljonkin: ”Olen pitkään miettinyt muuttamista kokonaan pois Suomesta, johonkin paljon järkevämpään maahan. En nykyhallituksen vuoksi tahtoisi henkeäni uhrata, jopa salaisesti toivon välillä, että Suomi olisi Venäjän miehittämä varsinkin nykytilanteessa.” On melko tragikoomista, että tällaiset omalla kohdallaan pakolaisuuden ja maastamuuton hyväksyvät henkilöt eivät suostu ymmärtämään turvapaikanhakijaa pätkääkään. Mutta tässähän on koko hommalaisuuden ja persuuden ydin: itselle eri säännöt kuin muille.

SV) Till att börja med ska vi ta upp en sådan här åsikt som delas av en stor del av den hommaitiska rasistkulturen: ”Jag har länge tänkt på att helt lämna Finland för att bosätta mig i något mycket förnuftigare land. Jag skulle inte vilja offra mitt liv för den nuvarande regeringen, ibland hoppas jag t o m i smyg att Finland vore ockuperat av Ryssland, särskilt i den nuvarande situationen.” Det är rätt tragikomiskt att sådana här personer som nog accepterar utvandring och flyktingexistens för sig själva inte är beredda att visa någon förståelse för asylsökande. Men det här är kärnan i hommaitismen och den sannfinländska ideologin: de vill en uppsättnig regler för sig själva och en för alla andra.

FI) Tällä kirjoittajalla taas on pragmaattinen ote, eli hätäuloskäytävä tulee jättää auki: ”Kyllä sitä isänmaata pitää puolustaa mutta toisaalta pitää elää tilanteen mukaan ja saattaa olla että oma vastaus olisi että taistelen niin pitkään kuin se on järkevää, sen jälkeen perhe turvaan ja sitten katotaan miten edetään.” Suomessa on ehkä vähän liikaa tällaisia pragmaatikkoja, jotka puheissaan esiintyvät kovastikin maanpuolustushenkisinä, mutta jotka hädän tullen eivät panisi tikkua ristiin isänmaan puolesta. Iskulauseet on opeteltu tarkkaan, mutta kuten venäläinen sanoo, bumaga on bumaga kun taas praktika on praktika, ja tässä tapauksessa praktika on se, että niin kauan kuin omaa nirrukkaista ei mikään uhkaa, julistetaan omaa isänmaallisuutta ja tykätään kyttyrää mamuista ja hurreista, mutta sitten kun Venäjän pieni vihreä mies saapuu paikalle dumdumpikakivääri ojossa ja osoittaa sillä, silloin sanotaan että da da, teidän korkea ylhäisyytenne, ja nuolenko myös kakkakikkareet jalosta perseestänne?

SV) Den här skribenten har en pragmatisk syn, han vill lämna nödutgången öppen: ”Visst ska man försvara fosterlandet men å andra sidan ska man rätta sig efter situationen och det kan hända att mitt svar är att jag ska kämpa så länge det är förnuftigt, men sen ska man sätta familjen i säkerhet, och sen ska man se hur det går vidare.” Måhända det finns lite för många sådana här pragmatiker i Finland: män som nog alltid är beredda att uppträda som försvarsvänner på frasnivån, men som i en verklig nödsituation inte skulle lägga två strån i kors för fosterlandet. Slagorden har man lärt sig, men det är en jäkla skillnad på teori och praktik, och i det här fallet går praktiken ut på att man gärna kallar sig fosterländsk och störtogillar invandrare och finlandssvenskar sålänge det inte hotar den egna kära livhanken att göra så – men när den förste ”lille gröne mannen” från Ryssland dyker upp med snabbeldsgeväret i högsta hugg och laddat med dumdumkulor, då säger man ”da da, ers vördade höghet, och ska jag också slicka skiten av er ädla röv?”

FI) Seuraavakin näkemys on varsin tavallinen muka-maanpuolustushenkisten keskuudessa, eli kaikki kotimaan asukkaat joista he eivät syystä tai toisesta tykkää pitää lahdata ensin ja sitten vasta puolustautua hyökkääjältä: ”Ensin pitää hoidella "viides kolonna" ja sitten voidaan keskittyä täysillä maanpuolustukseen.” Tällainen asenne on täysin vastakohtainen sille paljon puhutulle talvisodan hengelle. Talvisodan hengessä, muistuttaisin, oli kyse juuri siitä että ihmiset jotka rauhan aikana pitivät toisiaan leppymättöminä poliittisina vihollisina lähtivät yhtenä miehenä isänmaata puolustamaan: kristitty, juutalainen ja muslimi, hämäläinen ja pohjalainen, aitosuomalainen ja suomenruotsalainen, Hietanen ja Lahtinen, joukon jatkona vielä Tom of Finland. Kumma kyllä omassa keskuudessaan hompanssit eivät viidettä kolonnaa tunnista, vaikka siellä niin innokkaasti toivotaan Venäjän miehitystä. Mutta taas kerran: yhdet säännöt omille ja toiset meille maanmoukille. Pois yhdenvertaisuus.

SV) Det här är också en rätt vanlig åsikt bland pseudopatrioterna – alla de finländare som de av ett eller annat skäl inte gillar bör tas av daga innan man alls kan börja bekämpa den invaderande fienden: ”Allra först ska man ta kål på femtekolonnarna, sen kan man koncentrera sig helt och hållet på att försvara landet.” Den här attityden är diametralt motsatt den berömda vinterkrigsandan. Den andan – vill jag påminna er – bestod i att människor som fredstid såg varandra som oförsonliga politiska motståndare under kriget gick man ur huse för att försvara fosterlandet: den kristne, juden och muslimen, tavastlänningen och österbottningen, äktfinnen och finlandssvensken, Hietanen och Lahtinen, och sist men inte minst Tom of Finland. Märkligt nog känner hommaiterna inte igen de femtekolonnare som infiltrerat Homma för att nitiskt förespråka rysk ockupation af Finland. Men det här är ett exempel till på att man vill ha en uppsättning regler för sina egna och en annan för oss med mindre människovärde. Bort med likaberättigandet.

FI) Tämäkin on varsin tyypillinen näkemys: ”Nykyhallintoa en todellakaan. Kyllä kokoomukset ja uusiosuomalaiset hoitavat jakorinkinsä puolustuksen ihan itse.”

SV) Det här är också en rätt typisk syn: ”Den nuvarande regimen – verkligen inte. Samlingspartisterna och nyfinländarna får själva sköta försvaret av sin fördelningsring [?].”

FI) Variaatio samasta teemasta, yhdistettynä verhottuihin vallankumousuhkauksiin: ”Nykyhallintoa ei tosiaankaan puolusteta, se voi vahingossa kaatua siinä sivussa.”

SV) En variation på samma tema, förenad med antydda hotelser om revolution: ”Den nuvarande regimen ska verkligen inte försvaras, den kan störtas vid sidan om.”

FI) Tämäkin on samoilla linjoilla: ”Nykyhallinnon edestä ja kansankuppauksen edestä en metsään lähtis rämpimään pyssy kourassa. Tulkoon vihollinen, polttakoot ja raiskatkoon, päästäänpä tästä slummista nopeutetulla aikataululla.” Ei hätää, poikaseni: kyllä se itänaapurin pienten vihreiden miesten joukko varmasti tulee polttamaan ja raiskaamaan, ja pääset varmasti slummistasi mukavan kosteaan ja kylmään parakkiin napapiirin ja piikkilankojen takana. Jos oikein hyvä mäihä käy, saat marssia ihan Siperiaan asti ohjatun ja hyvin vartioidun kävelyretkueen puitteissa.

SV) En åsikt till av samma sort: ”För den nuvarande regimen, för utsugningen av folket skulle jag inte krypa i skogen med vapen i hand. Låt fienden komma, bränna ner och våldta, så blir man åtminstone av med den här slummen i accelererad takt.” För dig finns tydligen ingen nöd, gosse min: de små gröna gubbarna kommer säkert österifrån för att bränna ner och våldta, och du kommer säkert att bli av med slummen också, i stället får du en skönt fuktig och kall barack någonstans bakom polcirkeln och taggtrådarna. I allra bästa fall får du marschera hela vägen till Sibirien i en väl handledd och övervakad konvoj.

FI) Seuraavasta lausunnosta näkyy, että miesasialiike on valtavirtaistunut vauhdilla: ”En puolustaisi. En ainakaan niin kauan kun valtiossa koetaan että miehet voidaan uhrata taistelussa, mutta naisten ei tarvitse saattaa itseään vaaroille alttiiksi.”

SV) Följande uttalande visar att manssaksrörelsen i snabb takt kommit in i samhällets huvudfåra: ”Jag skulle inte försvara det här landet. Åtminstone inte så länge staten anser att män kan offras i kriget men att kvinnor inte behöver utsätta sig för faror.”

FI) Tämä taas kuulostaa tyypilliseltä 80-luvun sivariuholta (oi nuoruus): ”Ei ole mitään puolustettavaa. Mieluummin etsisin valtion, joka olisi puolustamisen arvoinen.” Teinipoikien teiniehdottomuus on aina yhtä söpöä. Valitettavasti on huomattavasti vähemmän söpöä, että kolme-nelikymppiset karjut, joilla on hyvä duuni ja rahaa vaikka polttaa, omaksuvat tällaisia pikkupoikien asenteita. He nyt vain eivät ole paikkaansa yhteiskunnassa etsiviä, epävarmoja nuorukaisia, joilla on moraalinen oikeus moiseen.

SV) Det här å andra sidan låter som typisk vapenvägrartrots från åttitalet (o ljuvliga ungdom): ”Det finns ingenting att försvara. Hellre skulle jag söka mig till en stat värd att försvaras.” Tonårspojkars tonåringsaktigt absoluta åsikter är alltid lika söta. Tyvärr är det betydligt mindre sött att tretti-förtiåriga gubbar med bra jobb och gott om stålar antar sådana här småpojksattityder. När allt kommer omkring är de inte längre osäkra ynglingar som ännu söker sin rätta plats i samhället – hos sådana gossebarn är en svartvit världssyn lättare att acceptera.

FI) Tämä kaveri taas on syvällisesti perehtynyt suomalaisen kulttuurin ydinmehuun: ”Sitä Suomea, jossa synnyin, puolustaisin mutta nykyistä Suomea joka on vieraan maan kansalaisten valloittama, sitä en puolusta koskaan. Suomessa ei ole mitään puolustettavaa enää, ainoat hyvät asiat Suomessa on Matti ja Teppo, Katri Helena, Janne Tulkki ja suomalaiset tangolaulajat. Muuta hyvää täällä ei sitten olekaan.” No, toivottavasti Argentiina ottaa hänet vastaan pakolaiseksi. Siellä ainakin tangoa piisaa.

SV) Hommaiterna påstår gärna att den finska kulturen och dess framtid ligger dem varmt om hjärtat, och här har vi en riktig kulturkonnässör och förståsigpåare: ”Det Finland, där jag föddes, skulle jag försvara, men det nuvarande Finland, erövrat av främmande länders medborgare som det är, det kommer jag aldrig att försvara. Det finns ingenting att försvara i Finland längre, det enda som är bra i Finland är Matti och Teppo [schlagerartisterna Matti och Teppo Ruohonen], Katri Helena [schlagersångerskan Katri Helena Kalaoja], Janne Tulkki [även han en populär vissångare] och de finska tangoartisterna. Något annat som skulle vara bra finns inte.” Vi ska väl hoppas att vår vän får asyl i Argentina. Där råder ingen brist på tango.

FI) Samoilla linjoilla on tämä kannanotto: ”Jos minun täytyy joskus maailmassa ryhtyä puolustamaan monikulttuurisen Suomen laillista esivaltaa, niin voisin kevyin mielin todeta, ettei kysymys ole samasta Suomesta, jota vannoin puolustavani. Tosiasia vain on koko raadollisuudessaan se, että minä en suostu puolustamaan mitään muuta kuin suomalaista Suomea, eurooppalaista Eurooppaa ja länsimaalaisia länsimaita. Sen pitemmälle en menisi edes kansanmurhaa pysäyttämään.” Tämän kirjoitti bloggaajanakin tunnettu nimimerkki ”Tragedian synty”, joka on myös sanonut, ettei hän olisi valmis puolustamaan lännen monikulttuuriliberalismia ja suvaitsevaisuutta Venäjää vastaan, koska Venäjän tarjoama vaihtoehto näille olisi hänen mielestään joka tapauksessa paljon mieluisampi.

SV) Följande ställningstagande låter ungefär likadant: ”Om jag någon gång måste försvara den lagliga överheten i det mångkulturella Finland, kan jag utan vidare konstatera, att det inte är frågan om samma Finland jag är edsvuren att försvara. Faktum är i sin hela sorglighet att jag inte är villig att försvara något annat än ett finskt Finland, ett europeiskt Europa och ett västligt Väst. Därutöver skulle jag inte gå, om det så gällde att stoppa ett folkmord.” Det här skrev pseudonymen ”Tragedian synty” (”Tragedins födelse”), som även har sagt att han inte är beredd att försvara västerländsk mångkulturell liberalism och tolerans mot Ryssland, eftersom vilket som helst alternativ som Ryssland har att erbjuda under alla omständigheter lockar honom mera.

FI) ”Ei tarvitse enään [!] puolustaa, en ole sijoitettuna joukkoihin. Joten katselisin ikkunasta kuinka naapurusto tyhjenesi miehistä ja pyrkisin "lähitaisteluun" heidän naistensa kanssa... kuten kävi usein jatkosodan aikana.” Tämän hauskan kannanoton esitti omalla nimellään muuan Uuden Suomen bloggaajanakin tunnettu herra W. En tiennytkään että hän oli kyllin vanha harrastaakseen noita puuhia jo jatkosodan aikana, mutta siinä meillä on pitkäikäisyyden ja potenssin ruumiillistuma.

SV) ”Jag behöver hur som helst inte längre delta i försvaret, eftersom jag inte längre har placering. Jag skulle sålunda bara åse hur männen i grannskapet skulle ge sig iväg och sedan sträva efter närkontakt med deras fruar och flickvänner...precis som det ofta hände under fortsättningskriget.” Så här roligt yttrade sig en viss herr W, som uppträdde under eget namn – han är även känd för sina blogginlägg på Uusi Suomi. Jag visste inte att han var tillräckligt gammal för att ägna sig åt dylika aktiviteter redan under fortsättningskriget, men tydligen är han lika långlivad som viril.

FI) Samainen herra W. on muuten Homma-foorumilla kertonut valokuvailleensa maahanmuuttajien lapsia – kyseessä oli varmaan jokin sellainen vihollistenvakoiluleikki, joita noissa piireissä niin harrastetaan, kuten edellä jo mainitsinkin – ja paheksunut tässä yhteydessä sitä, että kohteet tai näiden vanhemmat suhtautuivat hänen valokuvaharrastukseensa kovin, öh, nuivasti. Homma-foorumin väen kunniaksi on syytä sanoa, että foorumin jäsen, joka käytti kodikkaan disneyläistä peitenimeä ”101 dalmatialaista”, uskaltautui ihmettelemään, miksi herra W. räpsytteli otoksia vieraista lapsista. Kukin tykönänsä miettiköön mahdollisia vastauksia...

SV) Högstdensamme herr W har förresten på Hommaforumet berättat att han haft till vana att fotografera invandrarbarn – det var väl någon av de barnsliga spionlekar som är så vanliga i rasistkretsarna – och uttryckt sitt ogillande av att barnen eller deras föräldrar reagerat med irritation på denna hans hobby. I rättvisans namn bör jag påpeka, att denna sysselsättning inte accepterades ens av alla hommaiter: en forummedlem, som kallade sig vid det hemtrevligt disneyanska täcknamnet ”101 dalmatiner”, vågade undra, varför herr W plåtade främmande barn. Var och en må reflektera över tänkbara svar...

FI) Tässä kohdassa tätä blogia kuumeisesti lukeva hompanssi on varmaankin raivostunut minulle siitä, että en ole sisällyttänyt tähän ainoatakaan maanpuolustushenkistä kannanottoa. No, pannaan näytteeksi yksi:

SV) Den hommamedlem som håller på att febrigt läsa den här bloggdrapan måste redan koka av raseri: varför har jag inte inkluderat ett enda försvarsvänligt ställningstagande från forumet? Okej, här har du ett prov:

FI) ”Ne joiden mielestä Suomi on mennyt kuralle: muistakaa että kaikki voi muuttua paljon huonommaksi. Esimerkiksi igorin komennossa.”

SV) ”De som tycker att det går illa för Finland: kom ihåg att allt kan bli mycket sämre. T ex om vi får rysk överhöghet.”

FI) Tämän muistutuksen tarjosi meille nimimerkki Nikopol, joka ei muilla kirjoituksillaan sanottavasti herätä sympatiaa, mutta jonka aidosta maanpuolustushenkisyydestä sietää oikeudenmukaisuuden nimessä muistuttaa. Oikeudenmukaisuus on kuitenkin yksi niistä hyveistä, jotka erottavat meidät ihmiset Homman sakokaivossa kuhajavista ja kihajavista rotista ja torakoista, jotka ovat vailla sielua ja yksilöllisyyttä.

SV) Den här påminnelsen var det pseudonymen Nikopol som trakterade oss med. Hans övriga skriverier väcker knappast någon sympati, men hans genuina försvarsvänlighet är det skäl att komma ihåg i rättvisans namn. Rättvisan är ju en av de dygder som markerar skillnaden mellan oss människor å ena sidan, och å andra sidan de råttor och kackerlackor utan själ och individualitet som vimlar och myllrar i den septiktank som kallas Homma.

FI) Palataan sitten foorumin peruskauraan: ”Olen isänmaallinen ja pidän Suomea hyvänä maana. Valitettavasti en kuitenkaan olisi valmis uhraamaan terveyteni ja ehkä henkeni nykyisen sosialistisen mokutetun paskakasan takia. Sosialistit kokoomuksesta kommareihin ovat sotkeneet asiat, niin etten näe kansalaisvelvollisuutena puolustaa heidän tekeleitään.” Sanan ”sosialisti” merkitys on totisesti muuttunut hämmentävään suuntaan sitä mukaa kun hommalaisuus on saanut otteen suomen kielestä. Joskus sitä toivoisi tietävänsä, millä perusteilla ihminen tai puolue luokitellaan hompanssiporukoissa sosialisteihin. Sekin on vähän ristiriitaista, että sälli sanoo pitävänsä Suomea hyvänä maana ja heti seuraavassa lauseessa haukkuu sen ”mokutetuksi paskakasaksi”. Tämä ei ole isänmaallisuutta. Isänmaallisuutta on se että näkee isänmaan olevan puutteistaan ja ongelmistaan huolimatta nykyisellään ihan hyvä ja kehitettävissä yhteisin ponnistuksin parempaan suuntaan. Se, että isänmaa leimataan ”paskakasaksi” ja käytännössä koko poliittinen kenttä ”sosialisteiksi”, ei ole ainakaan isänmaallisuutta.

SV) Sen ska vi återgå till den vanliga gamla skåpmaten på Homma: ”Jag är fosterländsk och tycker att Finland är ett bra land. Tyvärr är jag inte beredd att offra min hälsa och kanske mitt liv för den nuvarande socialistiska mångkulturaliserade skithögen. Socialisterna från samlingspartiet till kommunisterna har trasslat till allting, så att jag inte uppfattar det som medborgerlig plikt att försvara deras skapelser.” Ordet ”socialist” har verkligen ändrat betydelse i en förvånande riktning sedan hommaitismen lagt beslag på finska språket. Ibland frågar man sig verkligen hur invandrarkritikerna egentligen definierar ordet. Det är också något motsägelsefullt att säga sig tycka att Finland är ett bra land och genast därefter beteckna det som en ”mångkulturaliserad skithög”. Det här är inte fosterländskhet. Fosterländskhet skulle innebära att man anser fosterlandet trots sina brister och problem vara helt skapligt som det är och kunna utvecklas till ett bättre land genom gemensamma ansträngningar. Att fosterlandet i stället brännmärks som en ”skithög” och hela det politiska spektrumet som ”socialister” är definitivt inte fosterländskhet i någon vettig bemärkelse.

FI) Ihan tiedoksi vaan: sosialisti tarkoittaa meidän normaalien ihmisten kielessä sellaista tyyppiä, jonka mielestä jengiltä on verotettava pois kuljeksimasta kaikki ylimääräinen raha ja sitten valtion on pantava se raha sellaisiin tarkoituksiin, jotka valtion mielestä ovat fiksuja ja yleishyödyllisiä. Sinä tiedät mielestäsi ehkä paremmin, mihin rahasi kuuluu panna, ja siksi et kannata sosialismia. Näin on ihan sallittua ja mahdollista vapaassa maassa ajatella eikä kenenkään pidä kieltää sinua olemasta tätä mieltä. Mutta kokoomuslaiset eivät varmasti ole sosialisteja tuossa yllä mainitsemassani merkityksessä, ja heillä on koko maailman syy pahastua siitä, että heitä nimitellään sosialisteiksi.

SV) Till allmogens kännedom: socialist är i vanliga normala människors språkbruk en person som anser att staten bör plundra folk på överflödiga pengar för att sedan investera bytet i vad som statsmakten anser vara allmännyttigt och klokt. Du tycker kanske att du vet bättre vad du ska slösa dina pengar på och sålunda är du kanske inte så värst förtjust i socialism. I ett fritt land är det fritt fram att tycka så och ingen bör förbjuda dig att hysa sådana åsikter. Men samlingspartisterna är säkert inte socialister i den ovannämnda betydelsen och de har all världens berättigande att bli förnärmade av att bli utskällda som sådana.

FI) Tätä mieltä voi olla, vaikka ei olisikaan itse kokoomuslainen. Toki kokoomuslaiset – jopa sellaiset, jotka itse ovat joutuneet äärioikeistolaisten ahdistelemiksi – ovat nimitelleet Paljastettu-sivustoa äärivasemmistolaiseksi. Tällainen on tietenkin yhtä väärin kuin kokoomuslaisten nimittely sosialisteiksi, mutta tavallaan ymmärrän, mikä siinä on takana. Kokoomuslaisuuteen kuuluu määritelmällisesti sellainen ajattelu, että omille arvoille vasemmisto on se kaikkein suurin uhka. Vasemmisto kuitenkin pelaa samalla pelikentällä samoin säännöin, mutta äärioikeisto haluaa sekä rikkoa sääntöjä, särkeä koko stadionin että panna pelaajat ja yleisön keskitysleiriin. On vaikea hyväksyä, että nyt koko urheilulajin tulevaisuus on vaarassa ja että siksi pitäisi tehdä yhteistyötä liigan muiden joukkueiden kanssa.

SV) Så här kan man tycka även om man inte är någon samlingspartist själv. Givetvis har en del samlingspartister – även sådana som blivit antastade av högerextremister – beskyllt vår antirasistiska webbsajt Paljastettu för att vara vänsterextremist. Det här är givetvis lika orättvist som att kalla samlingspartister för socialister, men på sätt och vis förstår jag, vad som ligger bakom det. Samlingspartisterna förväntas tänka, som samlingspartister, att vänstern är alltid det största hotet mot deras värden och värderingar. Vänstern spelar dock samma spel på samma fält enligt samma regler, medan extremhögern både vill bryta mot reglerna, ha sönder hela idrottsanläggningen och internera både spelarna och åskådarna på ett koncentrationsläger. Det är svårt att acceptera att idrottsgrenens framtid är hotad och att man därför borde samarbeta med de övriga lagen i ligan.

FI) Toki samantyyppistä poliittista provinsialismia (parempaakaan nimeä en sille keksi) on näkyvissä myös vasemmiston piirissä. Esimerkiksi Venäjää ei vasemmistossa haluta nähdä koko kansainvälisen sopimusjärjestelmän – kansainvälisen lain – vaarantajana, vaan suorastaan itkusilmin keksitään tekosyitä esittää Ukraina sotasyyllisenä ja sen vallanpitäjät Yhdysvaltain talutusnuorassa olevina fasisteina. Tämä Yhdysvaltain roistomaisuuden korostaminen on itse asiassa haluttomuutta myöntää, miten paljon pahempi esimerkiksi Venäjä on.

SV) Likadan politisk provinsialism (jag kan inte tänka mig ett bättre namn på det) kan givetvis skönjas även på vänsterhållet. Vänstern ser ogärna Ryssland som en fara för hela den internationella lagen och ordningen – i stället hittar man med tårar i ögonen på förevändningar för att utmåla Ukraina som krigshetsare och dess makthavare som amerikanskt kontrollerade fascister. Att man framställer USA som den internationella skurken par excellence beror egentligen på en djupt inrotad ovilja att medge, hur mycket värre t ex Ryssland är.

FI) Kyse on viime kädessä sivistyneen ihmisen haluttomuudesta uskaltautua kohtaamaan se todellisuus, että hänen sivistyneen elämänpiirinsä ulkopuolella on toinen, barbaarinen maailma, joka saattaa muodostaa eksistentiaalisen uhan sille hänen mikrokosmokselleen. Kokoomuslainen hakee turvallisuudentunnetta siitä ajatuksesta, että laitavasemmisto on suurin vaara, koska pohjimmiltaan hän tietää, että laitavasemmisto pelaa peliä sääntöjen mukaan sen sijaan että ryntäisi kentälle konetuliaseet tanassa, mihin sitä vastoin äärioikeisto on valmis, kuten Breivikin tapaus osoitti. Laitavasemmisto on siis turvallinen vastustaja. Samalla tavalla vasemmisto haluaa elää sellaisessa fantasiassa, jossa Yhdysvallat on kaikkein suurin uhka rauhallemme. Vasemmisto tietää oikein hyvin ettei Yhdysvallat hyökkää Suomeen. Sitä vastoin Venäjä käyttää jo nyt rikollisiamme ja äärioikeistoamme hyväkseen kalvaakseen suomalaista yhteiskuntaa sisältä päin. Tämä vain on liian ahdistava ajatus vasemmiston hyväksyä.

SV) I sista hand handlar det hela om en civiliserad människans ovillighet att vidkänna faktumet att det utanför hennes egna civiliserade cirklar finns en annan, barbarisk värld som kan utgöra ett existentiellt hot mot hennes mikrokosmos. Samlingspartisten söker trygghet i tanken att det är vänsterradikalerna som är den största faran, eftersom han innerst inne vet att vänstern spelar spelet enligt reglerna i stället för att storma fältet med kpist i högsta hugg – något som extremhögern däremot är helt beredd att göra, som fallet med Breivik bevisat. Vänsterradikalerna är alltså en trygg motståndare. Det är på precis samma sätt vänstern vill leva i en fantasivärld där Förenta Staterna är det största hotet mot freden i vårt land. Vänstern vet mycket väl att Förenta Staterna aldrig skulle invadera Finland. Däremot utnyttjar Ryssland redan nu finska kriminella och högerextremister till att urholka samhällsfriden i Finland inifrån – men vänstern vill inte medge detta, eftersom tanken känns alltför skrämmande.

FI) Lisää tavaraa foorumilta: ”Jostain syystä en tahdo uskoa, että itänaapuria vastaan pitäisi puolustautua. Tosin arvaamatonhan se on, mutta jostain syystä en näe mitään syytä miksi Venäjän intresseissä olisi Suomen valloitus niin kauan kuin Venäjä pysyy venäläisenä. Sen sijaan monen muun maan esimerkin perässä tullaan menemään, eli hyökkääjä voi tulla hyvinkin rajojen sisäpuolelta tai vaikka sekä sisältä että länsinaapurista, kunhan siellä kantaväestö joutuu merkittävään vähemmistöön.” Niin: venäläiset eivät hyökkää minnekään, koska venäläiset ovat valkoihoisia. Mutta kun Ruotsissa tumma iho voittaa, sieltä hyökätään tänne. Näin selkeästi kulkee rasistin ajatus.

SV) Mera från forumet: ”Av något skäl vill jag inte tro att man borde försvara sig mot den östra grannen. Ryssland är nog oberäkneligt, men av något skäl ser jag inget skäl [sic!] varför det skulle ligga i ryska intressen att erövra Finland sålänge Ryssland förblir ryskt. Däremot kommer många andra länders exempel att efterlevas [?], dvs angriparen kan komma inifrån eller både inifrån och från västra grannen [!!!], så snart ursprungsbefolkningen där hamnar i minoritetsläge.” Javisst ja, ryssarna invaderar inte, eftersom ryssarna har vit hudfärg. Men när den svarta hudfärgen blir förhärskande väster om Bottenviken, kan man räkna med en invasion därifrån. Så här klart resonerar rasisten.

FI) Hommalainen ei ”jostain syystä näe”, että Venäjällä olisi mitään muuta intressiä kuin ”pysyä venäläisenä”. No tuota noin, Venäjällä ihaillaan Putinia, koska hän kuulemma on perusteellisesti perehtynyt maansa historiaan, ja esimerkkinä tästä mainittiin, että hän oli lukenut Kljutševskin Venäjän historian kannesta kanteen. (Kukako mainitsi? Olisikohan se ollut Putinin faniyhteisön kiistämätön johtaja Bäckman.) Minullakin on se historiateos, yhdeksänsataa pienellä painettua foliokokoista sivua venäjäksi. En kuitenkaan vielä ole jaksanut lukea sitä kokonaan, en minä sentään Venäjän presidentiksi aio pyrkiä. Mutta miten Kljutševski liittyy tähän asiaan? Lukekaapa eteenpäin.

SV) Hommaiten ser ”av något skäl” inte, att Ryssland skulle ha något annat intresse än ”förbli ryskt”. Nåja, i Ryssland beundrar folk Putin därför att han är så djupt förtrogen med sitt lands historia, vilket han demonstrerat genom att läsa igenom Kljutjevskijs Rysslandshistoria. (Jag antar att det var Johan Bäckman, överste Rysslandsbeundraren och putinisten i Finland, som påpekade det här.) Jag har också den boken, niohundra tättryckta foliosidor på ryska. Jag har nog inte orkat plöja igenom luntan ännu, jag tänker inte bli nästa president i Ryssland. Men vad har Kljutjevskij att göra med den här saken? Läs vidare.

FI) Vasili Kljutševski (1841-1911) oli aatteiltaan lähinnä liberaaliporvarillinen mies – hän kuului vanhoilla päivillään perustuslaillisten demokraattien eli ”kadettien” puolueeseen – mutta veikkaanpa että hänen teoksessaan Putinia kiinnosti enemmän sen perusteesi kuin kirjoittajan poliittinen suuntautuminen. Kljutševski sanoo jo kirjansa johdantoluvussa näkevänsä Venäjän historian ennen kaikkea kolonisaation historiana. Kolonisaatio tarkoittaa sitä että mennään jonkun muun maahan, otetaan se haltuun ja tehdään siitä Venäjä. Jos hommalainen olisi lukenut vähänkin matkaa Kljutševskin historiaa, hän tietäisi, että Venäjän nationalismin ajatus ei ole koskaan ollut ”venäläisenä pysyminen”, vaan maailman muuttaminen venäläiseksi vähittäisellä kolonisaatiolla. Putin on lukenut koko kirjan, ja Putin tietää.

SV) Vasilij Kljutjevskij (1841-1911) var snarast en borgerlig liberal, och på sina gamla dar var han medlem i det såkallade ”kadettpartiet”, där kadett inte står för en officersaspirant, utan för konstitutionell demokrati, men jag antar att det var huvudtesen i boken som intresserade Putin mera än författarens politiska tillhörighet. Redan i inledningen till sin bok säger sig Kljutjevskij se Rysslands historia som en historia av kolonisation. Kolonisation betyder att man invaderar och annekterar något annat land – att man i princip gör landet till en sorts Ryssland. Hade hommaiten läst ens ett par sidor av Kljutjevskijs historia, skulle han ha begripit att rysk nationalism aldrig har handlat om att behålla Ryssland ryskt, utan om att efter hand kolonisera och förryska hela världen. Putin har läst Kljutjevskijs bok från början till slutet och Putin har begripit detta.

FI) Mutta mennäänpä takaisin Hommalle. Tämä kaveri taas on pelkäävinään, että EU muka uhkaisi miehityksellä, ja taas kerran sanan ”kommari” merkitys on laajentunut kaikkien rajojen yli ja ohi: ”Millainen se mahdollinen sota sitten olisi? Vaikea sanoa mutta itse pitäisin todennäköisimpänä sitä että Suomen LAILLINEN hallitus, silloin jallituksessa istuvat kokoomukset ja muut euvostokommarit, kutsuu maahan ulkomaalaisista palkkasotilaista (Nato tms.) koostuvan lahtariarmeijan turvaamaan omaa valtaansa koskapa asevelvollisiin ei todellakaan voi luottaa eikä edes rivipoliiseihin.” Huomatkaa, että samassa puheenvuorossa esiintyvät ”kommari” ja ”lahtari” sulassa sovussa keskenään. Tällainen oikeiston ja vasemmiston uhkakuvien hilpeä sekoittaminen on postmodernia jos mikä. Silti yksi tuon porukan ominaispiirteistä on myös ”postmodernismin” esittäminen mörkönä.

SV) Men låt oss gå tillbaka till Hommaforumet. Den här killen låtsas vara rädd för en EU-ockupation, och en gång till har ordet ”kommunist” antagit nya betydelser bortom alla vettiga definitioner: ”Hur skulle ett tänkbart krig då gestalta sig? Svårt att säga, men jag för min del tycker att det mest sannolika vore att Finlands LAGLIGA regering, vad det än skulle vara för samlingspartister och övriga EU-kommunister, inkallar en slaktararmé som består av utländska legosoldater (NATO o.dyl.) för att försvara sin maktposition, eftersom varken värnpliktiga eller ens vanliga poliskonstaplar är att lita på.” Märk väl att samma inlägg innehåller orden ”kommunist” och ”slaktare” [öknamnet på de s k vitgardisterna under finska inbördeskriget, ö.a.] som benämningar på samma regering. Att så här blanda vänster- och högerhotbilder är postmodernt om något, hur mycket hommaiterna än säger sig hata ”postmodernism”.

FI) ”Riippuu ihan mitä vastaan pitäisi puolustaa. On jotensakin absurdi tilanne kysyä aseellista puolustushalukkuutta tilanteessa, jossa meitä uhkaa vieraiden, meille vihamielisten kulttuurien soluttautuminen suomalaiseen yhteiskuntaan ja itsenäisyyden menetys ylikansalliselle ja epädemokraattiselle liittovaltiolle, eikä kukaan ole vielä ryhtynyt aseelliseen puolustukseen.” Itsenäisyyden menetys Venäjälle ei tietenkään pelota tätä jässikkää.

SV) ”Det beror på vem man skulle försvara fosterlandet mot. Det är en någorlunda absurd situation att förutsätta försvarsvilja i en situation där främmande och för oss fientliga kulturer infiltrerar samhället och självständigheten har förlorats i en supranational och odemokratisk förbundsstat, och ingen har tagit till vapnen för att försvara landet.” Att förlora självständigheten och bli en rysk provins däremot skrämmer den här killen inte ett dugg.

FI) Sama kaveri jatkaa: ”En oikein tiedä ketä tai mitä vastaan sitten olisi syytä ryhtyä aseelliseen puolustautumiseen, jos tämä selkeä uhka Suomen itsenäisyydelle ei ole vielä riittävä syy kenellekään. Odotellaanko tässä kuunatsien hyökkäystä? Suomalaiset ovat vapaaehtoisesti luopumassa itsenäisyydestään ja vaarantamassa oman kulttuurisen olemassaolonsa. Ei ole oikeastaan olemassa mitään reaalista uhkakuvaa, joka olisi nyt jo käynnissä olevaa uhkaa suurempi. Ja silti emme puolustaudu.” Jep. Esimerkiksi äärioikeiston, moottoripyöräjengien, Venäjää mielistelevien ja taparikollisten kansoittaman puolueen nousu hallitukseen ei ole maahanmuuttajien uhkaa suurempi, vai mitä?

SV) Samme debattör skriver vidare: ”Jag vet inte riktigt vem eller vad vi borde försvara oss med vapen mot, om det här uppenbara hotet mot vår självständighet inte är ett tillräckligt skäl för någon. Är det nazister från månen vi väntar på? Finländarna håller frivilligt på att ge avkall på sin självständighet och äventyra sin kulturella särexistens. Det finns egentligen ingen realistisk hotbild som skulle vara värre än det redan överhängande hotet. Och ändå försvarar vi oss inte.” Japp. Till exempel är det ingen hotbild jämförd med invandrarhotet om ett parti befolkat av högerextremister, hojgängsligister, Rysslandslismare och vanebrottslingar kommer in i regeringen, eller?

FI) Edelleen sama mies: ”Näen asian niin, että kaikki [aseellisen maanpuolustuksen puolesta] äänestäneet ovat paskanpuhujia. Siksipä en äänestänyt kyllää, vaan rehellisesti keskimmäistä [ts. vaihtoehtoa 'yrittäisin luoda uraa miehittäjän alaisuudessa']. Tässä sitä elellään ihan normaalia työ- ja perhe-elämää vaikka hyökkäys on jo meneillään. En minä voi väittää ryhtyväni aseelliseen puolustukseen, kun en ole ryhtynyt. Se olisi törkeä valhe.”

SV) Ett citat till av denne man: ”Som jag ser det är det bara skitpratare som röstat för [väpnat försvar]. Därför röstade jag inte ja, jag valde det mellersta alternativet som uppriktigt var [dvs alternativet 'jag skulle göra karriär under ockupanten'}. Man lever ju helt normalt arbets- och familjeliv fast invasionen redan pågår. Jag kan inte påstå att jag skulle försvara landet med vapen i hand, eftersom jag inte ännu gör det. Påståendet skulle vara en ruskig lögn.”

FI) Niin, se, että ihan normaalia työ- ja perhe-elämää voi nyky-Suomessa elellä, tuntuisi täältä katsoen todistavan, että mitään ”hyökkäystä” ei ole ”meneillään”. Jos Suomeen, kuten Ukrainaan, hyökkäisi Venäjän armeija tai Venäjän tukema puolisotilaallinen joukko, luultavasti täällä Turussakin asti ”normaalin työ- ja perhe-elämän” eläminen ei oikein onnistuisi entiseen tapaan. Todennäköisesti nöyrin palvelijannekin velvoitettaisiin sellaisessa tilanteessa ainakin laatimaan venäjänkielistä sotapropagandaa.

SV) Att man alltjämt kan ha ett helt normalt familje- och arbetsliv i Finland ger enligt min åsikt vid handen att någon ”invasion” inte ”pågår”. Skulle Finland, som Ukraina, invaderas av ryska armén eller ryskstyrda paramilitära trupper, så skulle det antagligen bli svårare att föra ett ”vanligt familje- och arbetsliv” t o m här i Åbo. Även eder ödmjuke tjänare skulle i en sådan situation antagligen kontaktas av försvarsmakten och åtminstone förpliktigas att skriva krigspropaganda på ryska.

FI) Saman puheenvuoron viimeinen kappale: ”Enkä väitä, että tässä pitäisi nyt ruveta sapelia kalistelemaan, ei todellakaan. Koko maanpuolustus lähtee maanpuolustustahdosta. Jos suomalaisten enemmistö ei pidä itsenäisyyden ja kansallisen olemassaolomme menetystä uhkana, silloin on turha vähemmistön ruveta riehumaan, tappio on varma. Ja jos suomalaiset haluavat luovuttaa itsenäisyytemme ja vaarantaa kansallisen olemassaolomme, niin se on sitten voi voi. Valtiona ja kansakuntana ansaitsemme sen mikä on tulossa. Ansaitsemme kuolla.”

SV) Sista avsnittet i samma inlägg lyder så här: ”Jag vill inte säga att vi här och nu borde börja skramla med sabeln, absolut inte. Hela försvaret utgår från försvarsviljan. Om majoriteten finländare inte uppfattar förlusten av vår självständighet och vår nationella existens som ett hot, så är det bortkastat av en minoritet att börja göra oväsen, då har man redan förlorat. Och om finländarna vill ge avkall på vår självständighet och nationella existens, så får det väl vara så. Som stat och nation förtjänar vi det som är på väg. Vi förtjänar att dö ut.”

FI) Eräällä tasolla olen jopa valmis sanomaan, että sälli on tässä oikeassa. Jos suomalainen identiteetti on niin heikoissa kantimissa, että kourallinen tummaihoisia maahanmuuttajia pelkällä läsnäolollaan murtaa sen, se joutaa mennäkin. Mutta kuten tuon yhden tyypin säälittävä avautuminen tangolaulajista osoitti, ainoa suomalaisen kulttuurin osa-alue, josta heikäläiset mitään tietävät, on yleensä jotain ulkomailta tuotua ja Suomeen vasta hiljattain juurtunutta populaarikulttuuria, kuten tango tai rokki. Jos tänne olisi joskus viisikymmentä vuotta sitten muuttanut paljon suufimuusikoita (suufilaisuus on islamin mystinen suunta, jossa Jumalaa ylistetään musiikin ja tanssin keinoin), nuo samat tyypit pitäisivät luultavasti jo suufimusiikkia suomalaisena kulttuurina, tiedä vaikka pelkäisivät sen joutuvan kiinalaisen invaasion jalkoihin. Homman pojat ovat itse kotimaassaan juurettomia ja projisoivat tämän kaikkiin muihin. Tästä syystä meillä on absurdi tilanne: peräkylän rämppäyhtyeiden kulttuuriton kuona soimaa ”epäsuomalaisiksi” meitä, jotka suomalaisesta kulttuurista oikeasti jotain tiedämmekin.

SV) På en viss nivå är jag t o m beredd att ge killen rätt. Om den finländska identiteten är så svag att en handfull mörkhyade invandrare med sin blotta närvaro får den att rasa ihop så får den väl gå. Men som hänvisningen till tangoartisterna ovan visade, vet en typisk hommait ingenting om finländsk kultur, med undantag av någon sorts nyligen importerad populärkultur, som t ex tango eller rockmusik. Föreställ er att det för femti år sedan hade flyttat en massa sufiska musiker till Finland (sufismen är en mystisk riktning inom islam som prisar Gud genom att musicera och dansa): killarna på Homma-forumet skulle då antagligen uppfatta deras musik som finsk kultur, måhända hotad av den kinesiska invasionen. Hommakillarna är själva rotlösa i sitt eget hemland och projicerar detta på alla andra. Därför har vi en sådan absurd situation, att samma kulturlösa slask som tidigare brukat spela ståltrådsmusik i något band ute i obygden nu beskyller för ofinskhet oss som faktiskt är mycket mera insatta i finsk kultur än de.

FI) Valitettavasti on syytä kysyä, missä määrin tuo roskaväki vain purkaa omaa pahaa oloaan ja missä määrin sen toiminta on organisoitua – jopa ulkomailta organisoitua. Se ei tosiaankaan aja suomalaisen kulttuurin asiaa, vaan pikemminkin vahingoittaa sitä ja sen myötä myös maan etua. Kulttuuri on nimittäin yksi henkisen maanpuolustuksen muoto. Suomalaisuutta luodaan, ylläpidetään ja uusinnetaan nimenomaan kulttuurin avulla. Kirjailijat kirjoittavat kirjoja, joista nousee polemiikkia puolesta ja vastaan. Historioitsijat ottavat puheeksi ennen marginaalissa olleita asioita, ja niistäkin käydään kiivasta keskustelua. Juuri tällä tavalla vireää ja uudistuvaa suomalainen kulttuuri on ollut ennen maahanmuuttokritiikin nousua. Tämän takia hompanssien apinanmölinää siitä, kuinka suomalaisuus tai suomalainen kulttuuri muka on uhattuna tai sitä ei arvosteta riittävästi, oli oikeiden kulttuuripiirien mahdotonta ottaa vakavasti.

SV) Tyvärr är det skäl att fråga, i vilken utsträckning den där pöbeln bara utagerar sitt eget högst personliga illamående och i vilken utsträckning den är organiserad – t o m organiserad från utlandet. I stället för att främja finskhet skadar pöbeln både kulturen och motarbetar fosterlandets bästa. Kultur är nämligen också en form av andligt försvar. Finskheten skapas, upprätthålls och reproduceras genom kulturlivet. Författare skriver böcker och det reser sig polemik kring dem, för och emot. Historiker upptar minnen och händelser som tidigare legat i marginalen, och även dessa diskuteras i upprörda och upphetsade ordalag. Det är precis så här finsk kultur har levat och förnyats innan hommaiterna tog över all offentlig diskussion. Därför är det omöjligt att ta på allvar hommaiternas apvrål om hur finsk kultur och finskhet kantänka är hotad och inte uppskattas som den borde.

FI) Nykyään maahanmuuttosössötys on nimittäin hukuttanut alleen koko kulttuurikeskustelun. Merkittävät ja kiinnostavat historiateokset, joita yhä ilmestyy, eivät saa ansaitsemaansa huomiota. Päin vastoin: aivan kaikki uudet näkemykset ja tutkimustulokset historiastamme äärioikeisto leimaa kommunistien valheiksi ja suomalaisuuden häpäisyksi, vaikka asialla olisi tunnustautunut porvarillinen historioitsija ja vaikka aihe ei edes olisi kovin poliittinen. Jos olisin nuori suomalainen historioitsija, joka olisi innostunut uralleen vaikkapa Ylikankaan ”Tien Tampereelle” luettuaan joskus yhdeksänkymmenluvun alussa, olisin todella katkera hompansseille siitä, että he tuhosivat mahdollisuuteni edistää kansallisia sivistyspäämääriä.

SV) I dag har nämligen all kulturdebatt försvunnit någonstans under invandringssvamlet. Viktiga och intressanta böcker om Finlands historia, som alltjämt utkommer, ägnas inte den uppmärksamhet de skulle förtjäna. Snarare tvärtom: alla, säger alla, nydanande forskningsarbeten om vår historia brännmärks av extremhögern som finskhetssmädande, kommunistiska lögner, även när författaren är en uttalad anhängare av ett borgerligt parti och forskningsföremålet inte har någonting med politik att göra. Vore jag en ung finsk historiker som skulle ha inspirerats till sitt yrkesval av t ex ”Vägen till Tammerfors” av Heikki Ylikangas i början av nittitalet, så skulle jag vara ytterst bitter på hommaiterna eftersom de förgjort mina chanser att främja nationell bildning.

FI) Tämän lisäksi he tietysti ovat myös ennalta ehkäisseet uusien kansallisten suurmiesten synnyn. Kuten Heikki Ylikankaan mainio esimerkki osoittaa, historioitsijalla oli ennen vanhaan – ennen maahanmuuttokriitikoiden aikoja – mahdollisuus nousta suureksi kansalliseksi intellektuelliksi, suorastaan kansakunnan omaksitunnoksi. Tämä ei tietenkään tarkoita, että Ylikangas olisi joka asiassa oikeassa, päin vastoin: historiantutkimuksen nuorissa leijonissa on esiintynyt innokasta ”isänmurha”-asennetta Ylikangasta kohtaan, kuten oikein onkin – sillä tavalla ala kehittyy. Ei siinäkään mitään väärää ole, jos jotkut heistä ovat halunneet Ylikankaaksi Ylikankaan paikalle, ellei peräti kulttuuripaavi Paavo Haavikon.

SV) Dessutom har de givetvis sett till att det inte blir några nya nationella stormän. Som Heikki Ylikangas med sitt lysande exempel visat, kunde en historiker förr i världen – när det inte fanns några invandrarkritiker – framstå som en stor nationell intellektuell, ett nationens samvete. Det här innebär givetvis inte att Ylikangas vore ofelbar som påven, snarare tvärtom. De unga lejonen inom finländsk historieforskning har utmärkt sig med en lovvärd ”fadermördar”-attityd gentemot Ylikangas, och det är ingenting fel med det: det är på det viset branchen utvecklas. Och om någon av dem drömmer om att bli en ny Ylikangas eller t o m en ny Paavo Haavikko är det ingenting fel med det heller.

FI) Mutta yksi tärkeimpiä seurauksia maahanmuuttokriitikoiden häiriköinnistä ja lehdistön myöntyväisyydestä heitä kohtaan on ollut juuri se, että Paavo Haavikon tai Heikki Ylikankaan vakanssia ei enää ole. Suomalainen kulttuuri ja Suomen historia eivät enää ole julkisen keskustelun keskiössä, eivätkä siihen palaa. Historioitsijat ovat nykyään samanlainen alakulttuuri kuin äärioikeistolaisuus ennen vanhaan – heidän työnsä ei kiinnosta viestimiä, joilla on kova kiire kertoa, kuinka Timo Soini taas on sanonut jotain tuikitärkeää meloneista ja lippalakeista.

SV) Men en av de viktigaste följderna av de invandrarkritiska klappjakterna och murvlarnas undfallenhet är att det inte längre finns någon vakans för Paavo Haavikko eller Heikki Ylikangas. Finsk kultur och historia befinner sig inte längre i den offentliga diskussionens mittpunkt och kommer inte heller att återgå dit. Historikerna är i dag en likadan subkultur som extremhögern förr i världen – deras forskningar intresserar inte medierna, som har så bråttom att berätta för oss hur Timo Soini åter sagt någonting livsviktigt om meloner och kepsar.

FI) Äärioikeisto on siis ”suomalaisen kulttuurin puolustamisen” nimissä tuhonnut koko suomalaisen kulttuurin. Aikaisemmin oletin, että minut savustettiin ulos omalta kolumnistinpaikaltani, koska Halla-aholla on se henkilökohtainen pakkomielteensä meikäläisestä ja koska hänen kannattajansa tunnetusti ovat Johtajaansa robottimaisesti tottelevia sieluttomia zombeja ilman henkilökohtaisia älyllisiä, emotionaalisia ja seksuaalisia intressejä. Mutta ehkä homma menikin niin, että takana oli äärioikeiston ulkomaisen ohjailijatahon (Venäjän) tarve hiljentää koko julkinen kulttuurikeskustelu ylipäätään, koska suomalainen kulttuuri sinänsä on uhka Venäjän pyrkimykselle kontrolloida meitä. Minähän sain äärioikeiston häirintäspämmiä jopa vanhoja suomalaisia televisiosarjoja käsitelleisiin bloggauksiin.

SV) Extremhögern har alltså, medan den påstår sig försvara finsk kultur, i praktiken tillintetgjort all finsk kultur. Tidigare trodde jag att jag blev sparkad som kolumnist därför att Halla-aho har sin egen högstpersonliga tvångsföreställning om mig och därför att hans anhängare som bekant är själlösa zombies som lyder sin Ledare utan att ifrågasätta någonting och utan att visa tecken på några personliga intellektuella, emotionella eller sexuella intressen. Men kanske det ändå gick så till att det låg utländsk styrning (Ryssland) bakom extremhögern och att Ryssland såg sig föranlåtet att tysta ned all offentlig kulturdebatt, eftersom finländsk kultur i och för sig utgör ett hot mot Rysslands strävan att kontrollera oss. Extremhögern brukade ju faktiskt fylla min kommentarlåda med sitt skitprat även när jag skrev en bloggdrapa om någon gammal finsk teveserie eller någonting lika neutralt.

FI) Äärioikeisto on toki muodon vuoksi esittänyt vaatimuksia sisällöltään isänmaallisemmasta ja muodoltaan perinteisemmästä kulttuurista. Huomatkaa, että se siis on esittänyt vaatimuksia sellaisesta, sen sijaan että se itse paneutuisi ja perehtyisi vaikkapa kansallisromantiikan aikaiseen kirjallisuuteemme voidakseen jäljitellä sitä. Onhan se niin väärin että taiteilijat ja kirjailijat tekevät kaikkea omasta päästään, sen sijaan että tekisivät maahanmuuttokriitikoiden mieliksi. Maahanmuuttokriitikoilla oli kyllä lista suositellusta kirjallisuudesta, mutta se sisälsi lähinnä natsi-ideologien töherryksiä ja Kalevalankin vain yhtenä ”pohjoisen sielun avaimena” yhdessä muiden kansalliseeposten kanssa. Kun ei sitä perinteistä isänmaallista kirjallisuutta lueta eikä tunneta, niin ei itsekään osata sitä edes jäljitellä. Itse asiassa jo se olisi äärioikeistolta huomattava pomppu ylös sakokaivosta, jos se todella yrittäisi luoda jotain isänmaallista tai kansallismielistä taidetta omien aatteittensa mukaan, vaikka sitten kyse olisi pelkästä vanhojen klassikoiden apinoinnista.

SV) Extremhögern har givetvis för formens skull ställt krav på en till innehållet mer fosterländsk och till formen mer traditionell kulturproduktion. Märk väl: STÄLLT KRAV, i stället för att själv fördjupa sig i t ex den litteratur som skrevs i Finland under nationalromantiken för att sedan kunna imitera den. Det är ju så hemskt fel att konstnärer och författare skapar allehanda saker efter eget förgottfinnande i stället för att göra invandrarkritikerna till lags. Visst hade invandrarkritikerna en förteckning över rekommenderad litteratur, men den innehöll mest nazistiska ideologiska skrifter – även Kalevala nämndes där bara som en av ”nycklarna till den nordiska själen” tillsammans med andra nationalepos. När killarna varken läser eller förstår sig på vår traditionella nationallitteratur så klarar de inte av att ens imitera den. I själva verket skulle det utgöra ett betydande framsteg för extremhögern om den verkligen skulle skapa ideologiskt renlärig fosterländsk eller nationalistisk konst, även om det bara skulle handla om att efterapa gamla klassiker.

FI) No, olihan siellä lukulistassa toki Aarno Karimon vastenmielinen propagandateos ”Kumpujen yöstä”. Sieltä puuttui kokonaan vaikkapa Juhani Ahon tuotanto (erään hänen romaaninsa mukaan minä olen saanut nimeni), puhumattakaan Aleksis Kivestä, Teuvo Pakkalasta, Santeri Alkiosta, Volter Kilvestä tai vaikkapa käytännön kansatieteilijä Samuli Paulaharjusta, jonka puolesta olen lyönyt täällä blogissa rumpua ennenkin. On se jotenkin jännää, että me ”mädättäjät” tunnemme kansallisen kirjallisuutemme alusta loppuun ja ulkoa, kun taas maahanmuuttokriitikot, jotka osaavat vain soittaa rautalankabändeissä mutteivät ole lukeneet riviäkään klassikoitamme katsovat asiakseen opettaa meille suomalaista kulttuuria (ja isälleen nussimisen alkeita).

SV) Nåja, visst innehöll läslistan även Aarno Karimos motbjudande propagandabok ”Kumpujen yöstä” (”Ur kumlarnas mörker”). Det som fattades var Juhani Aho (jag fick faktiskt mitt namn efter en av hans romaner), för att inte nämna Aleksis Kivi, Teuvo Pakkala, Santeri Alkio, Volter Kilpi eller den självlärde etnologen Samuli Paulaharju, som jag redan brutit en och annan lans för i min blogg. Det är nog så spännande att vi ”ruttna mångkulturmänniskor” kan vår klassiska litteratur i praktiken utantill, medan invandrarkritikerna, som bara har spelat elgitarr i ståltrådsband men inte har läst en rad klassiker ser sig föranledda att undervisa oss i finsk kultur (och lära sin pappa hur man knullar, verkar det som).

FI) Kun itse ei kulttuuria osata luoda, vaaditaan että muut tekisivät. Mutta silloin kun muut tekevät, äärioikeisto raivoaa ihan periaatteen vuoksi. Jos minä kirjoittaisin vaikkapa Mannerheimista romaanin, joka seuraisi mahdollisimman tarkkaan sitä, mitä marskin elämästä ja tapahtumien epookista oikeasti tiedetään, maahanmuuttokriitikot luultavasti vetäisivät herneen nenään, koska meikäläinen on heidän piireissään jo moneen otteeseen leimattu epäisänmaalliseksi rentuksi. Jos kirjoittaisin, että Mannerheim istui tuolille ja otti hörpyn snapsilasista, maahanmuuttokriitikot sanoisivat minun väittäneen Mannerheimia homoksi (koska istuminen viittaa takapuoleen ja takapuoli homoiluun) ja alkoholistiksi (snapsilasi). Jos kirjoittaisin että Mannerheim puhui ruotsia, maahanmuuttokriitikot raivostuisivat, koska marski ei heidän mielestään ollut hurri.

SV) När man inte klarar av att skapa kultur själv, ställer man krav på den kultur andra skapar. Men när andra skapar, blir extremhögern rasande av rena principskäl. Skulle t ex jag skriva en roman om Mannerheim som jag så exakt som möjligt skulle basera på vad man i verkligheten vet om marskens liv och epok, skulle invandrarkritikerna med all säkerhet helt tappa fattningen, eftersom jag i deras kretsar redan många gånger om brännmärkts som en fosterlandsfientlig skurk. Skulle jag skriva: ”Mannerheim satte sig på en stol och smakade sin snaps” så skulle invandrarkritikerna påstå att jag kallat Mannerheim för bög (eftersom sittandet är någonting man gör med rumpan, och rumpan förknippas med homosex) och alkoholist (snapsen). Skulle jag skriva att Mannerheim talade på svenska, så skulle invandrarkritikerna åter bli rosenrasande, eftersom Mannerheim enligt deras synsätt inte var svensktalande.

FI) Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että meillä on eräänlainen epävirallinen sensuurielin, joka rähähtää räyhäämään ja häiriköimään joka kerta kun joku ylipäätään julkaisee yhtikäs mitään mistään aiheesta – kun se on sitä kirjallisuutta, eli kulttuuria, eli kulttuurimarxismia, eli monikulttuuria. Suomalaisen kirjallisuuden, historiankirjoituksen ynnä muiden kulttuuri-ilmiöiden sensurointia harjoittava, Suomen valtion ja kansan tahdosta riippumaton joukkio voi olla ainoastaan vieraan vallan asialla. Itse kukin osaa varmasti arvata mistä vieraasta vallasta on kyse.

SV) I praktiken innebär allt det här att vi här i Finland har en sorts inofficiell censur som startar en klappjakt varje gång någon ger ut en bok om vad det än vara månde – det är ju litteratur, dvs kultur, dvs kulturmarxism, dvs mångkultur. En liga som oberoende av statsmakten och folkviljan ägnar sig åt att censurera finsk litteratur, historieskrivning och övriga kulturföreteelser går säkert främmande makts ärenden. Vi kan alla gissa oss till vilken främmande makt det är.

FI) Hommalaispersujen ja Venäjän propagandistien yhteys näkyy siinäkin, että uusi, ensivilkaisulla varsin venäläismieliseltä vaikuttava ”tiedotussivusto”, Vastavalkea, on värvännyt maailmanpoliittiseksi kommentaattorikseen Veli-Pekka Kortelaisen, entisen perussuomalaisen, jonka kansallismielinen kädenjälki tiettävästi näkyy puolueen nykyisessä ohjelmassakin. Sivusto ei ole yksiselitteisesti äärioikeistolainen, vaan siellä esiintyy myös äärivasemmistolaista ja ”fasisminvastaista” propagandaa, mikä on tietysti osa Venäjän strategiaa: pitää vedota monenlaiseen yleisöön yhtaikaa ja synnyttää mielikuva laajasta, pluralistisesta suomalaisesta kansalaismielipiteestä Venäjän edun takana. Veli-Pekka Kortelainen, kuten muistamme, on tunnettu seuraavasta lausunnostaan, jota täällä blogissakin olen moneen otteeseen siteerannut – mutta kertaus on opintojen äiti:

SV) Att hommaitiskt lagda sannfinnar gärna samarbetar med ryska propagandister syns även i att en ny ”informationssajt”, Vastavalkea (Moteld), som vid första ögonkastet gör ett rätt rysslandsvänligt intryck, har rekryterat som världspolitisk kommentator Veli-Pekka Kortelainen, en före detta sannfinländare, som lämnat sitt nationalistiska bidrag även till partiets nuvarande program. Sajten är inte entydigt högerextrem, ty det finns där även vänsterextrem och ”antifascistisk” propaganda, men det är en del av den ryska strategin: det gäller att tilltala många målgrupper samtidigt och skapa ett intryck av att en bred, pluralistisk medborgarfront främjar Rysslands intressen i Finland. Veli-Pekka Kortelainen är känd för uttalandet som jag här en gång till upprepar:

FI) [Kortelainen:]”Nato vittuun! Jos totta puhutaan, niin saattaisin jopa toivottaa sodan tullen ryssät tervetulleeksi, jos tulevat ja erottavat meidät EU:sta. Olen tässä pikku hiljaa nationalistina alkanut pitää väliaikaista miehitystä ja nukkehallitusta pitemmällä tähtäimellä hyväksyttävänä hintana – vaikka menee väliaikaisesti turvallisuus ja demokratia – suomalaisen kulttuurin, kielen ja kansakunnan säilymisen kannalta.”

SV) [Kortelainen:] ”Åt helvete med Nato! För att säga sanningen skulle jag i händelse av krig kanske t o m välkomna ryssarna, om de kommer och avskiljer oss från EU. Som nationalist har jag så småningom kommit till slutsatsen att en tillfällig ockupation med därtillhörande marionettregering är ett acceptabelt pris – även om man tillfälligt förlorar säkerheten och demokratin – för att bevara finsk kultur, finska språket och nationen.”

FI) Pankaa muuten merkille tuo, että hän käyttää kahteen kertaan sanaa ”väliaikaisesti”. Minusta se kuulostaa myyntipuheelta. Siinä halutaan myydä suomalaisille Venäjän miehitystä ”väliaikaisena”. Kysykääpä etelänaapurista, mitä se ”väliaikainen” tarkoittaa käytännössä. Koko ihmiselämä on tunnetusti väliaikainen ja kaikki on vain lainaa. Minä en oikein usko, että kovin suuri osa Suomen kansasta olisi oikeasti valmis hyväksymään yhtä pitkää ”väliaikaista” Venäjän miehitystä kuin se, joka kohtasi Viroa, Latviaa ja Liettuaa. Kaikkien kolmekymmentä vuotta täyttäneiden suomalaisten kannalta sellainen ”väliaikaisuus” olisi käytännössä pysyvyyttä.

SV) Lägg märke till att han använder ordet ”tillfällig” hela två gånger. Jag tycker det låter som försäljarsnack. Han vill sälja en ”tillfällig” rysk ockupation till finska folket. Fråga den södra grannen vad ”tillfällig” betyder i praktiken. Hela människolivet är som bekant tillfälligt och allt är bara till låns. Jag tror inte riktigt att en mycket stor del av finska folket vore villigt att acceptera en lika lång ”tillfällig” rysk ockupation som den i Estland, Lettland och Litauen. För alla finländare äldre än trettio år skulle sådan ”tillfällighet” vara likabetydande med evighet.

FI) Vastavalkea-sivustolla samainen Kortelainen kirjoittaa geopolitiikasta. Geopolitiikka tarkoittaa Venäjän uutta aatetta, jonka se on omaksunut korvaamaan kommunismin. Kuten tiedämme, kommunismi tarkoitti sitä, että Neuvostoliitto valloittaa sinun kotimaasi, koska Neuvostoliitto edustaa ihmiskunnan suurinta hyvyyttä ja siksi se valloitus on vain sinun omaksi parhaaksesi. Geopolitiikka taas tarkoittaa sitä, että koko muu maailma uhkaa Venäjän turvallisuutta pelkällä olemassaolollaan ja siksi Venäjällä on oikeus valloittaa sinun maasi.

SV) På Vastavalkeasajten skriver högstdensamme Kortelainen om geopolitik. Geopolitik är Rysslands nya statsbärande ideologi som ersatt kommunismen. Som vi vet betydde kommunism ungefär att Sovjetunionen erövrar ditt hemland eftersom Sovjetunionen nu en gång representerar världens största godhet och att erövringen sålunda är till ditt eget bästa. Geopolitik betyder däremot att Ryssland bör få erövra ditt land, eftersom alla andra länder bara genom att existera utgör ett hot mot Rysslands säkerhet.

FI) Uutta ideologiaa on syytä kiittää tietystä rehellisyydestä: ainakin geopoliitikot avoimesti myöntävät, että sinun omalla parhaallasi ei ole mitään väliä ja että koko touhussa on kyse ennen muuta Venäjän tarpeesta hankkia pehmikettä rajoilleen. Ensin vallataan Suomi, koska Venäjän legitiimit turvallisuusedut vaativat. Sitten aletaan esittää Ruotsille vaatimuksia, koska se olemassaolollaan uhkaa Venäjälle kuuluvaa Suomea. Kun Ruotsi on saatu vallatuksi, siirrytään Norjan uhkailuun. Ja tähän tyyliin noin yleensä.

SV) Den nya ideologin utmärker sig med en viss lovvärd ärlighet: geopolitikerna medger åtminstone öppet att de ger katten i ditt bästa och att det hela bara handlar om Rysslands själviska behov att bolstra sina gränser med bufferstater. Det hela börjar med att erövra Finland, eftersom Rysslands legitima säkerhetsintressen kräver det. Sen ska man ställa krav för Sverige, eftersom det genom att existera hotar den ryska delrepubliken Finland. När man väl ockuperat Sverige är det Norges tur. Och vidare i precis samma stil.

FI) Kortelaisen teksti sinänsä on aika latteaa ja jo nähtyä venäläistä propagandaa siitä kuinka länsi muka haluaa hyökätä Venäjälle ja kuinka Suomi omaa syytään joutuu Venäjän valtaamaksi, koska on liian tiukasti kompuksessa lännen kanssa. Mutta on opettavaista nähdä, miten ”isänmaallisina” mielellään esiintyvät ”maahanmuuttokriitikot” ja ”nationalistit” alistuvat itänaapurin valheiden levittäjiksi. No mikäs siinä, onhan täällä Venäjä hyvittelyä ja hymistelyä nähty muissakin poliittisissa leireissä; mutta kannattaisi sitten olla syyttelemättä kaikkia muita maanpettureiksi, kuten ”kansallismieliset” tekevät käytännössä koko valveillaoloaikansa.

SV) I och för sig skiljer sig inte Kortelainens text från övrig ryskpropagandistisk förkunnelse om hur Väst kantänka vill invadera Ryssland och hur Finland genom egen förvållan kommer att ockuperas av Ryssland, eftersom vi står alltför tätt i maskopi med Väst. Men det är lärorikt att se ”invandrarkritiker” och ”nationalister” som gärna kallar sig ”fosterländska” gå med på att sprida ryska lögner. Visst-visst har vi sett undfallenhet gentemot Ryssland även inom andra politiska riktningar, men extremhögern borde inte kasta sten i glashuset...

FI) Venäjän karhunkäpälä näkyy toki siinäkin, miten Mitävittua-nettilehti (nykyään MV-lehti) valeuutisilla pönkittää äärioikeiston vaalimenestystä. Lehden kirjoittelussa bäckmanilaishenkinen lännen ja USA:n mustaaminen sekoittuu saumattomasti rasistiseen törynheittoon, ja lehden prosenttijengiläisenäkin kunnostautunut ylläpitäjä on avoimesti myöntänyt pitävänsä ”maahanmuuttajajengejä” suurempana ja reaalisempana pelonaiheena kuin Venäjän uhkaa, jonka hän leimaa monikulttuuriväen keksimäksi paperitiikeriksi: ”Iltapaskat pelottelee kansalaisiaan keksityllä ryssän uhalla päivästä toiseen että mummut ja papat laskee alleen. Mv taas pelottelee oikealla ja jo konkretisoidulla uhalla jossa on uhreja.” Paitsi että ne konkretisoitumat ja uhrit keksitään ihan kyynisesti omasta päästä siinä tapauksessa että maahanmuuttajajengit eivät tee omaa osaansa äärioikeistolaisista talkoista eli kiltisti raiskaa kiintiön mukaista määrää elovenatyttöjä.

SV) Den ryska björntassen skymtar givetvis även bakom webbtidningen Mitävittua (som nu heter MV-lehti) som med fejkade nyheter bidragit till extremhögerns valseger. Tidningen bjuder frejdigt läsaren på en blandning av grov rasism och lika brutal väst- och amerikafientlighet av en sort som får en att tänka på vår ledande rysksinnade propagandist Johan Bäckman. Mannen bakom tidningen är en före detta medlem i ett hojgäng som öppet medgett att han ser ”invandrargäng” som en mera realistisk och omedelbar hotbild än det ryska hotet, som han utmålar som en papperstiger påhittad av mångkultursfolket: ”Kvällstidningsskiten skrämmer medborgarna med ett påhittat ryskt hot från dag till dag så gamla gummor och gubbar kissar på sig. MV skrämmer med ett verkligt, konkretiserat hot som redan har offer.” Visserligen hittar tidningen helt cyniskt på både konkretiseringar och offer om inte invandrargäng lämnar sitt förväntade bidrag till det högerextremistiska talkoarbetet genom att våldta finska blondiner i kvotenliga mängder.

FI) Mitä tulee Venäjän konkreettiseen uhkaan, se on ilmennyt sekä Ukrainassa että Virossa. Ukrainassa Venäjä on tunkeutunut maahan ja käy sotaa, jonka se on läpinäkyvillä petosmanöövereillä naamioinut sisällissodaksi. Virosta taas Venäjän salainen palvelu kaappasi sikäläisen salakuljettajia jäljittäneen poliisietsivän. Suomessa noin räikeitä venäläisiä operaatioita ei ole vielä esiintynyt, mutta kuten tiedämme, maahanmuuttokriitikot ovat valmiina auttamaan sitten kun sellaisiin ryhdytään.

SV) Vad sedan gäller det konkreta hotet från Ryssland, har det gjort sig gällande såväl i Ukraina som i Estland. Ukraina har invaderats av Ryssland som nu för ett krig mot landet – ett krig som Ryssland nödtorftigt och föga trovärdigt försöker framställa som en inbördes konflikt ukrainarna emellan. I Estland har den ryska säkerhetstjänsten kidnappat en polisdetektiv ute på spaning efter smugglare. I Finland har så fräcka ryska operationer inte förekommit ännu, men som vi vet är invandringskritikerna alltid redo att hjälpa till när sådana företas.

FI) Älkääkä yrittäkö sulkea tätä mielestänne. Kaikki synkeimmät ennustukseni ovat aina toteutuneet. Niin toteutuvat myös ne venäläiset operaatiot Suomessa. Mutta suomalaiset tuudittautuvat mieluummin menneiden vuosikymmenten poliittisiin vastakkainasetteluihin kuin myöntävät, että maahanmuuttokriitikko on Venäjän kiväärimies, tarkk'ampuja, joka tähtää juuri nyt juuri sinun lapsesi ohimoon.

SV) Försök inte bortförklara det här. Alla mina dystraste förutsägelser har alltid besannats och så går det även med det här om ryska operationer i Finland. Men finländarna invaggar sig hellre i sina minnen om gångna årtiondens politiska motsättningar än medger att invandrarkritikern redan bär med sig ett ryskt gevär, att han är en skarpskytte som just nu riktar sitt vapen mot ditt barns tinning.

FI) Todisteita? Katsotaanpa vaikka nimimerkin ”Tragedian synty” hiljattaista kirjoitusta Hommalle. Tässä on tämän bloggauksen kirjoittamisen aikana Hommalle kyseisen herran näppikseltä ilmaantunut heitto:

SV) Är det bevis ni vill ha? Låt oss kolla det diskussionsbidrag som den ovannämnda pseudonymen ”Tragedian synty” nyligen lämnat på Hommaforumet:

FI) ”Keskeytän lopullisen Homma-taukoni liittyäkseni kuoroon tämän asian suhteen ja ilmoittaakseni, että olen lopullisesti menettänyt toivoni suomalaisten ja eurooppalaisten selviytymistaistelun ratkeamiseen demokraattisella tavalla. Tämä ministerivaliokunnan linjaus edustaa Perussuomalaisilta anteeksiantamatonta myöntyväisyyttä, jota en voi hyväksyä edes minä, joka olen jossain määrin peräänkuuluttanut kompromisseja. Kansanvalta ei selvästi kykene toimimaan edustuksellista tietä. Laitan nyt kaiken toivoni sille, että kun hulluus jossain vaiheessa riistäytyy käsistä, asia ratkaistaan väkivallalla. Mieluiten jo huomenna.”

SV) ”Jag har i princip slutat skriva på Homma, men jag vill ansluta mig till kören här och förkunna, att jag fullkomligt förlorat allt hopp på att finnarnas och européernas överlevnadskamp skulle kunna föras på ett demokratiskt sätt. Ministerutskottets linjedragning innebär att Sannfinländarna gjort sig skyldiga till oförlåtlig undfallenhet, som inte ens jag kan acceptera, även om jag i viss mån varit beredd till kompromisser. Representativ demokrati står tydligen inte för fungerande folkvälde. Jag sätter nu allt mitt hopp i att saken avgörs genom våld, när galenskapen vid något skede går för långt. Helst redan i morgon.”

FI) Kun avoimesti Venäjään suuntautunut äärioikeistolainen yhtä avoimesti kannattaa väkivaltaa nykyistä poliittista järjestelmää vastaan – ja tuo ”kuoroon liittyminen” tarkoittaa sitä, että hän ei ole yksin mielipiteineen – se tarkoittaa, että Suomessa todella ja todistetusti on äärioikeistoa, joka on valmis väkivaltaan Venäjän tuella. Supoa tämä ei kiinnosta, koska sillä on kiire panna tyttöystäviään työajalla kuten James Bondkin tekee.

SV) När en öppet ryskorienterad högerextremist lika öppet förespråkar våld mot det nuvarande politiska systemet – och att han ”ansluter sig till kören” innebär att han inte är ensam om sina åsikter – betyder det att det verkligen och bevisligen finns en extremhöger i Finland beredd till våld med ryskt stöd. Men Skypo är inte intresserad, Skypodetektiverna ägnar sig hellre åt att knulla flickvänner på arbetstid, eftersom även James Bond gör så.

FI) Perussuomalaisten suuri esikuva, Ruotsin Sverigedemokraterna, muuten vastustaa EU-parlamentissa johdonmukaisesti kaikkia Venäjän boikotointiin tähtääviä aloitteita. Repikää siitä.

SV) Sannfinländarnas stora förebild, Sverigedemokraterna, har förresten på EU-parlamentet konsekvent motsatt sig alla initiativ till att bojkotta Ryssland. Dra era slutsatser.